Rekolan Keisarin vaiheet

Pro Tools pic

2009-05-14T19:42:00.004+03:00

Tässäpä pikku ProTools bugi jonka linkkasin tänne kuvan tarkastelua varten...

Mopot-show

2009-04-05T15:38:00.008+03:00

Jepjep. Nyt on prätkäparka viimein työn alla pata auki ja homma on pihvi. Vaihteensiirtäjä oli kuin olikin risana ja vääntynyt.

Elämä on.

Eilen 26.4. sain fillarin sitten alle, muttamutta......siirtäjän lisäksi myös pari ratasta pitäne vaihtaa... Eli uusiks menee Oy.
Noh, ainakin sain tänään 27.4. jo ekat kilsat korkattua.

Mittarissa 29231 km ja ihan saakelin hyvältä tuntui, vaikka nyt vähän varovaisesti joutuukin vetämään juuri uudelleen kasatulla koneella...

Seuraavaksi pata uudestaan auki kunhan osat saapuvat ja uusia rattaita peliin. Välillä kestää.

Mopotinta peliin

2008-11-06T15:06:00.001+02:00

11.4.2008
Tämä on nyt lähinnä muistiinpano itselleni,eli mp-kausi käynnistyi tänä vuonna tästä.
Ei olleenkaan ikävää, vaikka pidon kanssa onkin vielä vähän niin ja näin.
27166 ovat lähtökilsat tälle kaudelle.
-w-

Update 6.11.2008
8100 kilsaa, kakkonen paskana edelleen ja maailman sateisin kesä takana. Pyörä on seissyt ainakin kuukauden jo vajassa ja ei osu kelit, ei. Erittäin surkea suoritus.
Nyt mopo menee huoltoon ja ens kesänä ajan sataa enemmän. Stana.
-w-

Mac airport extreme ja hidas siirtonopeus

2008-07-20T10:21:00.002+03:00

En todellakaan ole mikään mac-asiantuntija mutta tein vain pienen havainnon, joka saattaa muitakin askarruttaa:

Ihmettelin kun sisäverkko ryömi MacProta (leopard) käytettäessä air port extreme-asennuksen jälkeen ja vanhempi Macbook siirteli vanhemmalla käyttiksellään fileitä hyvinkin ripeästi....
Macin airport extreme tuntui perusoletuksena tunkevan 802.11n (802.11 b/g compatible) -vaihtoehtoa ja muunsin mokoman AirPort utilitylla muotoon 802.11n (802.11a compatible) ja kas, vauhtia tuli aika tavalla lisää.....

...Paitsi että vika vain sittenkin siirtyi koneesta toiseen...Soittelin tänään (25.7.)Tectoriin ja sain neuvot kuinka tämä ratkaistaan: oikeasti ja lopullisesti homma tulee kuntoon vasta syöttämällä airport extreme-asennuslevy myös vanhempaan koneeseen jolloin airport utility-softa päivittyi nopeampaan n-versioon. Tämän jälkeen 802.11n (802.11 b/g compatible) toimii ihan hyvin. Homman nimenä on nimittäin se että verkko toimii aina hitaimman mukaan ja tämä aiheutti pulman kun vanhemmasta koneesta puuttui asianmukainen softa.

Toine auttava asia oli kun otti vanhan WLAN-purkin kaikki WLAN-toiminnot pois päältä jolloin se toimi ainoastaan ADSLnä eikä häiritse base stationin toimintaa omalla WLAN-liikenteellään. Nyt kikattaa koko talossa kummallakin masiinalla.
Mahtavata!

Vähän pidemmälle aihetta tutkittuani, löysin kaverini blogista lisätietoa aiheeseen. Takakäteen tietenkin.
-w-

GSX1400 pätkii!

2008-06-02T20:14:00.016+03:00

Tää hölinä on mennyt sen verran pitkän kautta, että tässäpä linkkiä aiheen pariin.

Remppoja

2008-05-31T19:03:00.015+03:00

Hola.

31.5.2008
Nyt on toukokuu (2008) mennyt aika lailla keikattomassa ympäristössä, joten talohommia pukkaa.

Alkuun piti tehdä parit valut kellarin kulkuihin, jotta pääsi latomaan yhden kivikasan pois pihamaalta. Valulaudoitukset etupihalle ja klitsun kulkuihin olin saanut aikaan jo aiemmin jossain välissä.

6.5.2008

Sitten olikin vuorossa viime kesän remonttien jäljiltä jääneiden kivien latominen ja mökin asennus kulun päälle. Muuri kaatua pätkähti kertaalleen, ku menin alkuun vain latomalla, enkä havainnut että kallistuksesta tulee liian jyrkkä. Laiska tekee aina kahteen kertaan.

Viereiseen kuoppaan päätyi tähteeksi jääneitä betonginpalasia ja kaikenmaailman irtokiveä edelliskesän salaoja-shown jäljiltä. Multaa tuli vielä niskaan myöhemmin.

Tästä siirryin etupihalle, jossa valtaisa kuoppa odotti täyttöä. Ensin piti saada aikaan tosin antura ja muuri sen päälle.

Tää olikin vähän skeida paikka, koska valaessa piti kama kantaa sangolla kuopan pohjalle huterien tikkaiden kautta...ja sankoonhan menee vain tietty määrä, jonka ihminen jaksaa kerrallaan kantaa, eli aika tavalla aikaa meni. Kesäks kondikseen! Lisää kesän tapahtumia tulossa taas tähän myöhemmin lisää kun nyt marraskuun (!) työputki vaan päättyy.

12.3.2009

Haha. Vähän sitten lurahti tämänkin päivittämisestä. Toisaalta- eipä uudella yrittäjällä ole tässä taukoja ole pahemmin ollutkaan aiemmin. Mitä viime kesän kuvia tuossa kävin läpi, niin saldoksihan muodostui aika pienimuotoisia toimenpiteitä. Pienimuotoisia siinä mielessä että koko kesän puuhasi kaikki vapaa-aikansa, mutta tuntuu että mitään ei näy missään? Pihaa painettiin eteenpäin useassakin otteessa, multaa meni sinne ja tänne varmaan se kasetillinen taas kerran, sepeliä tuli levitettyä, pihavarasto pystytettyä, katto pestyä ja maalattua.....ehkäpä näitä tässä kirjoitellessa kohta tulee lisää mieleen...

Kiviterassi nyt ainakin tuli asenneltua vanhoista, pihalta löytyneistä laatoista askartelemalla. Itsehän en tätä kivi-kikkapulmaa saanut valmiiksi mitenkään, vaan siippani vanhana palapelin tekijänä poissaollessani oli löytänyt logiikan kuinka lohkareet asettuvat kauniisti. Pohjalle suodatinkangas ja kivituhkaa ja sitten täryllä perään.Laattojen väleihin multaa ja valittuja siemeniä kasvamaan. Ensi kesä (siis ihan kohta!) näyttänee miten ruohomaton kasvattaminen onnistui kivien väliin.

Peltikaton maalaaminen olikin tosiaan tässä muistellessani ihan oma juttunsa. Homma alkoi tietenkin maalipesulla ja eihän siinä mitään....Ramirentiltä 16A kone, maalarin kattopesua koneeseen, ja....katolle...
Meni muuten vime kesän sateissa aika tavalla aikaa että sain tämän projektin päätyyn:

Vesiliukoisella maalillahan on sellainen olemus, että jos taivaalta tulee vettä, se huuhtoutuu pois ennen kuivumistaan. Alunperin olin arvioinut koko kattohommaan menevän noin viikonlopun verran pesuineen kaikkineen. Tämän projektin lopullisena saldona oli noin 12-14 työpäivää, neljän maalikerran huuhtoutuminen viemärijärjestelmään sateiden takia, yhden maalipurkin komea tonttiinputoaminen sekä lukuisia huikeita tilanteita joita eläkepäivinä muistella. Miten tota vettä tulikin niin tavattoman paljon koko ajan.

Ensinnäkin katolla keikkuminen on ihan oma juttunsa: kaalihan sanoo kyllä logiikkansa puolelta, että valjaat pitävät ja että köysi kestää sen 3000 kg, joten tällänen pullea poika on kuriositeetti noilla lujuuksilla. Mutta kun se sama kaali sanoo sittenkin tässä kohdassa ei.

Eli pelon sekaisin tuntein katolle köydestä kouristuksenomaisesti puristaen. Ja tietenkin siitä köyden yläpuolesta, josta ei missään nimessä saisi ottaa kiinni.

Ensimmäinen virhe oli 'kokeilla' pesurin toimintaa tangenttiin, ennen hommien alkamista (tässä vaiheesssa oli siis jo käyty vaihtamasssa toimivaa pesuvartta rikkoutuneen tilalle, leikitty putkimiestä kun paine ei pihakaivosta riittänytkään etc...) , eli harmitti jo vähän ja ajatus ei nyt ollut ihan mukana joka kohdassa. Noh, olin kuitenkin loppujen lopuksi katolla ja vieläkin yhtenä kappaleena valjaissa kiinni, puntti täristen varovasti taaksepäin jo köyteen nojautuen vesisateen loristessa taivaalta niskaan.

Käänsin pesurin pään vaivalloisesti tangenttiin (kummtkin kädethän irtoavat köydestä juuri tällä hetkellä), vedin liipasimesta ja....nurin. En idioottina tietenkään tajunnut k.o. laitteen potkaisevan aika tavalla ja kun tuossa köydessä roikkuessa painopiste on vähintääänkin hutera, niin nurin mentiin ja kolinalla.

Kolmisen tuntia meni, ennekuin pari kertaa liukkaalla katolla uudestaan horjahtamisen jälkeen sain itseni uskomaan että täältä ei putoakaan ja että lukot köydessä kyllä pitävät oikein pujotettuna...

---

Loppukaudesta uuden-viimeinkin muiden toimesta asennetun ulkovaraston- ja verannan katot tulivat myös huovitetuksi kun taivaalta alko pukkaamaan syyskuun tienoilla vettä silleen enempi...Koitan löytää vielä enemmän kuvia remontin eri vaihesta tähän oheen.
-w-

Kesäks kondikseen....2011...

2007-11-17T12:20:00.001+02:00

Tietänette tilanteen: liikaa hommia ja ihan liikaa kertymää vyötäröllä ja portaissa turbo viheltää kolmen askelman jälkeen...
Näistä huomioistahan seuraa yleensä se, että käy lenkillä/kävelemässä uimassa/etc ihan raivona noin kuusi kertaa, kyllästyy raatamiseen, ja luovuttaa. Tuttua?

Tällä kerralla ajattelin ajatella toisin. Tein ensinnäkin selväksi, että tiedotin mahdollisimman monelle touhun aloittamisesta (tämä teksti liittyy aiheeseen, kyllä vain), jotta julkinen häpeä luovuttamisajatuksien kohdalla olisi mahdollisimman suuri.
Ostin myös sykemittarin, sekä viimeinkin oikeat, juoksuklinikalla tsekatut lenkkikengät, koska jalat ovat menneet ns. aivan romuksi jokaikisellä aiemmalla aloituskerralla.
Lisäksi aloin tutkimaan läheisiä, sinänsä todella laadukkaita lenkkimaastoja aivan uusin silmin ja aluksi KÄVELLEN. Erittäin antoisaa. Kaupunki pitää aika tavalla yleisiä virkistysmahdollisuuksia, pururatoja etc avoinna. Käykääpä tsekkaamassa vaikka lähikulmiltanne sellaisilla silmälaseilla.
Edellisten toimien lisäksi kaivelin vielä kaappien kätköistä vanhoja gore-texejä riittävän määrän, ettei keli pääse antamaan tekosyitä harjoittelemattomuudelle, sekä aktivoin muutaman, hyvinkin erikuntoisen kaverin lenkkiseurakseni lupaamalla maat ja taivaat homman mielekkyydestä. (Varsinkin pitkissä lenkeissä voi kuntopohja olla hyvinkin eritasoinen ja homma sujuu silti ihan mukavasti. Lisäksi tulee vaihdettua kuulumiset samalla).

Sykemittarin hankkiminen on ollut yksi kannattavampia investointeja koskaan!
Ns. omaindex , joka mitataan leposykkeestä selällään pötkotellen oli nyt alkuun 41, joka on kaltaiselleni ikälopulle "avarage", kuten nyt saatoinkin ajatella ja leposyke huitelee jossain kuudenkympin tienoilla, joka on IHAN liian korkea.
(tämä vekotin on siis Polarin F11...niille joita mokoma data kiinnostaa...noin 130€...ei kallein, eikä halvin...)
Ei ole mitään järkeä kuinka hitaasti pitää kävellä/juosta, että pysyy edes joissakin järkevissä rajoissa. Olen treenannut IHAN liian kovaa kaikkina aikaisempina juoksuyrityskertoinani.

Noh, nyt kymmenisen kertaa eri ohjelmien mukaan lenkillä käyneenä alkaa oikea treeniohjelma löytymään ja seuraavaksi, erään pitkähkön tuotannon ensi viikolla alkaessa, pääsen kokeilemaan kuinka ylevät ajatukset sitten käytännössä toteutuvat. Tänään esimerkiksi lähes puolentoista tunnin aktiiviliikkuminen sujui jo ihan mukavissa yhteisymmärryksen merkeissä sykemittarin kanssa. Homma kannattaa näköjään säätää itselleen sopivaksi aika tarkasti pikku hiljaa kokeilemalla, niin koko juttu tuntuu paljon mielekkäämmältä (mittarin mukana tulivat aika kattavat ohjeet, jotka tosin vaativat hieman perehtymistä alkuun).
Alkupään treenikerrat ovat nyt siis nollatut ja pääsen seuraavaksi oikeasti tarkastelemaan miten kunto-ohjelmani (tai siis Polarin luoma kunto-ohjelma) tulee toimimaan lähitulevaisuudessa.
Raporttia aiheesta odotettavissa myöhemmin.

15.1.2008
Lupaavan alun jälkeen homma sitten tökkäsi. Taas kerran - ja se ei varmaan yllätä ketään?
Ensin flunssa Joulun ratoksi, sitten joulusysteemit, reissamista pitkin maata työn merkeissä, firman perustamismeiningit ja loppujen lopuksi kaiken aktiivisuuden niitiksi vielä lunta ja liukkautta, jolloin juoksemisesta ei vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.
Toinen aika huomionarvoisa seikka on keli. Vaikka kuinka koittaa pukeutua, ei tonne jatkuvaan sateeseen ja pimeyteen vaan halua mennä ja ilta illalta lösähtää herkemmin sohvan nurkkaan töitten jälkeen. Ihminen on kyllä merkillinen kapistus?
Tuota alkuperäistä, varsin kirkasotsaista haavetta kunnon kohottamisesta on myös aika vaivalloista seurata, koska joka ikinen kirjoitettu rivi tarkoittaa harjoittelemattomuutta. Saakeli!

Nyt on mennyt kolmisen viikkoa treenaamatta mitään muuta kuin ahkeraa puomittamista (=duuni) useita tunteja päivässä, ja posket alkavat olla taas alkuperäisessä kunnossa. Ei siis hyvä.

Noh, jospa vaikka huomenna koittaisi taas lähteä....

Laseja

2007-11-01T11:16:00.000+02:00

Nyt facebookista löytyi toisenkinlainen hyöty kavereiden metsästämisen ohelle: Ostin asevelihinnalla viimenkin muutaman järkevämmän lasin Canonin 400D:ni ympärille , jonka kittilinssi on selkeästi aika ...vaatimaton..ainakin vähänkin hämärimmissä olosuhteissa. "Kun vähintään ISO800:lle joutuu vetämään koko ajan, niin kohiseminen alkaa jossain kohdassa ottamaan pattiin". Vanha viidakon sanonta.

Valovoimaisempaa kamaa peliin, siis.

Kaupan olivat Canonin miedosti elektroniikka-vikainen 28-80mm patarautalasi, (jonka ihan tarkkaa tyyppiä en tiedä edelleenkään)+ Kenkon lasisuoja, Tokinan AF-193 19-35mm laajis + Hoya UV, sekä Sigman 70-300:n F4-5.6 APO Macro Super II tele/makro + Sigman 58mm UV. Vaikka jokainen oli käytetty (ja Canonissa kuulemma saattaa olla jopa ajoittaisia elektroniikkavikoja), ei hankintahinta 300€ ollut koko satsista paha ja jokainen lasi on ihan taatusti parempi kuin nykyään nokalla oleva.

Muutama testiotto vaikutti, että kaikki ovat ainakin suoria ja nyt odottelen vain sateen loppumista jotta pääsen kokeilemaan mokomia käytännössä ihan vakavissaan.
Mukavaa.

Siinä se oli.

2007-10-19T19:11:00.000+03:00

Persana, kuten mummuni tapasi lausuman. Ei moottoripyöräillä enää, ei.
Vein beibin Kontulalaiseen pommisuojaan odottelemaan taas ensi kauden kirmailuja.
Sinne se jäi piipittämään. Ikävää, kerta kaikkiaan.

Ihan kauhean ihmeitä ei tullut tehtyä tänä vuonna noin moottoripyöräwise, kun taloremontti veti suuren osan ajasta, mutta tuleehan noita kausia taas. Ensi kaudella olisi kyllä syytä päästä reissuun, ettei nyt ihan vallan höperöidy.
Jotakin uutta tällä kaudella oli sentään sijaan rata-ajon alkeiden kanssa horjuminen Ahvenistolla muutamaan kertaan. Ensi vuodelle pitää varata selkeästi enemmän aikaa mokomaan harrasteluun. Mukavaa kuin mikä!

Taidankin tästä painella kellariin hipelöimään toistaiseksi korkkaamatonta nahka-asuani....how sick is that..

Ohjeet Hulluille Päiville

2007-10-11T16:44:00.000+03:00

Tässä se nyt on.

Kattavat ja yksinkertaiset ohjeet kuinka selviät mokomasta:
- mene steak houseen
- ota päivän annos keskioluen kera
- vedä ym. nahkaasi
- mene Hulluille Päiville. Noin näillä paikkeilla vetämäsi satsi alkaa vaikuttamaan, saattaen sinut euforiseen ja välinpitämättömään tilaan, jossa ostopäätösten tekeminen on hyvin hankalaa hommaa. Saatat jopa päätyä sormeilemaan jotakin tuotetta jättäen sen lopuksi kymmenen minuutin jälkeen paikoilleen
- oluen hälvetessä, ala ahdistumaan ihmispaljoudesta
- painu hiiteen koko lafkasta
- palaa takaisin ja osta unohtuineita hygieniatuotteita sittenkin, koska hajustasi valitetaan jo töissä ja kotona. Onneksi nämä sijaisevat ensimmäisessä kerroksessa lähellä infotaulua, joten likkuminen sinne ja sieltä on logistisesti helppoa
- Voilá!

Tämä jos jokin on kokeiltua tiedettä!

Duunikuviot vaihtoon!

2007-10-02T21:50:00.000+03:00

No niin.
Nyt se on sitten tehty, eli sanoin itseni viimein irti pitkähkön tupakoimisen jälkeen.

Yhden itse myymäni tuotannon lupauduin vielä tekemään, joka päättyy 15.2.2008 ja sitten on tiedossa free-lancerin uusi ja uljas maailma.

Vähintäänkin jännittävää.

Rata-ajelua, part 3

2007-09-15T20:00:00.000+03:00

Noh, tämän kauden vikat .ORGin hurjastelut piti olla Ahvenistolla 15.9.2007, vaan toisin kävi.
Ohessa vähän tunnelmapalaa aiheesta.

Fillarijuttuja-taas

2007-09-10T15:06:00.001+03:00

Käytin sitten pyörän huollossa. Mittariin oli kertynyt jo 26342 km joten viimeinen takuun edellyttämä 24k huolto oli jo myöhässä aika tavalla, vaikka tämän kauden kilsat jäävätkin ainoastaan kuuden tonnin kieppeille. Unohdus taisi päästä vähän yllättämään.
Erittäin hyväksi havaittuun JL-bikeen ja 470e, kiitoos.

Samassa yhteydessä huomasin myös takanakin vaihtotarpeen olevan ilmeinen, joten 250e hurahti vielä siihenkin. Elämä on. Edellinen olikin kestänyt komeat 11200 km, joten ihan koko aikaa ei mokomaa joudu onneksi vaihtelemaan. Metzelerin Roadtecissä pysyin edelleen. Ei välttämättä halvin mahdollinen vaihtoehto, mutta ainakin tällä kokemuksella pysyy tiessä sekä rata-että matkaolosuhteissa.

En nyt kuitenkaan kirjoita tätä valitellakseni valitun harrastuksen hintatasoa, vaan leveilläkseni uusilla kahavalämppäreilläni, jotka asennutin huollon yhteydessä pyörään kiinni. Ihan saakelin hyvät kapineet, koska välittömästi liikkeen pihasta poistuttuani alkoi satamaan ja pääsin testaamaan vekottimia ihan oikeassa ympäristössään. Erittäin jees, koska nyt ei tarvitse enää keskittyä palelemiseen tien päällä ja kautta pääsee jatkamaan sekä alku- että loppukaudesta vähän pitempään. Kun käsissä on kylmä-äijässä on kylmä kuitenkin.

Muita hankintoja moottoripyöräilyä ajatellen tällä kaudella oli hetki sitten rata-ajoa varten hankkimani nahkapuku korvaamaan vanhenevaa goreasuani, kun jotenkin on alkanut jännittämään mahdollinen kohtaaminen asvaltin kanssa saumoistaan repeilleellä Yokon takilla.
Euro-bikerista selkäpanssari, sweepin yksi-osaisen nahkapuku ja polvipalat yhteensä 370e. Ei siis paha ollenkaan. Ja ihan kivan tuntuinen aika viileässäkin.

TomTom Rider-navigaattorin kanssa sen sijaan on ollut pikku huolia pitkin matkaa. Laite on nyt ollut käytössä kuukauden päivät viimein saapumisensa jälkeen ja jo ensimmäisellä viikolla scala-riderin headset sanoi itsensä irti. Bluetooth alkoi vaan katkomaan jostain syystä aivan jatkuvalla syötöllä. Homma korjautui käyttämällä koko kapine Hollannissa TomTomin laskuun, jossa koko setti vaihdettiin, mutta harmittivathan nuo menetetyt käyttöpäivät heti alkuun aika tavalla. Nyt ostin vielä Euroopan kartastot takakäteen, jotka eivät sitten toimikaan laitteessa tätä kirjoittaessa lankaan, van jumittavat koko vekeen jo latausikkunaan. Kaiken maailman pikkuharmeja. Muuten laite on ollut kyllä mukava kumppani maanteillä painellessani sekä työ-että vapaa-ajan ajeluilla. Kunhan nuo kokkareet softasta saisi vielä vaan pois.

Elämä on kuitenkin yleisesti ottaen oikein hyvää.

Salaojaremontti

2007-07-31T13:58:00.000+03:00

Muistattekos miehen, joka vannoi ettei koskaan (-tiedän, olen käyttänyt tätä aloitusta aiemminkin...) tee itse salaojia, vaan teettää ne?
Paitsi että tekee itse sittenkin. Jotenkin homma tässä vuosien varrella veivattuani kypsyi, (tai ympäristö kypsyi veivaamiseeni) ja kun lähes kaikki saamani urakkatarjoukset olivat aika tyyriin tuntuisia (10K-14K), päätin serkkuni ystävällisellä avustuksella (ja kaivinkoneella) käydä itse toimeen. Vielä kun mutkan kautta tuttu rakennusmestari kävi alueella toteamassa tilannetta ja lupasi kädestä kiinni pitämisen lisäksi hoitaa myös paperisodan kunnan kanssa, ja piirtää työpiirrustukset puolestani, oli homma sitten ihan selvä. Pankkiin mars ja lainaa stana.

Eipäs nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle.

17.7.2007
Homma räjähti tänään käyntiin kellarin katoksen poistamisen jälkeen kulkuaukon seinäkivien kantamisella ja nyt on käsivarret kuin Arnoldilla. Tuli lihavalle hiki, huhhuh... Toki kaikenmaailma pihajärkkäilyä on ollut jo aiemmin halkokasojen muodostamisesta kompostin siirtelyyn, mutta nyt alkoi itse raaka duuni.

Kun edellisen suhteen oli alkuun verrytelty muutaman tunnin ajan, viimeistelin vielä verannan alustan tyhjentämisen (noin 50-v vanhasta roinasta), jonka siippani oli urheana tyttönä aloitellut, ja päätin vielä kaivaa kuopan itselleni. Tai siis tarkemmin sanottuna tarkastaa, miten sokkeli voi ennen töiden aloittamista. Vaikka vanhassa mummulassani asunkin, ei perimätietoa aiheesta löytynyt oikein sukulaisiltakaan ja valitettavasti välini yläkertaan eivät ole niin hyvät, että olisin voinut kysyä vanhuksilta.
Fiskarsin 1 hv Etu500-kuormaaja käteen ja takapihalle siis.

Täällä kohtasin projektin iloisimmat ja kamalimman yllätyksen näin heti kärkeen. Lapiominen on aika heawwyy hommaa istumatyöläiselle savikerroksen ollessa jotakin asvaltin ja titaanin lujuusluokaa. Teufel! On ne kovia jätkiä jotka sitä työkseen tekevät. Vahvoja, kerta kaikkiaan.
Iloisempana puolena aiheessa olivat mm. pikikerroksen puuttuminen sokkelista (joka muuten pitäisi poistaa ja säästi välittömästi yhden työvaiheen), kaivamani savikerroksen rajoittumisen vain 30 cm paksuuteen ja mikä parasta: esiinnoussut hienojakoinen sora oli täysin kuivaa! Enpä ole ikinä ollut näin tyytyväinen hiekan näkemisestä.

(Kuvassa epätoivoiset ensimmäiset pistot maaperään).

Esiin noussut styroksi sai aikaan oivalluksen vaarini aikanaan tekemistä kosteuseristyksistä (varmaankin) joskus 70-luvulla, sillä muuria vasten makasi muovia, joka kiertyi maata pitkin maan sisältä löytyvän routaeristeen päälle. Ihan toimiva systeemi aikanaan, ainakin rakennusmestarin mielestä, joka paikalla pyörähti (löytyy myös "Pientalon Käsikirja"-teoksesta). Järjestelmän toimivuudesta kieli myös itse muurin kertakaikkinen kuivuus (vain sillä kohdalla seinää, kävi kaivannon auettua myöhemmin ilmi).

Noh, nyt alaviitteet sikseen. Vaikka maa nyt näyttikin ensisilmäyksellä kuivalta, projekti päätettiin yksissä tuumin kuitenkin jatkaa loppuun asti tulevaisuuden mahdollisia kellarirakentamis- ja muita suunnitelmia varten ja uudenkarheat työpiirrustukset kourassani päätin päiväni täältä tähän. Huomenna olisis tiedossa sitten kaivinkoneen saapuminen ja ensimmäiset iskut ISOlla kuokalla maahan. Katsotaanpa koska ehtii taas raportoimaan aiheesta.

18.7.2007
Kaiva poika-kaiva vaan.
Kaivanto on nyt täysin aukikaivettuna parin päivän äheltämisen jälkeen. Homma sujui pätevältä konekuskilta eilen (17.7.2007) aika vikkelästi ja saimme talon vasemman sivun, taka-osan ja oikean sivun helpot ja suorat linjat kaivettua auki ainoastaan viidessä tunnissa. Konemies kaivoi ja itse heilutin lapiota. Hieno tuuri, että kuskiksi sattui mukava ukko, joka oli vielä ihan mahdoton painamaan hommia. Oli siinä perstyöläisellä taas menossa mukana roikkumista lapionsa kanssa.
Julkisivu-joka on ylämäen puolella- osoittautui aika kosteaksi kaveriksi osittain, joten tässä vaiheessa kannatti onnitella itseään homman loppuun saattamisesta sitenkin, vaikka välillä meinasi olla epäilyksiäkin koko touhun järkevyydestä.

Yö meni aika jännittävissä tunnelmissa, kun vettä alkoi satamaan puolen yön kieppeillä. Pyörin pystyssä vielä kahden aikaan kaivannossa fikkarin kanssa veden virtaamista seuraillen varmana siitä, että koko kämppä lähtee minä hetkenä hyvänsä luistelemaan alamäkeen kaikessa komeudessaan kohti naapurin tonttia maapohjan pikku hiljaa liettyessä... tai kaatuu kyljelleen saven pikku hiljaa liettyessä anturan alla...tai ...räjähtää...tai jotain... huono keikkahermo varmaakin valvotti.

Tänään olikin sitten muutaman naamanliikkeen paikka, kun piti saada aikaan vanhaan autotalliin johtaneen perusmuurin osittainen purkaminen vesiputkia ja viemäröintejä vältellen, verannan altakaivaminen, sähköputkien paikallistaminen ja esiinkaivuu, sekä maajohdon katkaisemisen vältteleminen (kaikki tietenkin omissa kaivannoissaan eikä mitään hajua ovatko suojaputkissa, vai eivät...varovarovasti, ettei katkea...).

Sukulaismies kävi piikkaamassa häthätää myös toisen muurin, (alakuvan näkyvää muuria vastapäätä) sekä kellarikulun pohjalaatan halki Cobra-nimisellä polttomoottorivehkeellä, joka on ehkä machoin peli mitä mies voi vain koskaan toivoa näkevänsä/käyttävänsä. Jumalauta, mikä vekotin! Älkää hyvät ihmiset käyttäkö mitään pikkuisia sähkösurkeuksia tai lekoja jos betonia pitää rikkoa. Cobra pitää ihan jumalattoman mekkalan, mutta TOIMII! Harrrrrrmmmmageddddooon!

Verannan alittaminen meinasi alkuun jäädä tekemättä koneen suuruuden (tai verannan pienuuden, miten vain) ja koko verannan sortumisen pelossa, mutta mestarin käytyä paikalla tuumimme aihetta hetken, ja päätimme sitten mesun suosituksen mukaan lyödä pikku varmistuskoolingin julkisivun portaisiin (kuva) ja käydä työhön. Homman tärkeyttä korosti se, että mikäli nyt jättäisimme verannan alustan eristämättä kapillaarikatkolla, olisi se kohta talosta aina märkä saven nojatessa seinään ja veden kulkeutuessa sokkeliin. Ei siis hyvä k.o. kohdan ollessa myös sisäpuolelta silmämääräisesti tarkastellen kostea paikka.

Mietimme myös pienemmän koneen paikalletuomista hetkisen, mutta päädyimme ettei vastaavaa hyötyä olisi, koska pienempi masiina joutuisi sahaamaan kaivannossa edestakasin pienen kauhansa kanssa maata kaivannosta pois raahaten ja aikaa/rahaa palaisi taas kerran ihan turhaan....

Hommiin siis.
Konetta joutui aika tavalla pyörittelemään, että saimme koko maamassan verannan alta pois, ja muutama julkisivun lauta ja ränni ottikin vähän puomista/kauhasta työjälkiä kylkeensä, mutta muuten homma sujui (taas kerran) kaivurikuski-Uffen ansiosta varovaisen loistavasti paikkoja ylenmäärin rikkomatta. Itse heilutin lapio/rautakankiyhdistelmää verannan alla kuin hullu niiltä osin mihin kone ei yltänyt. Eli en paljoakaan.

Hieno meininki, että homma onnistui kuin onnistuikin koneella, koska maata oli kuitenkin (arviolta) kaikkiaan viitisen kuutiota verannan alla ja valtaosa aivan kivikovaa savea. Tuhertaisin lapioni kanssa itkua kuopassa edelleen/seuraavat lähiviikot, mikäli tämä vaihtoehto olisi jäänyt käyttämättä.

Aikaa tähän kaikkeen meni tänään seitsemisen tuntia, eli perstupakoimista ei ihan hirveästi tullut harrastettua. Urakkatahdilla, mutta tuntihinnoin! Näillä liksoilla ei muuhun ole varaa.

Huomenna onkin sitten vähän iisimpi päivä vuorossa auton ratissa ja Isodrän-levyjen hakeminen kuorkilla Kemiöstä.
Perjantaina pitääkin pitää välipäivä tällä raksalla, kun on äipän kuuskymppiset. Niistä EI VOI olla pois, vaikka koko maailma hukkuisikin hätään ja paskaan. Lauantaina pääsen toivoakseni levyjen asennuspuuhiin.

19.7.2007
Kamat ovat nyt haetut. Voin vilpittömästi suositella meininkiä Isodrän-kauppiaan päässä, sillä kaikessa rauhassa piirrustuksista laskimme ensin, että kaikkea on, ja lastasimme sitten kamat kuormurin avolavalle. Tähän kohtaan sitten projektia suunnitteleville sananen: ottakaa ISO kuorma-auto, mikäli päätätte noutaa kamat itse. Vaikka siirtolava tässäkin tapauksessa oli 16t nupissa kiinni, meni se kukkuroilleen täyteen, kun levyjen lisäksi myös pitkistä kangista tulevat kaivot, niiden kannet, salaoja-ja vesiviemäriputket jnejnejne tungettiin kyytiin.

Nyt kamat ovat viimein pihalla ja lauantaina pääsee ensimmäistä kertaa askartelemaanpaskartelemaan miten homma etenee, vai eteneekö. Joka tapauksessa huominen vapaapäivä projektista tulee aika tarpeeseen.

21.7.2007 Velimies tuli apuun heiluttelemaan lapiota. Korkolaskelmat olivat vähän turhan varovaiset ja Isodrän-miehen suosituksen mukaan, kaivoimme putket syvemmälle käsin. Koneella ei alunperinkään saanut mennä liikaa anturoiden alle (tai siis talossa osittain oli anturat ja osittain ei. 60-luvun lisäsiivestä antura löytyi, mutta "perustalosta" ei...) ettei pitkään staattisena ollut maamassa häiriintyisi ja katkaisisi eläessään koko kämpää tai lähtisi painumaan.
Enpä tiennyt kaivavani maata -tai siis savikkoa- näin paljon ennen projektin alkua. Kuokka on muuten ihan paras peli. 20e ja karmeat lihakset.

22.7.2007 Lissää kaivamista ja korkojen hiontaa. Muutama inhoittava kivi osui myös kuokan tielle, jota emme koneella kaivaessa huomanneet. Siippakin oli tässä kohdassa hälytetty jo lapion varteen. Urakka kusee!
Tässä kohdassa olivat tarkastuskaivot viiemein asennetut. Lietepesät (tarkastuskaivojen alle 30 cm) kannattaisi muuten kaivaa koneella eikä käsin, niinkun eräs. Savi ON EDELLEEN kovaa tällä alueella. Nimim 1 kaivo á 1,5h x 6=yks ihan turha työpäivä. Pitkänlainen vielä.

23.7.2007 Lisää maaston muokkaamista ja romujen asentamista maan poveen. Odotan saavani paikallisen K-raudan kultabonusplatinakortin ihan minä hetkenä hyvänsä.

24.7.2007
Loput läpiviennit salaojaputkille ja itse putkien asentaminen kaivoihin. Satoi vettä toista päivää aika lujaa ja rikoin lisäksi toisen olkapääni, sekä valtaosan käsien kaikista nivelistä ollessani polvillani mutakuopassa sateen loristessa niskaan ja patarauta-tyyppisen iskuporakoneen lähtiessä huonon työasennon siivittämänä käsistä. Ei hyvä meininki. Ei ollenkaan. Luut sentään ehjänä edelleen.

25.7.2007
Tämän avaruuskuvion tekemiseen (rännivesiliitos vanhaan keräilykaivolle johtavaan uponaaliin) meni n 6 h, ja jouduin tekemään homman kaksi kertaa täysin alusta uudestaan, kun korko ei sittenkään oikein meinannut osua ja jouduin loppujen lopuksi viemään rännivesilinjan salaojalinjan alitse. Vesi ei tiemmä Vantaallakaan nouse ylämäkeen. Taas käytettiin kuokkaa. Paljon.

Ai niin.Putkiliitoksia tehtäessä yksi sana:liukuvoide. Jos homma menee reisille, on liitosten irroittaminen paaaljon helpompaa. Purkki maksaa kympin ja riittää pientalon salaojaremonttiin hyvin. Kannattaa käyttää varsinkin jos olkapää on ns. paskana jo toista päivää. Särkylääkkeiden voimalla mentiin erittäin tukevasti tässä kohdassa. Faija oli näillä paikkeilla käynyt työmaalla muutamia kertoja ihan itsekseen ja tilannetta arvioituaan tuli pelastamaan pilttiä pulasta tässä kohdassa projektia silleen enempi aina töittensä jälkeen. Kyllä sitä vaan kaks ukkoa saa aikaan aika tavalla enemmän kuin yks. Kummaa?

26.7.2007
Rännikaivoja , niiden liittymisputkia etc. paikalleen. Faija apuna. Etenee! Hoppu on, koska kone on tilattu huomiseksi.

27.7.2007
Ensimmäinen, varsin helpottava kaivannon täyttö lähti tästä. Jouduin rakentamaan Isodräniä seinään ja maahan kiireen vilkkaa edellä, kun kone ei olisi mahtunut mitenkään tuomaan soraa kaivantoon muuten. Helpotti käsin soran kantamista kaivantoon/sen tasoittamista kuitenkin aika tavalla. Illalla täytimme puuttuvan täyttösoran vielä talkoilla loppuun konekuskin lähdettyä. Menekki 2 lavallista, 6-12 mm salaojasepeliä...eli oliskohan n 12t?

Jos homman haluaisi tehdä "imuautolla" (eli letkupuhalluksella sopiva määrä sepeliä kaivantoon) kannattaisi se tilata sitten aika aikaisessa vaiheessa. Nimim "tein loppujen lopuksi käsin ja säästin-vaikken ehkä olisi halunnutkaan".

28.7.2007
Minuu ei HUVITA! Ei paljon mitään enää jäljellä, mutta nyt tökkii todella pahasti. Ei vaan jaksa enää. Toisaalta tätä kirjoittaessa ja näitä allaolevia kuvia katsellen sai näköjään sittenkin edes jotakin aikaiseksi. Isodräniä asentamatta tässä allaolevassa kuvassa enää viitisen metriä kulman takana ja 15m routaeristeitä.

Puro solisee. Puuuroooosoliseee....Miten niin liikaa hommia?

29.7.2007 Raksa seis. Kummilasten kanssa lintsille-ei neuvoteltavissa/muutettavissa oleva päivämäärä.

30.7.2007 Raksa seis. Ahvenistolle ajamaan -ei myöskään neuvoteltavissa/muutettavissa oleva päivämäärä. Pitäis pysyä myös pyörällä pystyssäkin kun homma talossa on vielä varsin kesken...hmmm...

31.7.2007 Homma Valmis! Kuopat menivät tänään kiinni lopullisesti niiltä osin kuin se nyt oli mahdollista. Ja ihan perse kelissä. Vettä tuli kuin ....no niin.
Toki koko piha on vielä tekemättä ja pikkufiksauksia on miljaaardri
(mm. silikonisaumän vetäminen isodrän-listan päälle ja padotusventtiilen asentaminen keräyskaivoon...jnejnejne----), mutta noin suurin pyörtein tämä salaoja-osuus oli tässä. Seuraavaksi siirrynkin sitten luontevasti piharakentamisen ihmeelliseen maailmaan.

1.8.2007
Hävitetyn pihan keskellä auringonpaisteessa sianfilettä oluen kera vedellessäni laskeskelin tänään viimein koko touhun kulut.

Sisältäen seuraavaa:
- Isodrän-levyt, tarkastuskaivot kansineen/pohjineen, sadevesiviemäreiden lähdöt, sekä sadevesi- että salaojaputket
- em. hakemiseen Kemiöstä menneet autokustannukset
- rakennusmestarin tekemät piirrustukset ja neuvot
- kaivinkoneen (ja sen kuskin) auki-ja kiinnikaivamisineen, sekä
- paikalliseen K-rautaan kantamani pennoset uponaaliin asennusvaiheessa ..ja mitä kaikkea muuta nyt puuttuikaan työkalulaukusta etc.
- padotusventtiilin asentaminen olemassaolevan (vanhaan) keräyskaivon betonilinjaan ja ylitäyttöpumpun asentaminen samaiseen paikkaan. (Päädyin teettämään homman kun paikka on niinkin pas*assa paikassa kuin kaivossa, jossa vettä lähes työskentelytasolle saakka..pari sataa taas plus kokonaishintaan, mutta ku ei nyt vaan huvita enää...)

Nämä kaikki ynnäämällä, koko shown hinnaksi tuli 6000 e ja rapiat, joka on aika paljon vähemmän kuin esimerkiksi HP-Infran tarjoama urakkahinta 14K tai erään yksityisen tekijän tarjoama 10K? Omalle työlle en nyt luonnollisestikaan laske hintaa, joten tämä vertaus ei ole siinä mielessä ihan vertailukelpoinen. Tämä touhuaminen ei myöskään ole mitään salatiedettä, vaan ihan perusbasistikin (evp) pystyi "lappuja" lukemalla suoriutumaan hommasta.

Patolevy/sora-yhdistelmällä käyttämällä hinta olisi varmasti muodostunut matalammaksi, rakennusmateriaalien hinnan tippuessa ja kapillaarikatkon olisi em. keinolla saanut aikaiseksi ihan yhtä lailla, mutta kun tuo lämpötalous maan sisällä on ollut aika kosteanoloista sorttia, piti rakennetta lämmittää ulospäin harvenevaksi. Talvi näyttänee lopullisesti lämmityskauden alkaessa miten systeemi oikeasti toimii.

Tämä tässä tältä erää. Onnea teille, jotka hommaan ryhtyvät tai mokomaa harkitsevat. Kyllä se ominkin voimin onnistuu. Pitkiin päiviin kannattaa tosin varautua.

Kiitokset: Rakennuspinko Oy/Ode, Draintech Oy/Ossi, Eki Österlund, Uffe, Faija, Saara, Mutsi, Ari, Jumala, Isovanhempien haamut, Rintamamiestalo.fi ja kaikki neuvoja ja vinkkejä antaneet sekä henkeä nostattaneet tälleen Oscar-henkisesti. :D#

-w-

Rata-ajelua, part 2

2007-07-30T09:15:00.000+03:00

No niin.
Vaikka olenkin harjoittanut nöyryysharjoituksia asentamalla salaojaputkia mudassa ja vesisateessa polvillani kahden viikon ajan, ei olo ollut tarpeeksi nöyrä, vaan vielä piti lähteä .ORGin rata-ajopäiville Ahvenistolle nöyrtymään vähän lisää.

Tapahtuma oli toisella käyntikerrallakin aivan mahtavasti järjestetty, ja osallistujamäärät ovat moisessa toiminnassa selkeästi kasvussa ajoryhmien ollessa hyvinkin täysiä. Kävijämäärän kasvaminen on erittäin ymmärrettävää, sillä ajettuani nyt kaiken maailman mutkapätkiä ihan loputtomiin saakka, en tunnu saavan ihan kaikkia ominaisuuksia fillaristani irti joita äkkitilanteissa tarvitsee ja mikäs se parempi paikka moiseen toimintaan olisikaan kun radalla ajaminen. Ei ole hirviä, hiekkaa, lampaita, tonttuja autoilijoita etc., jolloin voi keskittyä täysin pyörän hallitsemiseen ja varsinkin sen sen asian omaksumiseen, että pää on pahin jarru ja vahinkojen aikaansaattaja mikä moottoripyöräilyssä löytyy. "Pitoa on aina" henkisen oppi-isäni Koneinsinööri A:n sanoja lainatakseni.

Toinen huomionarvoisa seikka on oppimisen ylärajan puuttuminen täysin. Kummallakin rata-ajokerralla olen tähän mennessä oppinut enemmän rakkaasta fillaristani ja itsestäni kuljettajana, kun tuhansilla kilometreillä pitkin eurooppalaisia maanteitä. Ja vieläkään ei osaa mitään. Erittäin suositeltavaa, jos joskus tuntuu ylevältä tai valaistuneelta moottoripyöräilyn suhteen siis.

Tämän kerran suurin havainto oli alkutotuttelun jälkeen roikkumisen auttava opetteleminen mutkissa, kun rata-ajovarmuuden kasvaessa jalkatapit alkoivat raapia maata vähän joka käänteessä. Muutenkin päivä alkoi muistuttamaan osaltani urheilusuoritusta kun satulassa sai tehdä ihan tosissaan töitä saadakseni ensinnäkin itseni oikealle puolelle satulaa ennen mutkaa ja sitten vielä möhkäleen kääntymään mutkiin. Päkiöiden aktiivisella käyttämisellä homma alkoi miten kuten sujumaan, mutta kuntopohjaa moinen vaatii, jota itselläni...ei ole.

Noh, aiheesta on kirjoitettu paljon lahjakkaimpien ihmiesten taholta tuhansia palstamillimetrejä, joten en nyt yritäkään sanoa tässä kaikkea tyhjentävästi. Ilmoittaudun vaan seuraaville ratapäiville, joita vielä muutama mahtuu kalenteriin tälle kaudelle.
Tulkaa tekin!
-w-
Kuvat : .ORGin jäsenet MattiR ja Gamma, joista suuret kiitokset asianosaisille.

Rata-ajelua

2007-07-08T11:17:00.000+03:00

No himskatti.
Menneiden kesien reissuporukka ei päässyt tänä vuonna matkantekoon jokaisen kiireistä johtuen, ja omalta osaltani homma oli harmittanut aika tavalla. Olin jo uppoamassa tylsyyden syövereihin ja taloni salaojaremontteihin, kunnes päivänä eräänä Navigaattorimme I reippaana ukkona painosti ilmoittautumaan moottoripyora.org :in ratapäivään Ahvenistolla. Jihula!

Homman nimihän on nimittäin ollut jo useamman vuoden ajan se, että radalle tekisi mieli, kun yleensä ajamani mutkapätkät alkavat olla tuttuukia tutumpia. Jänishousuna/saamattomana/kaatumista pelkäävänä/vakuutuksia miettivänä/mitäikinä en ole vain yksinkertaisesti saanut aihetta aikaiseksi ennekuin nyt.

Noh, hidas ryhmähän oli luonnollisesti jo täynnä, mutta ilmoittauduin omia kykyjäni edes joten kuten arvioiden keskinopeaan ryhmään ajatuksena ottaa iisisti, mutta täysillä, etten olisi jaloissa. Tämä päätös omista kyvyistäni tai lähinnä niiden puutteista vaivasikin sitten oikeastaan itse ratapäivään saakka

Pakkasimme siis 6.7.2007 ryhmämme kohti Hämeenlinnaa.

Ajopäivänä paikalle päästyämme ja ilmoittautumistiskillä kävi ilmi, että "downgrade"aminen hitaaseen ryhmään olisi myös mahdollista suuresta osallistujamäärästä johtuen ja noin puolen sekunnin miettimisellä siirsin itseni siihen kokeneempien ajajien pysyessä keskiryhmässä.
Tätä valintaa kiittelin myöhemmin mielessäni pitkin päivää, sillä keskiryhmään oli yhdistettynä myös nopean ryhmän kaverit, joilla vauhdit olivat sitten IHAN toista luokkaa kun kaltaisellani ensikertalaisella. Lisäpontta hitaaseen siirtymiseen oli antamassa vielä koulutus, jossa meille ensikertalaisille opastettiin kaarreajon hienouksia varsin asiansa osaavien kouluttajien taholta. Hieno meno!

Noh, ajajakokouksen jälkeen jakauduimme ryhmiin, ja panilimme kouluttajamme mukana radan vierelle. Kävimme jonkin aikaa teoriaa läpi kaarreajamisesta yleensä, jota muiden ryhmien radalla pärtsääminen luonnollisesti hieman häiriköi ja irrotimme sitten peilit etc pyöristä ensimmäistä sessiota varten...

Jo ensimmäiset kierrokset osoittivat, että näihin mutkiin saa sitten ihan tosissaan kääntää ja kaikkia tähän saakka opittuja taitoja sai käyttää ja vielä korostaakin. Yksikään mutkatie, jossa olen matkustanut, ei ole näin hankala korkeuserojen vaihdellessa todella paljon, mutta yhtä aikaa meininki oli hyvin turvallinen, koska mutkan takaa ei ole odotettavissa hiekkaa, poroa, traktoria etc... Päivän aikana tuli kaikkiaan 6 kaatoa, joka on kuulemma aika paljon, mutta kaikki aiheuttivat onneksi vain kosmeettisia- ja ylpeydellisiä vaurioita. Useimmat raatonsa kanssa palailevat kiroilivat nimittäin lähinnä omaa tyhmyyttään kaatonsa yksinäisenä aiheuttajana. Eniten saattoi harmittaa kaveria, joka vetäisi Ztallaan kaksi kertaa ulos...

En nyt ikävystytä yksityiskohdilla sen enempää, mutta jos haluaa moottoripyöräillä itselleen nöyristävän kokemuksen, niin suosittelen vilpittömästi radalla käymistä. Ylärajaa EI nimittäin tule. Ahveniston rata on vielä turva-alueiltaan pienehkö, joten tämä omalta osaltaan hidasti aika tavalla vauhteja. Ainakin alkuun. Vielä kun ohittaminen oli kielletty kahden ensimmäisen kierroksen aikana, sekä rajattu ainoastaan pääsuoralla tapahtuvaksi, tuli keskityttyä enemmän ajolinjojen hallitsemiseen kuin nopeuteen.

Sellasta.
Ai niin. Ja 30.7 Ahvenistolle uudestaan. Sen verran pahasti puraisi.
Alla malliesimerkki siitä miksi kanttaamisen lisäksi kannattaa harrastaa myös roikkumista radalla ajettaessa. Kuten kuvasta näkyy, tapit ja kengät tulevat vastaan aika nopeasti näilläkin taidoilla. Ensi kerralla siitäkin lisää. Jos vaikka rata-ajelu muuttuisi rata-ajamiseksi. Vaikka tuo aika köröttelyltä vaikuttakin, niin aika äärirajoilla mennään...
(Kiitos .org:in nimimerkille "Booris" kuvasta).

Ich bin ein Berliner!

2007-06-03T21:19:00.001+03:00

Duuniahistus vaivasi, väsytti ja eikä huvittanut mikään.

Toukokuun synkimpinä hetkinä selasimme aikamme kuluksi nettiä ja kun AirBerliniltä löytyi sopuhintainen reissu, oli kohde- ja syy taas matkustaa ihan selvä. Tuttavani oli lisäksi kehunut Berliiniä parhaaksi länsi-eurooppalaiseksi kaupungiksi koko Euroopassa, joten pakkasimme laukkumme ja painuimme bratwurstien maahan viikonloppuretken muodossa.

Kuvasaldoa reissusta, jos tekstini harhaileminen tekee kipeää..

1.6.2007
Matkanteko kaupunkiin oli vaivaton keikka ja paras keino päätyä vanhan itäpuolen Freidrichstrassen ja Spree-joen varrella sijaitsevaan hotelliin olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut bussi, mutta suurehkoa kassia raahavana marisin taksin allemme. (Retki hotellille kesti ehkäpä parisenkymmentä minuuttia ja kustansi noin 20e, joten talous ei kaatunut tähän ylellisyyteen).

Hotelli Artist Riverside osoittautui ihan mukavaksi paikaksi ja tällä kerralla nettivaraus oli miten kuten paikkansapitävä. (Intian keikalla tammikuussa ei ihan ollut, josta artikkeli tässä blogissa toisaalla). Huone oli siisti, näkymä joelle mukava ja paikka muutenkin saksalaisella täsmällisyydellä ylläpidetty. Meininki hyvä.

Hetken ympyrää huoneessamme pyörittyämme painelimme kaupungille respan tädin antaman kartan avustamana ja imeskelimme kaikessa rauhassa pilvistä suurkaupungin säätä rauhallisesti Friedrichstrassea pohjoiseen käyskennellen.

Koska vain syöminen on olennaista, päätimme etsiytyä vetäisemään pikku palaa johonkin suuntaan. Rakas puoliskoni oli tunnetulla matkapedanttiudellaan scoutannut muutaman ruokapaikkaidean jo heti kättelyssä ja päädyimme turkkilaisomisteiseen (yllättävää, eikö?) katubaariin pureskelemaan kadun varteen falafeliä, joka oli kyllä varmaankin yksi parhaista kasvisruoista, jota olen koskaan saanut. Hemmetin hyvää. Muutenkin olen alkanut taipua matkustaessani vegehommaan enemmän ja enemmän, koska tuntuu että selviän huomattavan pienillä vatsavaivoilla siten. Noh, kukin tavallaan.
Katukuvaa oli mukava tarkastella samalla ja sana "boheeminrento" voisi olla ensimmäinen joka pullahtaa mieleen. Erittäin mukava mood, jota on hieman hankalaa sanoin kuvata.

Virkistyneinä ewäksistä käpöttelimme pitkin kaupunkia Lonely Planetin erästä kävelyreittiä miten kuten noudatellen päätyen mm Brandenburg Torgille, "Ampelmann"- liikennevalomerkki-krääsäkauppaan ja kaljalle. Berliner-paikallinen lagerolut EI ole ihan makuuni, mutta tästätkin on varmasti muitakin mielipiteitä ja tunnelmaa latistavaa vaikutusta ei ollut havaittavissa.

Aikamme palloiltuamme kävimme vietnamilaisessa paikassa vielä syömässä ja painelimme sitten unten maille.

2.6.2007
Aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti idän vanhaa keskusta, Alexanderplazia ja palloilimme taas muutaman pakollisen nähtävyyden pois päiväjärjestyksestä. Tv-torni on kuin nukkumatin lavasteesta suoraan, täytyy sanoa. "Alex" oli aika nopeasti nähty, joten uskaltauduimme julkiseen liikennevälineeseen, joka on tietenkin jokaisessa uudessa kaupungissa aina vähän outo ja jännä kokemus vaikka opaskirjat sanoisivat mitä.

U-bahn osoittatui raitiovaunun ohella erittäin loogiseksi, tehokkaaksi ja nopeaksi välineeksi kuljeskella pitkin kaupunkia. Päivälipulla (5,80e) saa pärsätä ihan mielin määrin vähän kuljettavista alueista riippuen. S-bahneilla emme matkustaneet, mutta epäilisin niidenkin olevan yhtä tehokasta sorttia. Myös bussin linjat 100 ja 200 olivat mukava, joskin hitaahko keino yleiseen saitsarointiin.

Asiaan:Reissasimme Prentzlauer Bergille, joka oli pikku puotien ja kahviloiden alue ja vähän....toisenlaista Berliiniä taas. Hyviä paitakauppoja, puoteja etc... jos nyt t-paidoista ja sen kaltaisesta meinigistä sattuu pitämään.

Seuraavaksi olikin sitten bussin aika (nro 200) ja reissu länsipuolen keskukseen Zoolle. Tämä oli mielestäni matkan turhin kohde. Tai siis: olemme kummatkin pyörineet aika tavalla pitkin suurkaupunkeja ja lännen keskus ei eroa muista kaltaisistaan oikeastaan mitenkään. Samat C&Ct, Benettonit, Guccit jne niistä löytyvät kaikista. Vasta näillä paikkeilla huomasin ensimmäistä kertaa kuinka vähän ihmisiä idän puolella oikeasti liikkuukaan verrattuna länteen. Tungosta-ei kiva. Shoppailimme/ikkunashoppailimme kursorisesti muutamissa paikoissa, katsastimme tavaratalomammutti KaDeWen ja palailimme sitten bussilla 100 takaisinpäin rauhallisemmille kotiseuduille.

Palattuamme kävimme taas vaihteeksi syömässä itämaisessa fuusiokeittiötä edustavassa paikassa, hengailimme hetken vielä kaupungilla kuvut turvoksissa ja lyllersimme sitten taas hotellia kohden.

3.6.2007

Sunnuntai olikin sitten kirpparipäivä. Otimme aamutuimaan ratikan ja etsiydyimme kirpputorille rauhallisissa viikonloppufiiliksissä. Muutaman kirpparin kierrettyämme otimme vielä kultturipläjäyksen paikallisia museoita, joissa tsekkasimme mm. Nefertitin patsaan kun nyt samoilla tonteilla pyörimme kerrankin. Ihan jees, joskin aika tavalla aikaa vievää touhua, mikäli meinaa saada muutakin kuin pääkohteet irti.

Koska tässä vaiheessa takki alkoi olla kävelemisen suhteen aika tyhjänä, hyppäsimme vielä päivän päätteeksi jokilaivaan, jossa varsin sujuvasanainen mimmi jutteli ohilipuvista asioista samalla kun kiskoimme näpit kohmeessa kaljaa kannella (ja sitten sen alla ikkunapaikoilla). Erittäin suositeltava tapa tämäkin tutustua kaupunkiin, joka on todella suuri ja sisältää tosi paljon nähtävää.

4.6.2007
Varsin tyytyväisenä lensimme sitten maanantaina iltapäivällä kotia kohti. Tähän kohtaan ilmestyy vielä jonain päivänä myös epilogi, kunhan saan taas sanottua.
-w-

Tohinaa

2007-05-30T20:15:00.001+03:00

Aikamoista lentämistä taas koko kevät, joten tänne joriseminen on jäänyt vähän vähemmälle.
Muutamia valokuvia tuli otettua taas pitkästä aikaa. Käykäähän kommentoimassa, koska ei tässä ukko muuten kehity.

Ens viikonlopuksi Berliiniin, josta varmaankin irtoaa taas vähän toisenlaista settiä.
Kuvaa ja tekstiä aiheesta myöhemmin.

Navigointia smart2go-softan beta-versiolla prätkäillen

2007-05-13T20:59:00.000+03:00

Jo jonkin aikaa oli persaukista mieltäni kiihoittanut ajatus navigoiminen puhelimen avustuksella, ja kun firman puhelimet vaihtuivat Nokian E70siin, oli peli selvä.

Pikku tutkimuskierroksen jälkeen päädyin juurijulkaistuun nokian smart2go-softaan ja vaadittavaan sirf 3-piirin sisältävään Insmatin GPS-palikkaan. Ku halavalla sai. (Puhelin firman puolesta, palikka n 90e verkkokaupasta ja 30 pv navigointia skandinavian alueella 8e)
Aloitin navigointisoftan testaamisen pikku retkeilyn merkeissä, johon äitienpäivä ja retki Kuopioon oli ajankohtana omiaan.

Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle, vaan otetaanpa ensin itse softan asennusprojektista pieni katsaus.

smart2go.com -sivustolta latailin ensin vaadittavan softapaketin ja PC-suite-ohjelmaa apunakäyttäen aloitin asentamisen. (Mac-käyttäjälle jo tämä oli ensimmäinen kauhun paikka sinänsä...) Pc-suite auki, asennus käyntiin...ja ei mennyt läpi. Koitin muutaman kerran vähän eri metodein samaa, kunnes lopulta muutaman foorumikyselyn avustuksella selvisi, että puhelimen
Työkalut > Sovellusten hallinta > Valinnat > Asetukset > Varmenteiden online-tarkistus asentoon: Ei käytössä
tulee olla oikein ennekuin homma liikkuisi eteenpäin.

Ihan kiva, että selvisi, mutta mistäköhän ihmeestä esim. ei-atk-orjentoitunut isäni hakee moisen tietouden? Taitaa jäädä softat ostamatta.

-tässä kohdassa aikaa on kulunut....-

Pistin matkapuhelinfoorumiin kyselyn parin käyttökerran ja varsin bugisen meiningin jälkeen jälkeen ja alla muutamian aiheesta käytyjä messuja. E70:lle ei ole betavaiheen jälkeen tullut päivitystä, (8.7.2007) joten saatan tämän kesän rämpiä mokomalla betaversiolla ja ensi kaudeksi sitten ihan jotakin muuta.

Forumilla keskusteltua:
Kertaalleen voi navigoida paikasta a paikkaan b ja sit ostettu kartta onkin jo hukan teillä ja softa pyytää ostamaan uudestaan koko karttapaketin.
Homma korjaantuu käymällä softasta välillä ulkona, mutta bugilta vähän vaikuttais. Ja kyllä...olen maksanut kännykkä/luottokorttiyhdistelmällä 30 pv lisenssin...
Vai pitääkse lisenssikoodi vielä syöttää luurissa jonnekin....
Hmmm...

Maploaderin latautuminen onkin ollut ihan satumaisen hidas prosessi ottaen huomioon kuinka vähän dataa pitää siirtää..Betavaiheen pulmia varmaan...

Nyt jonkun tovin softaa pyöritelleenä olen huomannut että olis kätevää et "välietappeja" tms. reittisuunnittelua sais jotenkin lisättyä. Waypointteja so to speak.
Toinen, mikä maploaderissa on huono juttu, niin jo ladatut kartat eivät listaudu puuceen ikkunassa mitenkään, vaan softa nykäsee vaikkapa uuden Euroopan kartan entisen päälle sen kummemmin kyselemättä tahi näyttämättä mitä kortilla mahdollisesti jo on. Itse en ainakaan muistanut mitkä kartat olin edellisellä yhteyskerralla jo asentanut. (Tämä pulma tulee siis vastaan vaikkapa koko Eurooppaa tungettaessa 2gB kortille) Jonkinlainen pelkkä update-paketti saattais olla kätevämpi tapa...tms..
....
Ja tämän kaltasita juttua sitten riittääkin...
Loput jorinat aiheesta matkapuhelininfon sivuilla.

_________________

Näihin ylläoleviiin kun lisää vielä käytön hankaluuden, epäloogisen reitityksen, bugeja lisenssin voimassaolon sekä lukuisat käynnistymisvaikeudet, niin I rest my case tän paskan suhteen. Ei niitä vehkeitä käyttäjillä testata näin laajasti. Piste.

Loppuihan se lumen sataminen viimein!

2007-03-25T19:42:00.000+03:00

Hiihaaa!
Kevätkevätkevätkevät!

Prätkäilyä

2007-03-24T15:23:00.000+02:00

Vaikka ensi-ihastuksen huuma parin vuoden takaa onkin vaihtunut arkisemmaksi riemuksi, on kevään ensimmäinen siivu aina yhtä hienoa hommaa!
Varoen, suorastaan suostutellen kaivoin pienokaisen talvi-uniltaan ja yhdessä laukkasimme kevään ensimmäisen legin kohti aurinkoa muiden talvi-uniltaan heränneiden urheiden muassa.

Nyt menen takaisin tien päälle, ja palaan vähän vähemmän runollisena.
Aika kivaa!
-w-

Intianmatkailua yli kolmekymppisille, 2007

2007-01-23T16:44:00.000+02:00

Taustaa: Tälle matkalle lähtivät avovaimoni ja allekirjoittanut Finnairin tarjouskampanjan ja Stokkan Hullujen Päivien masinoimana ku halvalla sai. Olemme kummatkin matkustelleet tahoillamme pitkin poikin palloa mitä erilaisimmilla vehkeillä vuosien varrella ja itse olen käynyt Malesiassa v.2000, joka ainoana perhekuntamme kaukoidän kokemuksena mainittakoon. Muuten koko Intia oli aika hämärän peitossa muutamien Lonely Planetin artikkeleiden ja matkafoorumeiden lukemista lukuun ottamatta.
Seuraavan kertominen saattaa olla hieman hankalampi paketti ilman sortumista kertakaikkiseen pälpätykseen ja pulinaan maan käsittämättömistä mittasuhteista johtuen, mutta aion koettaa joka tapauksessa antaa ensikertalaisen kuvan mahdollisimman tarkasti. Tarina on aika pitkänlainen, joten pistä lapset nukkumaan, ota kuppi konjakkia ja lähde mukaan. Kuvia reissusta tulee pikku hiljaa lisää aina vaan osoitteeseen:http://www.flickr.com/photos/wene/
Joitain siellä jo onkin suunnilleen kronologisessa järjestyksessä.

Day 1, 10.1.2007, Delhi
Ensinnäkin: Finski lensi hyvällä perusmeiningillä kuudessa tunnissa Delhiin ja eipä nyt siitä sen kummempaa. Meininki hyvä. Kasvissafka koneessa myös hyvä. Delhin kentällä tosin gatelle pääseminen oli vähän odotuksen takana ja parinkymmenen minuutin jälkeen pääsimme viimein jännittyneenä koneesta "putkeen". (Tämä ei luonnollisestikaan ollut järjestävän yhtiön vika).
Paarustimme sisätiloihin ja kamat löytyivät hihnalta loogisesti "Ethiopian Airlines"in kyltin alta pikku odottelun jälkeen. Matka kohti tuntematonta saattoi alkaa.

Kertoilin aikaisemmassa artikkelissa että ennakkotiedot Delhistä ja varsinkin siirtymisestä kentältä hotelliin olivat hieman huolestuttavaa sorttia taksikuskien kusettaessa varsinkin ensi kertaa maahan saapuvia hyvinkin nopeasti... Homman nimi on se, että vaikka hotelli olisikin varattuna kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, saattaa päättäväinen suhari viedä matkamiehen/naisen ihan mihin tahansa kaverinsa kohteeseen väittämällä k.o. varaamasi hotellin olevan remontissa/palanut/mitäikinä.. ja saaden komission aina kustakin tuodusta asiakkaasta hotellilta. Moista toimintaa välttääkseni olin buukannut netistä auton kuljettajineen hakemaan pariskuntamme kentältä ja heittämään tomumajamme (myös netistä) buukatulle hotellille, joten niiltä osin homman piti olla jees. Painelimme maahantulorutiinien jälkeen kujalle, jossa odotti ehkä miljoonakuussataatuhatta ukkoa huudellen kaikenmaailman myyntitarjouksia, ja silmä kovana koetimme löytää nimelläni varustetun nimikyltin.
Miellyttävä nuorimies löytyikin melko helposti ja tämä mukava ukko saatteli meidät ihmismeren läpi sen kummemmitta vaikeuksitta ulkosalle. Hengailimme ulkosalla valppaina kuin ajokoirat taskuvarkaiden, ryöstöyrityksien ja maailmanlopun pelossa, jutellen äijän kanssa niitänäitä odotellen samalla auton saapumista parkkipaikalta parin kilometrin päästä.
Mentaalisesta valmistautumisesta huolimatta pari ennakkoon varoiteltua asiaa pääsi kyllä tässäkin kohtaa jo tapahtumaan, mutta olimme onneksemme sattuneet luotettavan toimijan asiakkaiksi.
Juttu on nimittäin niin, että ihan ensimmäisessä lauseessa ei kuulemma kannata sanoa olevansa ekaa kertaa Intiassa, koska paikalliset opportunistit koneesta astuvan valkonaaman nähdessään saattavat saada hyvinkin mielenkiintoisia liike-ajatuksia kaaliinsa, ja toiseksi autoon, jossa on kuljettajan lisäksi joku muu, ei kannata hypätä ihan turvallisuussyistä. Astuimme siis autoon, johon kuskin lisäksi myös vastaanottomiehemme sulloutui. Jännittävää.

Hotelli, johon olimme varauksen tehneet, ei ollut yhdenkään matkamiehen netissä arvostelema, ja olimme silti luottaneet satumaiseen tuuriimme. Olin siis luvalla sanoen hieman jännittynyt lähtökohtaisesti kaiken toimimisesta istuessani 50-luvun designiä edustavan ambassador-taksin takapenkillä keskellä yötä täysin tuntemattomassa kulttuurissa.
Matka Paharganjn alueelle sujui noin puolessa tunnissa liikenteen olleessa intialaisittain aika mietoa. Pieneneviä katuja ihmetellen seurailimme ikkunan läpi vaihtuvia maisemia. Aikamoisilla syrjäkujilla (alueen pääkatu, kävi myöhemmin päivänvalossa ilmi) pysähdyimme parikin kertaa kysymään hotelli Asihianan sijaintia ja loppujen lopuksi hotelli löytyi.
Ja sitten tuli tenkkapoo.
Vaikka www.instantworldbooking.com olikin suurin sanoin lupaillut homman helppoutta, ei varaustamme löytynyt unisen henkilökunnan kirjoista mistään. Kaivelin onneksi ennakkoon printtaamani varauskopion esiin ja noin neljän ihmisen plus kuskimme ihmettely alkoi. (Kuljetushintaan sisältyi buukkaaminen hotelliin sisään 40e. Paikallisittain kallis, mutta erittäin suositeltava. www.viator.com).

Lopulta päänpyörittelyiden säestämänä (intialainen tapa, jossa kaalia pyöritetään vähän niin kuin "ei" täälläpäin ja tarkoittaa siinä kulttuurissa "juu", "ehkä", "ei", "emmätajuu" tms...) kävi ilmi että hotelli on täynnä. Ihanaa, kerta kaikkiaan, kellon ollessa noin 01:15.
Noh, näppärinä liikemiehinä hotellikyypparit järjestivät kuitenkin toisen hotellin pienen matkan päästä (samaa ketjua yllätys, yllätys...) ja pyysivät meitä kapuamaan autorikshawin kyytiin.
Nyt meni oikeasti aika jännäksi. Mopotaksin perässä keskellä pimeintä Intiaa vartin verran palellen jonnekin päin jotakin aluetta mukana mm rahat, kamera jne muutama muu paikallisen vuosipalkan verran arvokas tavara, noin kaksi senttiä takapenkiltä nähden yhden riksakuskin ja yhden hotellivirkailijan kera..
Le Heritage löytyi (Karol Baghin alueella) viimein jostakin ja pääsimme lopulta jonnekin, jossa oli sentään katto. Aikamoinen mörskä funkista nimestä huolimatta, eikä muuten sitten mitään tekemistä vastaavan nimisten maharadza-palatsien kanssa muualla Intiassa.

Day 2, 11.1.2007, Paharganj, Delhi
Heräilimme adrenaliinitrippeihin (hermo vähän silleen jännäpinnassa) noin kolmen tunnin yöunien jälkeen. Chai-kauppiaiden huudot ja liikenteen meteli kadulla ei myöskään palvellut nukkumista enää. Huoneessa oli ollut satumaisen kylmä koko yön kylmästä rintamasta johtuen ja hotellihenkilökunnan sinänsä ystävyydellä toimittama lämppäri oli toiminut noin tunnin, kunnes räkäliitoksella tehty ja seinäkoskettimessaan räpsyvä sähkökosketin oli viimein irronnut meitä onneksi polttamatta. Nukkumishommaa ei myöskään auttanut naapurihuoneessa töitä paiskiva remonttimies, joka painoi pitkää päivää (yötä) kaverinsa kanssa aika kovaäänisesti aina välillä jutellen. Työaikalait kunniaan, stana!
Tapasimme myöhemmin retkemme loppuvaiheessa oikein miellyttävän saksalaispariskunnan jolta tiedustelimme kuinka nopeasti heidän ensimmäinen Intia-shokkinsa oli tullut kun oma oli pahimmillaan noin seitsemän päivän kohdalla. "2 minuuttia huoneeseen saapumisen jälkeen, kun en voinut koskea edes seiniin puhumattakaan sängyllä istumisesta" totesi Sabine, joten taisimme näin jälkikäteen miettien sittenkin pärjätä ihan kohtuullisen hyvin tässä kohdassa...

Koska kello oli aika aamu ja vähän, uuteen hotelliin kirjoittautuminen ei vielä onnistunut. Päätimme kamat kasattuamme painella ns. helvettiin koko murjusta pikipäin ja aamiaiselle vähän keskeisemmälle paikalle kulkematta paikallisten ravintolapalveluiden kautta ja siitä sitten edelleen Connaught Placelle (keskusta). Myös valtion turistitoimisto (ainoat viralliset lukuisten ei-niin luotettavan oloisten ohella..) oli tarkoitus löytää aktiivisina matkalaisina. Horjuimme kamat pakattuamme alakertaan selvittelemään laskupuolta yöllisistä seikkailuistamme.

Noh, alkuun tiskin takana seisonut tyyppi meinasi laskuttaa koko yön hinnan, mutta avovaimoni tarmokkuuden ja instantworldbookingin varauskopiolapun ansiosta jouduimme loppujen lopuksi maksamaan vain noin 600 R. Kaikkineen koko yö varauksineen tuli maksamaan 1500R eli noin 27,80€, joka oli kyllä siitä murjusta aika tavalla paikallisiin hintoihin verraten. Arvatkaa vaan käytänkö tuon firman nettivarauksia toiste. (Edit: juuri tänään sain pahoittelukirjeen buukkausfirmasta reklamoituani asiasta. Palauttavat varausmaksun! Edes jotakin.)

Nappasimme autorikshawin ja painelimme keskustaan. Kuski ei tietenkään laittanut mittaria päälle, ja huomautin aiheesta, jolloin äijä totesi et "50R?". Ja mä että okke. Päädyimme erään turistitoimiston pihalle CP:llä viimein ja helpottuneena edes jonkin keskeisin paikan löytymisestä tippasin kuskimme aika avokätisesti yhteensä huntilla. (1,85€). Aika rikas jätkä. (k.o. toimisto oli ehkä valtion hallinnoima...kylteistä kun ei aina ihan ota selvää sielläpäin ja mitään yhteistä logoa virallisille ei ole...)

Hiihdimme sisälle hankkiaksemme Delhin tarkan kartan, (jota en ihan helposti löytänyt kotimaasta oikein mistään) ja tässä vaiheessa saimme ensikosketuksen siitä, että asiat tässä maassa sitten_oikeasti_kestävät_aika tavalla. Ihan miellyttävä kundi kutsui toimistoonsa istuskelemaan (tavallista, kuten myöhemmin opimme) ja tarjosi chaita, kahvia etc. ja aloitti myyntipuheet. Vaikka matkasuunnitelma olikin jo aika lailla kummankin päässä (junalla Delhi-Agra-Jaipur-Delhi), kerroimme piruuttamme matkamme ajan, halutut nähtävyydet
jne. ihan tsekkausmielessä vaihtoehtoja punnitaksemme. Aikamoisen paketin kaveri loihti varsin nopeasti, joka piti sisällään jo aiemmin kelattujen lisäksi yhden kohteen lisää ja lisäksi junat, hotellit, laivaristeilyn, pick-upit asemilta etc. Täyden paketin siis. Hinta 340€/naama (noin 36.719R), joka kuitenkin kuulosti heti vähän kalliin puoleiselta budjettiimme. (Reitti:Jaipur-Ranthambore-Agra-Varanasi-Delhi..osa yöjunilla, osa hotelleissa).

Hengästyneinä kuulemastamme päätimme vetäytyä viimein aamiaisen kimppuun. Rinkkojen raahaaminen pitkin Delhiä koko päivän ajan ei myöskään oikein ollut mukavan tuntuinen ajatus, joten päätimme ottaa tauon paikalla ja pysähtyä tuumailemaan kaikkia asioita hetkeksi. Lähteminen ei sitten ollutkaan ihan noin vain, vaan kaveri kunnon myyntimiehen tavoin koitti kaikin keinoin meitä "klousaamaan diilin" siinä ja heti, vaikka teimme aika monta kertaa tehdä selväksi että menisimme ensin miettimään hetkeksi. Lopulta ukko taipui ja johdatti meidät läheiseen eurooppalaishenkiseen kahvilaan liittymättä onneksi itse seuraan.

Huhhuh. Tässä kohdassa aikaa oli mennyt noin 30-45 min. Eikä ilmaista karttaa ollut käsissä edelleenkään.

Kahvia vedellessämme muutama kauppias (tai matkatoimiston agentteja, mistä sitä tietää...) alkoi rupattelemaan paikalliseen tapaan naapuripöydästä. Armaani tutkiessa mahdollisuuksiamme kartasta ja Planetista, porisin puheripulisempana äijien kanssa hetken. Kummatkin olivat alkukohteliaisuuksien jälkeen sitä mieltä että käytettävissä olevan ajan puitteissa kaikkein järkevin tapa matkustaa olisi edellisen matkatoimiston osamatkalle ehdottama auto ja kuski, jos halusi välttää suurimman ahdistuksen syntymisen intialaisilla asemilla ja hotelleissa kuitenkin nähden maata mahdollisimman paljon. Ja että Delhi kannattaisi jättää aika pieneen rooliin kerta kaikkiaan. Tässä kohdassa aloin olemaan samaa mieltä ensimmäisen kerran matkustusmuodon suhteen näin jälkikäteen ajatellen.

Noh, ukot palasivat kauppoihinsa ja jäimme pohtimaan tulevaisuuttamme. Maksoimme laskumme ja teimme lähtöä löytääksemme toisen valtion turistitoimiston hieman sivummalta CP:llä ja satuimme kysymään neuvoa kahvilan henkilökunnalta. Naapuripöydästä pompsahti nepalilainen nuorimies, joka nopein liikkein alkoi johdattaa meitä taas kerran yhtä turistitoimistoa kohti valitellen samalla kiirettään ja myöhästyvänsä...
Kaveri oli kohtelias ja ystävällinen ja vei meidät taas erään toimiston eteen, josta häipyi sitten kiireen vilkkaa tyttöystäväänsä tapaamaan. Tämäkään vaihtoehto ei ollut etsimämme, mutta ajattelimme kartan toivossa poiketa kuitenkin ovesta sisälle. Ja eikun taas konttoriin istumaan ja chaita/kahvia eteen.

United India Tours&Travels ja Mr. Ashok Kumar oli kauppamiesten aatelia edellisen myyntitykin tavoin ja useampi kotimainen yritys saisi ottaa hieman oppia tältä mieheltä kuinka asiakas puhutaan ystävällisen varmasti täydellisesti ympäri. Taas kerran samat aika- ja reittisuunnitelmat jne. ja sitten hitaasti, alligaattorin jatkuvasti kiristyvän purentaotteen tehokkuudella hän puhui pariskuntamme pyörryksiin auto/kuski-ajatuksen miellyttävyydestä suhteessa käytettävään aikaamme tarjoten sekä kelpo hintaa (26.600R kahdelta eli n 492€) että muitakin erittäin lupaavia lisäpalveluita kyyditsemisestä safareihin.
Vielä kun paketti sisälsi auton ja kuskin lisäksi verot, dieselit, pysäköinnit, vakuutukset, hotellit bed & breakfastilla, paritkin sightseeingit sekä vikana yön majoituksen, (oleilun guesthousissa lennon lähtöön asti) sekä kyydin kentälle (lento takaisin lähti 02:00, joten kamojen kanssa olisi joutunut muuten luuhaamaan paluupäivänä kaupungin pimenevässä illassa..) aloimme olemaan aika valmista tavaraa.
Toki mietiskelimme aihetta, teimme muutamat valelähdöt koko paikasta ja hieroimme diiliä parisen tuntia miettien samalla voiko kaveriin luottaa, mutta lopulta virallisen näköiset asiakirjat seinillä (oli ihan muste-leimat, juu), näkemämme suositukset (joo, joo.. niitä nyt voi kuka tahansa kirjoittaa) ja suurimpana naapurikopissa paluulentoaan odottelevan espanjalaismiehen suositukset firmasta (sain kysyttyä kahden kesken) päätimme kuin päätimmekin päätyä palvelutarjoajan tarjoukseen. Lupasimme maksaa 3/4 eteen ja loput palattuamme.
Paperisodan jälkeen saimme toimiston puolesta kyydin hotelli Ajantaan (36 Arakashan Rd. Ram Nagar, New Delhi), joka on käsitykseni mukaan aika monen turistin ensimmäinen valinta Delhiin saapuessaan. Ensi kerralla ehkä meidänkin. Ihan kiva, joskin aika meluisa ja hintansa väärti maksaen noin 25$/yö. Turistiorjentoitunutta perushommaa.

(Lonely Planet - page no 193
'Hotel ajanta gets generally good reviews, though some rooms are better than others.All rooms have bath with hot water, and deluxe rooms have TV and Phones. There is a restaurant,email and travel agency'

Rough Guide Book- Page No. 105
'Ajanta 36 Arakashan Road. Clean, well run hotel close to the Railway Station - One of the best in this area. Spacious en-suite rooms, some with broad balconies affording good views. Foreign exchange , Internet Cafe, reliable travel agency and good restaurant .' )

Lötköttelimme tunnin verran punkillamme ja sitten auto haki meidät parin tunnin turistikierrokselle. Aika herraskaista.
Kuskimme ehdotti ensin käyntiä dlssblsstemppelissä (kaverin englannista ei tottumaton kielikorvani ihan aina saanut selvää), joka osoittautui paikalliseksi matkamuistomyymäläksi ja jonka jälkeen teimme aika selkeäsanaisen pyynnön päästä seuraavaa kohdetta kohden hyvinkin nopeasti. Myös kuskit saavat näköjään komissionsa viemällä turisteja matkan varrella tiettyihin liikkeisiin, ja sama ajattelumalli tuli vastaamme vielä useita kertoja matkan aikana.

Red Fort on eräs Delhin lukuisista nähtävyyksistä, johon suuntasimme. Linnoitus oli ensimmäinen useista pömpeleistä joihin matkallamme törmäsimme ja ilta-auringossa ihan kivan näköinen paikka punaisen eri sävyjen korostuessa oikein mukavalla tavalla. Emme päässeet autolla kovinkaan lähelle ja loppumatka sujui rikshalla noin kuusikymppisen ukon polkemana. Miesparka. Kaks valkoista valasta kyydissä.
Äijä jätti meidät Fortin portille ja paarustimme tekoviiksikauppiaat ohittaen sisälle etupihalle johon kauppiailla ei ollut asiaa. Nautiskelimme Intian illasta ensimmäistä kertaa vähän vapautuneimmissa tunnelmissa ja näppäilin kuvia minkä ehdin painuvassa valossa. Hetken pihamaata aistittuamme päätimme käväistä myös linnoituksessa sisällä, joka maksoi huikeat 50R/naamataulu /n2€ yht.) sisältäen hindinkielisen valoshow’n.
Paitsi että emme meinanneet lippujen hankkimisen jälkeen päästä yhtään mihinkään, kun siellä oli juuri se paikallisille EIKÄ länkkäreille suunnattu hindinkielinen sou ja että se ei nyt vaan käy ja kello on lähes sulkemisaika jne., totesi rakennusta vahtiva sotilas. Koetimme änkyttää haluavamme vain pari valokuvaa viidessä minuutissa, mutta ukko pysyi tiukkana. Miedosti pettyneinä jäimme hengailemaan kuitenkin linnoituksen edustalle valokuvaustarkoituksissa ja kuinka ollakaan, hetken päästä vähän isompinatsainen sotilas tuli ilmoittamaan että voisimmekin mennä sisälle.

Hiihtelimme kahden hiekkasäkkibunkkerin läpi turvatarkastukseen ja sieltä läpivalaisun läpi päästäksemme tuijottamaan... konekiväärin piippuun. Nämä poijat ne ottavat turva-asiat aika tosissaan. Suoraan edessä, täsmälleen ainoaa sisäänkäyntiporttia vastapäätä oli nimittäin strategisesti ihan täydellisesti sijoitettu bunkkeri ja siellä hiekkasäkkien keskellä olevalla soltulla ei tosiaan näyttänyt olevan räkäpäitä panosvyössään. Aika epätodellinen näky meikäläisittäin. Myöhemmin opimme armeijan pitäneen paikkaa tukikohtanaan aina viime päiviin saakka, ja paikan olevan muutenkin aika militanttia historiaa täynnä, joten innostumisen aseisiin ymmärtää sillä suunnalla.
Noh, pärtsäilimme alueella vielä puolisen tuntia jättäen valoshow’n väliin tällä kertaa ja päätimme sitten lähteä paluumatkalle.
Fillari-riksakuski oli uskollisesti odottanut paluutamme ja löysi meidät kuin ihmeen kaupalla noin kuuden miljoonan ihmisen keskeltä polkien meidät sitten luotettavin jaloin takaisin autollemme. Tippasimme ukon parhaamme mukaan. Kovassa on elannon hankkiminen täälläpäin.

Päivä oli ollut pitkä ja tapahtumarikas, joten päätimme vetäytyä tässä vaiheessa pikku hiljaa hotellin liepeille ja todeta kaupunkikuskille so-long. Käväisimme vielä matkan varrella kirjakaupassa kadun varressa tekemässä ensimmäiset kirjahankinnat ja tapasimme pikaisesti seuraavasta päivästä alkaen mukanamme matkustavan Rajin autoineen. Mukava, hiljaisenoloinen mies.

Hotellille päästyämme päätimme nälkäisinä lähteä vielä etsimään Lonely Planetin suositteleman "Om"-ravintolan main basaarilta parin korttelin päässä, mutta valitettavasti mesta olikin remontissa. Hengailimme vielä hetken katukuvassa, ja ostimme muutamat iltakaljat kipsalta (kingfeesher, ei kingfisher vaikkakin etiketti olikin ihan samannäköinen...alkoholia...0%!) kunnes palasimme majapaikkaan ja tyydyimme loppujen lopuksi hotellin ravintolaan. Ihan kivaa, joskaan ei mitenkään päräyttävää ruokaa.

Day 3, 12.1.2007, Delhi
Aamusta olimme sitten tikkana pystyssä. Raj oli autoineen täsmällisesti paikalla ja heitti meidät matkatoimistolle. Mr. Kumarkin suvaitsi saapua viimein puolen tunnin odottelun jälkeen ja pääsimme lopulta tekemään loput paperit, maksamaan ennakon ja sitten matkaan kohti Jaipuria.

Noin näillä huitteilla Intian liikenne näytti todelliset kasvonsa ensimmäistä kertaa. Ihan älyttömän kaistalle tunkemisen lisäksi moottoritiellä saattaa kohdata mm seuraavia asioita: rekka, ihmislauma, vuohilauma, ihmislauma, kamelikärryt, ihmislauma, mopo, ihmislauma, riksa... Kaistojen käyttäminen on hyvinkin luovaa ja "safe line driving" on paikallisessa lehdistössä paljonkin puhuttu asia, joskin käytännössä täysin toimimatonta. Kysyimme Rajilta kuinka ihmeessä hän säilyttää mielenmalttinsa moisessa kaaoksessa ja varsinkin lukuisissa liikenneympyröissä? Vastaus oli Intialaisen tyyni: "Good horn, good brakes, good luck."

Paikallisilla teillähän nimittäin ajetaan seuraavalla tavalla: Edellä ajavan takapuskuriin ajetaan kiinni, torvi painetaan pohjaan, torvea pidetään pohjassa, kunnes edellä ajava väistää ja sitten pyyhälletään ohi noin kolme rinnakkain ja töräytetään torvea lyhyesti kiitokseksi väistellen muita samaan väliin tunkevia samanaikaisesti ja mieluimmin samalla tavalla vastaantulevia kans.. Aika meteli. Ja jännää kans turvavöiden roikkuessa kyllä autossa niiden vastakappaleiden loistaessa poissaolollaan.
Liikenneympyröissä ja risteyksissä sekaan ajetaan torvi pohjassa ja todellakin vain toivotaan parasta. "Sokeita pisteitä" olan yli ei hirveästi vilkuilla (joka ainakin kotimaisen motoristin pitää hengissä ja autoilijan kans) eikä siihen oikeastaan ole aikaakaan, koska eteen saattaa tulla äkkiä arvaamatta esim. skootteri, vuohilauma tms. täysin huolettomasti onneensa luottaen kuin practical shooting-radalla konsanaan.

Toinen silmille lyövä asia tässä kohdassa matkaa oli köyhyys. Ensimmäistä kertaa tajusi kuinka auki ihmiset ovat liikkuessamme Delhin laitakaupunkien halki. Pienet resupekkatyöt kävivät kerjäämässä lasin takana pieniä, puolikiloisia vauvoja sylissään lasiin koputellen ja nälkäänsä valittaen. Olimme jo alkumatkasta päättäneet olla antamatta kenellekään lanttiakaan, koska ainoa keskitetty apu näille ihmisille olisi punaisen ristin tms. avustusjärjestön kautta jolloin se menisi oikeaan asiaan. Sillä vaikka laittaisin joka ikisen tienaamani lantin paikkakunnan köyhille tästä päivästä kuolemaani saakka, jäisi edelleen monta miljoonaa ilman. En ole tuohesta, mutta tämä päätös oli aika pirun vaikea pitää ja sivuuttaa resupekat vain kovettamalla itsensä. Helvetin hankala paikka ja sai meidät aikamoisen yhteiskunnallisen ähkyn tilaan.
(Myöhemmin retken aikana, kun olimme tutustuneet Rajn kanssa paremmin kuulimme tosin, että moinen toiminta on myös aika organisoitua kerjäläistoimintaa jossa muutamaa pienokaista retuuttaa vuorotellen pikkutyttö tms. säälittävä olento, isän (tai vastaavat tiedot) keskittyen lähinnä juopottelemiseen. Jäseniä myös silvotaan ja poliopotilaita tms. värvätään vastaavan vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Rajn tylyhkö kanta aiheeseen oli, että kaikilla on sama mahdollisuus tehdä oma onnensa. Tätä nyt kannattaa kaikkien miettiä omalta kantiltaan. Meistä länsimaalaisista tuskin kukaan tekee kuitenkaan juuri tällä hetkellä kaikkensa asiaa auttaakseen. Jeesustelijoita ja päivittelijöitähän kyllä aina riittää. Päätän köyhyyspoliittisen kannanottoni tässä kohdassa tähän. Tämä on kuitenkin matkakertomus, eikä sosiaalipoliittista proosaa).

Noin 17:00 olimme viimein Jaipurissa. Vaikka matkaa ei ollut kuin nelisensataa kilometriä, sen taittaminen kesti aika tavalla liikenteestä, tietöistä etc. johtuen. Ei uutta Intian auringon alla, siis.
Sivuutimme Amber Fortin matkallamme kaupunkiin ja niitänäitä paikallisesta kulttuurista ja mm. Rajastanilaisesta tanssista jutellen päädyimme hotellille. Tämä hotelli olikin sitten retken parasta antia. Paikallisen lennoston Wing Commander evp. (tittelit ovat aika kovassa kurssissa Intialaisessa yhteiskunnassa) omistama paikka oli erittäin siisti ja huone parvekkeella oli reissun ehdottomasti parasta antia. Tosi kiva paikka Umaid Mahal nimeltään. (http://www.umaidmahal.com/)
Hetken hämmästeltyämme prameaa huonettamme, lähdimme pikku saitsarille kaupungille. Muutaman hetken kaupunkivilinää ihmeteltyämme Rajin kauppamiesluonne paljastui hetkiseksi tässä kohdassa, ja hän oikeastaan vähän niin kuin ohjaili meidät taas kerran erääseen ravintolaan aikaisemmin puhumamme Rajahstanilaisen tanssin varjolla. Mesta oli täysin tyhjä henkilökuntaa lukuun ottamatta ja lievästi sanoen vaivautuneina silmäilimme ruokalistaa, joka oli hinnoiltaan lähes kaksin- ellei kolmikertainen aikaisempiin nähden. Myöhäisestä lounaasta johtuen kumpikaan meistä ei ollut erityisen nälkäinen tässä kohdassa ja päätimme venyä pariin kingfisheriin musikanttien viritellessä soittimiaan samalla salin nurkassa tanssijoiden sonnustautuessa asusteisiinsa etäämpänä.
Noh, niin kuin parin oluen vaikutuksesta yleensä käy, jumituimme paikkaan ja alkuhämmennyksen jälkeen seurasimme oheisohjelmaa vain kursorisesti lähinnä tähänastisista Intia-kokemuksistamme jutellen pitäen juomisen kuitenkin hyvinkin kohtuuden rajoissa. Ihan kivaa oli ja se tanssikin ihan taitavaa, myönnettäköön. Parin tunnin jälkeen saimme show’sta tarpeeksemme ja pyysimme noin kymmenen aikaan kyydin hotellille.

Rajn hyvästeltyämme luikimme hotellin suojaan kuin luokkaretkeläiset opettajaltaan. Tähän mennessä oli käynyt jo selväksi, että alkoholia ei sitten ostetakaan Intiassa ihan joka paikasta hotellinkin myydessä "ei-oo"ta, mutta henkilökunta ymmärsi kuitenkin tuskamme ja avuliaasti neuvoi meidät läheiselle kiskalle kolmisen korttelin päähän, josta kulkurit nyt viimeinkin omatoimisesti iltaoluensa saisivat. Katuvalojen puuttuessa ja pimeyden turvin lähdimme kohti paratiisin kutsuja ja pääsimmekin peräti parin korttelin verran ennen kuin jo tutuksi tullut auto pyyhälsi ohitsemme ja josta Raj huuteli että mihin olimme menossa? Noh, tällä kertaa annoimme ystävällisin sanakääntein luokanvalvojallemme ns. pitkät ja kävimme kuin kävimmekin paikallisessa katu-alkossa ja palasimme vielä yhtenä kappaleena takaisinkin sekä oluiden että sipsien keralla. Aika urheaa, eikö? (syy Rajn huolenpitoon kyllä selvisi ja on tulossa tarinassa myöhemmin). Söimme hotellin ravintolassa jotain pientä hiukopalaa ja sitten
fleecet päällä ja pipot päässä istuskelimme suomalaiseen tyyliin väkisin parvekkeella vielä muutaman valssin verran.

Day 4, 13.1.2007, Jaipur
Kuten aiemmin olen monta kertaa todennut, asiat kestävät Intiassa vähän eri tavalla. Jos reissua on esim. vain 10 päivää Minkä tahansa sopiminen vie helposti kymmeniä minuutteja, ja pimeä tulee jo neljän-viiden aikaan ja sen jälkeen ei ole mitään näkemisen arvoista. Liikenne on pahinta näkemääni, ja kauppamiehet vievät päivittäistä aikaasi vaikka kuinka paljon. Ja_he_VIEVÄT_aikasi, vaikka olisit kuinka kovaluontoinen. Satunnaisen matkailijan kannattaakin miettiä tosi tarkkaan, miten aikansa varsinkin lyhyillä reissuilla käyttää, sillä muutaman rupiaan säästäminen saattaa merkitä ajallisesti useita tunteja päivässä valoisasta ajasta. Kestää. KAIKKI kestää.

Aamusta alkoi sitten turisti-osuus. Amber Fort on ollut useiden maharazojen paikkana vuosisatoja ja komea ilmestys olikin vuoren laella laaksoon katsellen. Perille pääsee joko kävelemällä tai sitten norsuilla nousten. Jätimme norsukyydin väliin tällä kerralla ja tyydyimme kuvaamaan otuksia, jotka olivat kyllä ihan mainion näköisiä veikkoja tallustaessaan kaikessa rauhassa vuoren laelle turistit selässään.
Kärsäkkäiden toiminta oli aiemmin ollut seis muutaman vuoden ajan, kun elinolot olivat olleet sen verran kuumat ja kurjat että yksi norsuista oli saanut raivokohtauksen ja tappanut autollaan vuorelle nousseen matkanjohtajan. Sittemmin vuorelle saa nousta vain norsuilla tai kävellen ja liuta eläinlääkäreitä sekä asiantuntijoita oli tutkinut toiminnan läpikotaisin. Nykyään ainoastaan vuorelle nousemisen voi matkustaa norsun selässä jonka jälkeen kärsäkaverilla on alasajon jälkeen tauko ennen seuraavaa rundia. Ihan järkeenkäypää ja varmaankin pitää elinkeinon taas toiminnassa myös eläinten kannalta järkevimmissä puitteissa.

Otimme oppaan, joka näytti jotakin muoviläystäkettä ja sanoi olevansa (taas kerran) "goverment approved". Hetken harkittuamme päätimme käyttää äijän palveluita hinnasta (100R olin kuulevinani vielä tässä kohdassa) huolimatta, sillä "The Book" -kiksikin nimeämämme Lonely Planet suositteli mokoman palvelun käyttämistä mestan ollessa aika sokkeloinen ja suuri. Pärtsäilimme päivän palatsissa oppaan varsin hyvin kertomia historiallisia faktoja kuunnellen ja aikaa meni ihan tavattomasti taas kerran. Auringonpaiste ja leppoisa meno oli kuitenkin talven kylmettämille luille sen verran mukavaa, ettemme jaksaneet ihan kauheasti välittää mokomasta. Kierroksen jälkeen opas johdatti meidät aika yllättäen taas kerran johonkin käsityökeskukseen, josta sorruimme kuin sorruimmekin muutamiin matkamuistoihin. Juttelimme myös henkilökunnan kanssa hyvän tovin ja paikan pomomies esitteli auliisti laitoksen toimintaa. Paluumatkalla pistäydyimme vielä toisaalla hankkimassa ihan kivan käsintehdyn norsugrafiikan ja sen jälkeen etsimme Rajn käsiimme.

Erotessamme oppaasta, maksoimme loppujen lopuksi tässä vaiheessa uskomattoman hinnannousun tehneen ja tässä kohtaa pyydetyn 300R:n lisäksi peräti 400R (7,40€), joka on paikallisesti ajateltuna aika paljon rahaa! Ukko oli kuitenkin ollut ihan hyvä päivän mittaan ja tehnyt uutteran päivätyön kanssamme mielenkiintoisia yksityiskohtia -tosia tai keksittyjä- viljellen ja toisaalta kupatessamme käsityökeskuksessa hän myös uskollisesti odotti muutaman tunnin ihan varmasti menettäen samalla toisen potentiaalisen asiakkaan. Muutama kohtaamamme jenkkituristi oli nimittäin mm kadottanut oman huonon ja kalliin oppaansa kesken kierroksen, joten summa suhteessa hyötyyn ei kuitenkaan ollut meille kovin suuri. Raj tosin motkotti meille maksetusta hinnasta myöhemmin sanoen kelpo oppaan maksavan ainoastaan 100-150R, mutta kun jokaisella tapaamallamme ihmisellä tuntui olevan omat intressinsä turistien suhteen, niin oli aika tavattoman vaikeaa luottaa kenenkään suosituksiin tai sanomisiin. Turistia kuitenkin kusetetaan kaikkialla lähes aina, joskin taso vaihtelee pitkin palloa aika tavalla. (Nimin Milanossa 90€ kolmesta kassista pyykkiä maksanut. Meinasi tulla suomalais-italialainen painiottelu...) Ei jäänyt harmittamaan. Kiva reissu kerta kaikkiaan.

Olimme jo aiemmin huomanneet, että suomalainen "ehkä" tarkoitti paikallisille "joo", eli olimme tällä kerralla vahingoista viisastuneina suunnitelleet etukäteen, ja päättäneet mennä "Natraj"-nimiseen paikkaan lounaalle. Raj koetti hidastaa autoa muutaman muunkin paikan kohdalla jotakin mutisten, mutta tällä kertaa olimme päättäväisiä ja pääsimme kuin pääsimmekin haluamaamme paikkaan. Tämä taisi olla ainoa kerta kun sain koko reissulla lautaselleni vähän epäilyttävän paketin nimeltään "vegetarian bomb". Tämä Lonely Planetinkin suosittelema annos oli kuoreen leivottuja herkullisia asioita sisältäen aika tavalla mm- tuorejuustoa ja voita. Aterian loppupuolella laappasin kokin ilmeisimmin hieman kiireessä tekemästä annoksesta suurehkon köntin voi/tuorejuustosatsia kitusiini vain todetakseni syöväni lähes puhdasta ja ihan vähän klönttistä voita. Tappaa muuten aika kylläiseltä liiallisen halun syömiselle. Huh.

Maharadzan palatsi oli päivän viimeinen stoppi. Kiva, joskin päivän käveleminen alkoikin jo vähän painaa jäsenissä. Kun aiemmin valittelin köyhyyden kohtaamista, täällä tapaamamme nuoret opettajaharjoittelijat loivat kerralla luottamusta maan tulevaisuutta kohtaan. Olivat opintoretkellä jostakin toisista osista Intiaa. Pitkältä. Halusivat lyhyen jutustelun jälkeen myös ottaa valokuvan valkonaamojemme seurassa ja ujot tytötkin tulivat viereen päät häveliäästi painuksissa iloisesti hymyillen. Lupasimme lähettää muutaman kuvan lumisesta suomesta.

Päivän päätteeksi koettelin tinkimistaitojani vielä paikallisen muistikorttikauppiaan kanssa. Kaveri huuteli myyvänsä kameraani sopivaa 1GB Kingstonin CF-muistikorttia 1900R ohi kulkiessamme. Aikaisemmin Amber Fortilla oli paikalliskauppias huudellut 2500-2000R (46,30€-37,00€) ohi mentyämme, ja olin pitänyt mokomaa ihan liian kalliina.

Tämä oli lähtökohtaisesti ihan hyvän kuuloinen ja illan ollessa aika hiljainen koko paikassa päätin kokeilla onneani. Tässä kohdassa iltaa esitimme avovaimoni kanssa suomeksi teatteriesityksen, jonka nimi oli hyvä poliisi-paha poliisi, jossa itse
esitin taipuvaista ostopäätöksen tekijää avovaimoni ikään kuin naputtaessa tuotteen kalleutta.
Olimme jo aikaisemmalla kerralla kaupan ohi mentyämme päättäneet, että jos kortti lähtee1500R, (27,80€) niin tehdään kaupat. Olin siirtänyt jo aiemmin katseilta suojassa tasan 1500R rintataskuuni pikku esitystämme silmälläpitäen ja hommaa täydensi vielä avovaimoni laukussaan pitämä tyhjä kolikkokukkaro. Aloimme kaupanteon, ja hintahan alkoi tippua. Hommaa osaltaan joudutti se että ensimmäinen, hieman lähtökohtaisesti epäilyttävän näköinen kortti ei toiminut kamerassani lankaan ja tein luonnollisesti valelähdön tässä kohdassa koko liikkeestä. Toinen äkkiä löytynyt kortti toimi (myös moottoriperällä ja raw-muodossa, jolloin sillä on eniten toimintaa) ja tein parhaani esittäessäni kriittistä valokuvaajaa, joka oli menossa safarille tiikereitä kuvatakseen VAIN tämä kortti tallennusmedianaan... ja pölöpölö...1900-1800-1700-1600R...kauppiaan ihan vika hinta oli 1550, jossa kohdassa aloimme kaivamaan ns. lompakoitamme vain todetaksemme et oho...ei olekaan kuin tämä 1500R mukana.. Ukko totesi et ottaa seuraavalta turistilta paljon enemmän, joka sopi meille mainiosti ja kaupat viimein tuli. (Tarkastin juuri vertaa.fi:n jossa sama kortti on 36€ toimitettuna, et JOS toi nyt on oikea Kingston eikä piraatti, niin hommahan perhana kannatti).

Paluumatkalla otimme vielä kuvat Hava Mahalista (Tuulten palatsi), joka oli varsin eriskummallisen näköinen paikka nököttäessään keskellä kuivunutta järveä ja painelimme sitten hotellille. Illan pimennyttyä kävisimme vielä jo tutuksi tulleella kiskalla, jossa paikallisyrittäjät tervehtivät meitä kuin vanhoja tuttuja. Paikallinen kaverikin hetken katukuvasta poikkeavia hahmoja tutkittuaan huuteli rikshastaan että "Tourist?" johon vastasin "et eiku syntynyt täällä..." valkoinen naamani yössä kuun lailla hohtaen. Ei uskonut.

Day 5, 14.1.2007, Ranthambhore
Jo aamusta lähdimme käärimään kansallispuistoa ja tiikerisafaria kohti. Vaikka matkaa ei ollut paljon, se taittamiseen meni taas aika lailla aikaa. Ensimmäistä kertaa aloimme olla oikeasti landella, ja sinappiviljelmien lipuessa ikkunoiden ohi kaupunkien häly ja hermostuneisuus alkoi kummasti jäämään taakse. Tiestö huononi joka hetki ja aikamoisessa rytkytyksessä taitoimme taivalta. Noin puolimatkassa Raj löysi jonkinnäköisen yhdistetyn rekkakorjaamo-kahvila-maatila-tyyppisen ratkaisun, jossa nautimme raikastavat chait tien poskessa. Paikalliset olivat turisteista uteliaan kiinnostuneita ja eivät pistäneet pahakseen kun näppäilin alueella muutamia kuvia ihmisistä luvan ensin kysyttyäni. Mukavaa porukkaa, vaikka yhteistä kieltä ei liiemmälti ollutkaan. Poislähteissämme tosin avovaimoni lipuminen autoon sai aikaan muutamia vihellyksiä, mutta muuten pysähdys oli oikein miellyttävä pieni tunnelmapala kansan keskellä usean "popemobiilissa" istutun päivän jälkeen. Resort Tiger Safari oli paikkakunnan paras mid-range hotelli Lonely Planetin (the BOOKin mukaan), joskin varustelultaan aika vaatimatointa luokkaa huoneen ollessa jo saapuessa huomattavan kylmä. Intiassa vallinnut kylmä rintama oli vaikuttanut täälläkin ja huoneet, josta periaatteessa oli suora näkö- ja ilmayhteys pihalle eivät eristeillä paljoa juhlineet. Hrr.
Henkilökunta oli erittäin asiallista ja koostui lähinnä nuorista miehistä jotka kovasti touhuten pitivät taloa käynnissä. Omistaja kertoikin jossakin välissä kunnon kapitalistin sanoin palkkaavansa vain nuoria poikia, jotka jaksavat tehdä paljon töitä ja valittavat vähän. Vähän ryppyisen oloisia kavereita nämä olivatkin nuoresta iästään huolimatta. Tippaus-meno oli myös mukavasti hoidettu respassa olevan tippikupin muodossa, johon asiakkaiden sopi jättää lähtiessään sopivaksi katsomansa summa. Ihan kiva meininki, niin ei tarvinnut joka käänteessä olla käsi kupeella.
Söimme kattoterassilla vähän palaa auringonpaisteessa ja paikallinen keittiö osoittautui aivan loistavaksi varsin kohtuullisin hinnoin. Toisella kertaa satuimme näkemään eräällä turistilla myös oluen edessään ja vaikka millään listalla kuohujuomaa ei näkynytkään, sitä sai tiskin alta tilattua. Loistava paikka siis.
Välittömästi asettauduttuamme varasimme safarin aamuksi. Keikat lähtivät 06:00 ja 14:00. Alueella on noin 1300m2 kilometriä tilaa tiikerien reviirien ollessa laajahkoja ja se on jaettu kuuteen eri zoneen, johon kulloiseenkin lasketaan riistanvartijan toimesta vain 6 varsin matalakäyntistä ajoneuvoa kerrallaan. Valittavina oli joko ns. canter, joka oli suurehko avokuormuri vetäen noin 20 hlöä kerrallaan tai kuuden hengen jeeppi. Jeepit olivat buukatessamme jo täynnä seuraavalle päivälle, mutta jätimme kuitenkin varauksen sisään. Ja aamusta tietenkin, herätyksen tapahtuessa 04:30 ja aamiaiselle 05:00. Lomalla! Yök.
Opimme myöhemmin vielä että todennäköisyys tiikerin näkemiselle tässä Intian todennäköisemmässä tiikerinkohtauspaikassa on vain noin 10 % luokkaa, joten satumainen tuurimme varmaan tulisi avuksemme tälläkin kerralla. Yksikään turisti ei paikallisten tietojen mukaan ole toistaiseksi joutunut syödyksi alueella (tiikereiden vähät välittäen moisista saaliista). Toistaiseksi.

Perusrutiinit hoidettuamme ajattelimme kävellä luonnonpuiston portille, joka kartasta katsoen oli noin puolen kilsan päässä majapaikastamme. Paitsi että olikin viiden kilsan päässä, kun mokoma ei meinannutkaan millään tulla vastaan ja karttaa uudestaan tarkasteltuamme.. Pikku mittakaavavirhe, jonka kyllä onneksi huomasimme aika ajoissa. Noh, otimme homman reippailun kannalta ja digailimme kävellessämme flooraa ja faunaa. Paikalliset tuijottelivat jalankulkijoita uteliaina ja viehättävä avovaimoni sai taas muutamat "I love you" -huudot osakseen ohimenevistä menopeleistä. Parhaita kohtaamisia olivat lapset, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä joka puolella ja vilkuttaen huusivat "bye" joka kerran juostessaan ohi. Fiksuimmat tajusivat näyttää vielä etusormea ja peukaloa vastakkain hangaten "et anna fyffeä" samalla iloisesti nauraen mitenkään kauhean tosissaan pummaamatta. Pistäydyttyämme luonnonpuiston portilla sijaitsevassa luontokeskuksessa naukkaamassa pullot pepsiä ja parit papukaijakuvat, sekä torjuttuamme noin kuuden miljoonan kauppiaan tarjoukset matkan varrella palailimme hotelliin. Koska matka oli ollut pitkä ja valoa oli vielä jäljellä, kurkkua kuivasi
jo aika tavalla ja päätimme samalla vauhdilla käydä tietä toiseen suuntaan kylillä.

Internetpaikka oli kiinni omistajan mölistessä yläkerran ikkunastaan jotakin, mutta sen kulman takana, vähän valtaväylältä sivussa näkyi tuttu kyltti. "Bar". Kansainvälisinä tyyppeinä ja tämänkaltaisen salakielen ymmärtävinä suunnistimme Edeniä kohti, ja aikamme ovella emmittyämme kurkistin sisään. Paikalla oli ehkä kahdeksan tyyppiä. Aika pienikokoisia. Noh, ajattelin, maalla on yleensä leppoisa meno ja astuimme sisään.
Paikka oli sinisävyisellä värillä maalattu suorakaiteen muotoinen halli, jossa oli baaritiskin takana olevassa kaapissa ehkä kolme viinapulloa muuten kaapiston ammottaessa tyhjyyttään. Tiskin oikealla puolella oli jääkaappi, josta kyyppari onki muutaman kingfisherin jostain kaapin perältä. Pullonavaajankin hän pummasi kaveriltaan kuohuttaen tiskille aimo lammikon. Äkkisilmäyksellä kaikki muut paikassa joivat kolaa ja avovaimoni sukupuoli valkoisten naamojemme lisäksi vasta hiljaisuutta aiheuttavaa olikin koko ryhmän tuijottaessa aivan sumeilematta tiskillä tapahtuvaa jännitysnäytelmää. Ihan kuin cowboyt länkkärissä saluunan ovista astuttuaan.

Noh, istuimme sievästi ja siveästi vähän etäämmälle ja jonkin ajan kuluttua porukka väsyi suomenkielen kuuntelemiseen kun emme kiinnittäneet heihin mitään huomioita ja alkoi taas huolehtia omista asioistaan. Kaljat juotuamme ja kansainvälisen rauhansopimuksen pitäessä poistuimme kuitenkin aika nopeasti paikasta heti ensimmäisten jälkeen.

Raj sai myöhemmin aika hepulin kerrottuani tapahtumasta ja sanoi vaikka hakevansa olutta meille hotellihuoneeseen saakka, jos oikein janotti. Tämä oli hartaalta hindulta aika paljon luvattu ja hössötyksen syykin selvisi matkan kestäessä. Juuri pari päivää aiemmin Agran kaupungissa oli nimittäin kadonnut muutama japanilainen turisti lähdettyään omin päin hortoilemaan pitkin kyliä ja turistitoimisto oli tietenkin huolissaan maineestaan ja näin ollen myös Raj oli huolissaan turvallisuudestamme vähän liiankin kanssa. Mielestämme tässä kohdassa tehtiin kylläkin kärpäsestä härkänen, koska olimme kuitenkin aika pienessä paikassa emmekä kaupungissa ja varsin leppoisissa tunnelmissa. Pakoreitti oli avoinna, näimme koko salin koko ajan, kumpikin on ollut ikänsä yöelämässä eri kaupungeissa, - ja seurueissa, pullot avattiin silmiemme alla ja kummankaan arvostelukyvyssä moisissa tilanteissa ei ole mitään vikaa. Noh, tiedä noista sitten.

Day 6, 15.1.2007, Ranthambhore
Yöllä oli ihan vietävän kylmä. Nukuimme toisiimme kääriytyneinä noin neljän vaatekerroksen- ja huovan alla silti palellen kuunnellen samalla läheistä, varsin metelöivää junarataa sekä noin puolta tusinaa raivohullua koiraa, jotka ulvoivat jossakin lähellä.
Aamiaisen jälkeen painelimme respaan odottelemaan kyytiä. Muitakin varsin hiljaisia turisteja kömpi silmät sirrillään tiikerijahtiin ja törmäsimme myös suomalaiseen nuoreenpariin samoissa aikeissa. Pariskunnan ukko oli menossa onneaan koittamaan jo toista kertaa.
Onni oli ollut puolellamme, ja saimme kuin saimmekin jeepin, jolla pääsi canteria selkeästi pahempiin/parempiin paikkoihin alueella. Istuimme kyytiin ja mukaan tuli lisäksemme vielä brittipariskunta häämatkallaan, hollantilainen maankiertäjä, joka oli ollut jo kolme kuukautta pitkin Intiaa sekä alun perin ukrainalaista syntyperää oleva Sanfranciscolainen jenkki, joka istuskeli kanssamme jeepin takaosassa ja oli tullut maaseudulle rauhoittumaan kierreltyään pitkin Rahjastanin osavaltiota jo aika tovin. Mukavaa sakkia.
Totta kai olin ruuvannut kameraan pitkän putken kiinni ja tarkastanut akut, lataustilan ja muistikortit noin sataan kertaan vaihtaen myös herkkyyden ISO1600ksi tiikereiden tavatessa loikoilla puiden alla varsin hämärissä paikoissa turisteista sen kummemmin välittämättä.
Valmiina kuin lukkari johonkin, siis.

Aamu oli vielä täysin pimeä ja toivoin hartaasti ettemme kohtaisi juuri nyt yhtään mitään pitkän putken syödessä kaiken valovoiman kamerasta, emmekä kohdanneetkaan, paitsi tiikerin....jäljen. Saakeli. Moisesta herätyksestä selvittyämme väijyimme sisseinä puskien alustoja näkyvyyden ollessa hyvä heti omalle alueelle päästyämme. Viimein paikalliset sambar (peuran sukuinen) ja chikara (antiloopin sukulainen) olivat jo yllätyksen arvoisia helpotuksia kaikelle odottamiselle ja sain edes muutamat luontokuvat. Näitä tiikerin pääravintoja osui useampikin linssin eteen, mutta oikeastaan kaikki eksoottisemmat, kuten hyeenat, leopardit, laiskiaiset jne. valitettavasti loistivat poissaolollaan. Linnustoa on alueella noin 300 lajia, mutta koska maasto oli silmälleni outoa, en oikein osunut mokomiin liikkeessä muutamia papukaijoja lukuun ottamatta.
Noin kolmen tunnin pärtsäilyn jälkeen oli todettava tosiseikat. Ei tiikeriä vaikka puskassa pyöriminen kivaa olikin. Jäljittäjämmekin tuntui olevan muiden meidän alueellamme pyörivien autojen pomomies ja uutterasti kävi polkuja, joenpohjia ja juottopaikkoja ahkerasti läpi. Huono säkä. Oppaamme olivat suorastaan pahoillaan huonosta tuuristamme monta kertaa anteeksipyydellen. Paluumatkalla pienen lohdun toi vielä näkemämme alligaattori, mutta sekin oli sen verran kaukana että kunnon kuvan saaminen jäi haaveeksi.

Hotelliin palattuamme iskikin sitten armoton tiikerikateus. Kolmosalueella pyörineet tyypit olivat osuneet pentueeseen ja saaneet ihan kelpo materiaaliakin mokomista. Kärventykööt helvetin tulessa.

Otimme kostoksi tirsat, ja päätimme vierailla iltapäivällä hieman levättyämme puiston alueella sijaitsevassa, 1000-luvulla rakennetussa linnoituksessa. Raj lupasi lähteä mukaan, koska paikka on hinduille erityisen tärkeä. Tämä Ranthanbhore Fort oli kuin olisi astunut Indiana Jonesin lavasteisiin. Aivan huikea paikka. Linnoituksen sisäpiha oli historioitsijoiden sulkema, mutta vierailimme laajalla piha-alueella alkuun sekä Shivan että Ganeshin temppeleissä joista jälkimmäinen on siitä erikoinen paikka että niitä on Intiassa vain muutama. Tämä joka puolella hindulaisessa uskossa suosittu norsujumala saa päivittäin lukuisia hääkutsuja (Ganesh kutsutaan häihin ensimmäisenä) ja rahaa matkustaakseen häitä kunnioittamaan. Valtaosa paikalla pyörivästä ihmismäärästä olivatkin pyhiinvaeltajia, jotka kävivät kukin vuorollaan saamassa papilta riitin temppelissä jotakin mutisten. Varsin harras paikka. Kyselin varovasti Rajlta eri merkityksiä, joita hän auliisti koetti valottaa uskontoaan koskien länsijuntille, mutta tietomäärä oli sen verran valtaisa, että aika suuri osa meni valitettavasti ohi.
Paikassa oli apinoita ihan tavattomasti ja Ganeshin temppelistä ne kävivät ovelina tyyppeinä varastamassa uhrattavaa ruokaa heti silmän välttäessä vain joutuakseen kepein ja huudoin pois ajetuksi nopein liikkein makupala käsissään. Myös aaseja tuntui pyörivän alueella tavallista enemmän ja avovaimoni seurasikin jonkin aikaa kahden riemullista laukkaa pitkin rinteitä.
Kävimme poispäin mennessä myös mantratemppelissä, jossa saimme kaikki papilta siunauksen vuohenmaidon, otsatäplän ja käsinauhan kera. Rajn opastaessa, osasimme tehdä riitin mitenkuten oikein ja jätimme temppeliin pienen summan rahaa papin käytettäväksi riitin lopuksi.

Joko saamaamme vuohenmaitotippaan oli sekoitettuna jotakin ovelaa (tuskin nyt sentään) tai sitten vain yksinkertaisesti paikan atmosfääri sai kyllä aika lailla valtaansa jossakin näillä paikkeilla. En mitenkään pystynyt kävelemään alueella miettimättä menneitä sukupolvia ja varsin hengellistä ilmapiiriä joka on alueella vaikuttanut jo aika saakelin kauan ihmisten elämään ja varmasti tulee vaikuttamaan samalla tavalla vielä kauan. Erittäin ajatuksia herättävä paikka, jonka fiilis on aika vaikeasti kuvailtavissa.
Hiljaisina tyyppeinä kävelimme pikku hiljaa autolle.

Hotellilla tapasimme vielä aamuryhmämme rippeet, jotka olivat kuin olivatkin iltapäiväsafarille uudestaan lähettyään onnistuneet näkemään tiikerin, mutta tässä vaiheessa aihe ei enää harmittanut meitä ollessamme ainakin Ganeshin suojeluksessa. Suosittelimme varsinkin tuoreelle nuorelleparille temppelissä vierailemista.
Nautimme hotellilla vielä noin kuuden ruokalajin mahti-illallisen viimeisen luonnonpuistopäivän kunniaksi ja painuimme aika samperin uupuneina nukkumaan. Loppulaskuksi tuli kahden päivän ruokien ja juomien osalta noin 1200R joka oli ehdottoman halpaa hommaa (23€ sisältäen 4 mahti-ateriaa, olutta, vettä etc.!).

Day 7, 16.1.2007, Agra
Aamulla pakkasimme sitten kamat kasaan ja jätimme edelleen vilusta hytisevän hotellin taaksemme suunnaten kohti Fatehburgh Sikrin aavekaupunkia ja Agraa. Vaikka matka ei taaskaan ollut maantieteellisesti pitkä, meni sen suorittamiseen aika tavalla aikaa. Melkoisen rynkytyksen keskellä koetimme torkkua parhaan kykymme mukaan reissun käydessä niskaan jo aika tavalla. Iltapäivällä aavekaupunki alkoikin siintää näkökentässä. Aiemmin tapaamamme hollantilainen Dennis oli varoittanut etukäteen tämän olevan paska paikka kaupustelijoiden tullessa todella aggressiivisesti iholle ja yleensä varsin tyynenä pysyttelevä Rajkin pyysi heti hidastettuamme kaupunkinopeuksiin lukitsemaan ovet vaikuttaen erittäin huolestuneelta. Ymmärsimme aika nopeasti miksi, kun lauma pikkupoikia lähes heittäytyi konepellille turistiauton nähtyään. Eikä mitenkään ystävällisesti. Autosta nouseminen täällä oli kaupungin portille päästyämme ihan oma taiteenlajinsa ja välittömästi ainakin neljä opasehdokasta, pari kerjäläistä sekä muutama kaupustelija oli hihassa kiinni. Tällä kerralla Rajn neuvoihin luottaen varoimme visusti luottamasta keneenkään, varsinkin kun paikasta liikkuu ainoastaan historiallista hajatietoa ja paikalliset oppaat saattavat keksiä ihan omasta päästään mitä tahansa tarinoita saadakseen turistien rahat kierroksesta. Toinen täällä varottavat olivat paikalliset ilolinnut, jotka kuulemma korujen kaupittelun varjolla kääntävät huomiosi toisaalle ja vievät aika näppärin liikkein samanaikaisesti kaiken näkyvän irtaimen. Ostimme liput aika nopein liikkein ja sivuutimme kuudennentoista ulkona olevan opasehdokkaan paeten aavekaupungin suojiin.
Tässä kohdassa rauhaa kesti noin 150 metriä. Väsytti, v-tutti, kameran etsimessä näkyi roska, joka ei millään meinannut lähteä pois peililtä varovaisesta puhaltelusta huolimatta ja pienen ukon liimautuessa matkaamme sisälle päästyämme selittäen olevansa opettaja ja daabadaabajotakindaaba...alkoi mennä ns. hermo. Kumpikaan ei jaksanut enää yhtään helvetin pömpeliä, kauppiasta, kerjäläistä tai Intiaa. Äijän jatkuva pölpöttäminen korvan juuressa otti aivoon ja vaikka kolmisen kertaa totesimme jo aika kovin sanoin ettemme maksa moisesta yhtään mitään, ukko roikkui sitkeästi mukana vaan. Loppujen lopuksi jätimme sinänsä kauniin kaupungin aika kursorisen läpikäynnin tilaan miettien samalla että kuinkakohan paljon enemmän turisteja Intia saisi, jos varsin villiä meininkiä saisi edes jotenkin aisoihin koko bisneksen ampuessa tällä hetkellä itseään jalkaan kontrolloimattomuudellaan? Tuskin kuitenkaan meidän elinaikanamme. Selitimme menevämme autolle ja äijän oman onnensa nojaan jättäen ja keveitä harhautusliikkeitä käyttäen saimme kuin saimmekin olla hetken aikaa täysin rauhassa kenenkään häiritsemättä vain toisistamme ja arkkitehtonisista ratkaisuista nauttien. Parkkipaikalla vielä vartijan häädettyä kerjäläiset kepillä huitoen auton äärestä alkoi voimakkaammin ja voimakkaammin tuntumaan siltä, että tämä kohta Intiasta oli erittäin nähty tämän elämän osalta. Rajkin tuntui aika helpottuneelta päästessään jatkamaan matkaa ja avautui sen verran pois päin ajellessamme että on ihan samalla tavalla ulkopuolinen siinä osassa Intiaa (ja siten yhtä lailla mahdollisen uhrin asemassa) kun kyyditsemänsä turistitkin. Ei tullut kyllä tätä kohtaa ihan kauhean ikävä.

Saavuimme aika lyhyen ajon jälkeen viimein Agraan ja majoituimme hotelliin, joka oli siisti, mutta homeelta haiseva 70-lukulainen mörskä nimeltään Ganga Ratan. Vaikka kello oli vielä aika vähän, vapautimme Rajn tehtävistään tältä päivältä ja tämä aika punasilmäisenä katosi paikalta nopein liikkein. Taisi keikka vähän painaa jo sielläkin. Pötköttelimme hotellihuoneessa kaikessa rauhassa matkaväsymystä pois, kävimme suihkussa ja hotellin ravintolassa syömässä. Henkilökunta oli kuin jostakin menneiden brittiläisvaikutteisten siirtomaa-aikojen kulisseista tyylikkyydessään ja ruoka oli varsin kohtuulista, joskin koko makuskaala alkoi tökkiä jo pahemman kerran. Onneksi kiltit mursuviikset hoitivat naapurikiskasta vielä oluttakin uupuneiden länsituristien riemuksi kun oikein katsoimme vetoavasti silmiin, vaikka valittelivat homman laittomuutta viran puolesta. Tippasimme taas kerran kiitokseksi parhaamme mukaan. (ateria täällä yhteensä 800R eli 15€ kahdelta).
Sammuimme hotellihuoneeseen aika aikaisessa vaiheessa vain herätäksemme keskellä yötä äärimmäisen kovaäänisiin katubileisiin. Paikkakunnalla oli useat häät menossa (hinduhäät kestävät 3 päivää) ja meininki kartsalla sen mukaista megafoneineen, kiimaisen haitarin kuuloisine soittimineen ja rumpuineen. Mekkala loppui aikanaan ja saimme lopultakin nukuttua edes vähän.

Day 8, 17.1.2007, Agra
Aamulla olimme liikkeellä jo kahdeksan aikaan kohti Taj Mahalia. Tämä eräs maailman kuvatuimpia kohteita on...vaikuttava. Eipä siitä sen enempää ja jätän yksityiskohdat parisuhteemme huomaan.
Aistittuamme tunnelmaa parin tunnin verran kaikessa rauhassa kerrankin ilman kaupustelijoita, kävimme myös Agra Fortin ohi ulkopuolelta ja tsekkasimme myös Baby Tajn toisella puolella Agraa halkovaa jokea. Samalta suunnalta pääsi myös Taj Mahalin taakse, josta avautuikin ihan mukavat näkymät varsin tutun aiheen selkäpuolelle. Valitettavasti vain erittäin rankkaan vastavaloon, joten kuvat jäivät lähinnä mielikuviksi.
Söimme lounasta vielä "Only"ssä jossa pääsi pitkästä aikaa ulos istumaan. Lounaan jälkeen päätimme Intialaisen ruoan riittävän vähäksi aikaa ja syödä illalla pizzaa, hampurilaisia, torakoita tai mitä tahansa muuta löytämäämme.
Pistimme Rajn taas aika aikaisessa vaiheessa päivää pitkin tietä jo aika kyllästyneinä nähtävyyksiin ja koetimme löytää jotain cafélta tai mitä tahansa muuta oleskelupaikkaa kuin hotellihuone, jossa voisi hengailla, tarkastella katunäkymiä ja kirjoittaa kortteja ihan kaikessa rauhassa. Ilmeisesti ajatus ei ole paikallisille tuttu, sillä vaikka yhdellä sun toisella mestalla oli terassi, ei yhdessäkään ollut pöytiä, tuoleja tai asiakkaita. Lainasimme loppujen lopuksi hotellista pari muovituolia ja istuimme parkkiksella kirjoittamassa kortit pois päiväjärjestyksestä. Outoa, mutta edes auringossa.

Etsimme myös internet-paikan ja kuin sattuman kaupalla osuimme läheisen mattokauppiaan pakeille. Tämä episodi vaatii ehdottomasti maininnan.
Mr. Adil Khan on tapaamani miehen nimi. Aina välillä näköjään tielle osuu ihmisiä, jotka jättävät jälkiä pienessä ajassa ja tämä harras muslimi on ehdottomasti yksi niistä. Ensin matoista hetken juteltuamme olin aistivinani, ettei tämä mies olekaan ihan tavallinen tallaaja. Ja oikein meni. Todella lyhyessä ajassa tämä todella karismaattinen ukko jutteli erittäin viisaita elämästä, uskoista, sodasta ja rauhasta aivan noinniinkuin ohimennen odotellessani avovaimoani netin äärestä. Kyykyssä paikallisen tapaan istuen kuuntelin täysin lumoutuneena kun kaveri pisteli menemään tanakkaa tavaraa hengästyttävällä vauhdilla loistavasti lennossa itsensä koko ajan perustellen. Paransi kuvaani muslimeista sotaisina kavereina aika tavalla pasifismin huokuessa ihan joka lauseesta. Aivan uskomaton, tietotaitoaan kohtaan nöyrä ja lämmin persoona ja todistaa aiemman näkemykseni siitä, että karismaa näköjään joko on tai ei ole. Se ei yksinkertaisesti ole opittavissa. Totesimme kaverille salaam alaikum ja poistuimme takavasemmalle mitään netistä maksamatta. (mughai_carpet@yahoo.com).

Tämä pienen rauhoittavan hetken jälkeen Intia meni kaoottisuudessaan taas hetkeksi yli. Ylenpalttinen kaaos vain sai vallan ja vetäydyimme taas hotellihuoneeseen hetkeksi pakoon maailman pahuutta torkkuen, lukien, BBC-worldiä katsellen ja voimia keräten. Päivän päätteeksi kävimme vielä paikallisessa pizzahutissa ottamassa länsimaalaisruiskeen ja huonon eurobiitin ja "It´s like that"-tyyppisten renkutuksien soitua noin tunnin verran olimme taas valmiit kohtaamaan mitä tahansa vastaamme tulisikaan. Vielä kun lasku tuli pöytään värikynillä väritettynä ja käsin kirjoitetun saatteen kera, olimme taas valmiita vaikka mihin. Tuskin saat suomessa missään moista palvelua. 750R (13€ kahdelta) sisältäen alkupalat ja kolme kingfisheriä.
Pistäydyimme vielä kulmakiskalla (jotka ovat aina auki) ja vetäydyimme yöpuulle.

Paitsi että...

jo aiemmin päivällä kuuntelimme aika suuren joukon häävierasjoukon sikhejä majoittuvan samalle käytävälle. No eikös sitten keskellä yötä tämä koko jengi pamahda sisään. Sellaiset asiat kun hiljaa puhuminen, lasten nukkumaanmenoaika- tai kuri tai muut, tähän rinnastettavat asiat olivat myös tälle joukolle täysin outoja. Ai saakeli että otti koteloon ja mennä puhisin pitkin huonetta aika kauan aina välillä käytävässä myrkyllisiä silmäyksiä joukkoon luoden. Vielä kun hotellihenkilökunta sekoili soittamalla ovikelloamme noin neljä kertaa ja puhelinta kerran, olimme aamulla todella lyhyiden yöunien jälkeen aika saakelin kiukkuista sakkia kummatkin. Itse purin alahuultani tsekatessamme ulos kiukkuni jo laantuessa, mutta armaani, tuo kosmopoliittien Merkurius ruoski menemään palautelomakkeelle verbaalisen täyslaidallisen ensin vanhemman hotellivirkailijan läsnä ollessa, joka pakeni puhelimen suojiin kasvot säilyttääkseen ja ojentaen sitten lappusen tämän nuoremmalle kollegalle joka erehtyi jäämään paikalle. Vaikka sielläpäin ollaankin aika huonoja ottamaan negatiivista palautetta vastaan, tämä meni ainakin perille huutokirjaimin. Ai saakeli että olin siipastani ylpeä! Hyvä tyttö!

Day 9, 18.1.2007, Delhi
Otimme laiskan lähdön aamulla ja aika hiljaisina tyttöinä ja poikina reissasimme takaisin Delhiin matkatoimiston järjestämään guesthousiin. Tämä osoittautuikin ihan kelpo paikaksi aika keskeneräisestä julkisivustaan huolimatta sijaiten parin korttelin päässä Patel Nagarin metroasemasta. Jätimme Rajlle jäähyväiset ja vaikka kuskeja ei tarvitsisikaan noin periaatteellisesti tipata, perustimme hänelle rahaston maaseudulla asuvan perheensä viemiseksi Taj Mahaliin jonakin päivänä. Koetimme pitää summan kohtuullisena, tietäen miehen kuukausipalkan olevan noin 4000R (75€) ja jätimme hänelle tippiä samassa suhteessa 500R, sekä 100R muista hänen omaehtoisesti maksamista kuluistaan ja vielä 4 taalaa lapsille hänen mennessään maaliskuussa seuraavan kerran kotiin. Vaatimattomana kaverina hän otti paikalliseen tapaan rahat pienin liikkein vastaan ja poistui tangenttiin. Hyvä, yritteliäs, lempeä ja viisas mies, joka osoittautui varsin arvokkaaksi tuttavuudeksi matkan kestäessä.
Namaste ja rauha kanssasi.

Pikku hetken lorvailtuamme, päätimme painella vielä kaupungille. Hakeuduimme paikalliselle metroasemalle, josta seikkailimme CP:lle varmaankin turvallisimmalla ja puhtaimmalla metrolla jossa olen missään käynyt. 18R kahdelta/suunta (0,34€) vuorovälien ollessa todella tiukat. Viitoitus oli hindin lisäksi myös englanniksi ja oikeat suunnatkin selvisivät pikku ihmettelyn jälkeen. Ihme että laitetta markkinoidaan toistaiseksi kaikissa turisteille suunnatuissa medioissa aika huonosti liikkumisen ollessa ehdottomasti sujuvinta tämän matkan aikana. Olimme tasan ainoat valkonaamat koko laitteessa ja asemillakin taisimme nähdä vain yhden länkkärin lisäksemme.

Suoritimme pakollisia shoppailuita ja McDonald’sissa käynnin jälkeen kävimme mm FabIndiassa (kotijuttuja), Bookwormissa kirjaostoksilla, sekä basaarissa joka oli kuin Helsingin shop Tetuan olisi levittäytynyt maan alle usean korttelin alueelle. En vain saakeli vieköön uskaltanut kuvata siellä. Harmi.
Pimenevä Delhi asetti oman jännittävän moodinsa palatessamme paikallisittain Malmia muistuttavalle alueelle guesthousiin, mutta minkäänlaista vaaran tunnetta ei tullut paluumatkalla vastaan. Hyvä tsäkä tai rauhallinen kaupunki. Ku ei tiedä niin ei pelota.

Mokomasta rauhoittuneena päätimme pistäytyä vielä paikallisella snägärillä päivän päätteeksi. Tämä osoitteessa 68, South Patel Nagarissa sijaitseva Punjabi-tyylinen Chawla Chicken tarjoili muutamalla muovituolilla ja pöydällä varustettuna voimakasta curryä ja muitakin herkkuja varsin kohtuulliseen hintaan metrokiskojen alapuolella kadun varressa kulkukoirien pyöriessä jaloissa makupaloja kärttäen. Paikan asiakaskunnassa oli aika hurja vaihtuvuus, joten tämäkin osaltaan rohkaisi kokeilemaan katukeittiön herkkuja. Vaikka hurjia tyyppejä olemmekin, jätimme edelleen liharuoat syömättä tyytyen paikallisiin vegeherkkuihin ja mm.
tandoori aluun 60R (1,10€) ja vegetarian mushroom tikkaan 50R (0,93€). Oikein hyvää ja rasvaista. Voita. Nam.
Pakollisten kohteliaisuuksien jälkeen henkilökunnan kanssa kävimme vielä paikallisessa Alkossa ostamassa muutamat kingfisherit ja painelimme sitten guesthousiin unten maille.

Day 10, 19–20.1.2007, Delhi-Helsinki
Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme aamusta matkatoimiston järjestämällä kyydillä hoitamaan jälkeenjääneet paperit ja rahasuoritteet pois päiväjärjestyksestä. Mr. Kumar ei ollut oikein vastaanottavainen nitistessämme varsinkin Agran Ganga Ratanin meiningeistä ja sivuutti aiheen aika olkapäitä kohauttamalla. Jälkimarkkinoinnissa on näköjään vielä vähän tekemistä, koska aihe otti oikeasti aivoon.
Uudesta vapaudestamme ilman kuskeja tai opasehdokkaita jätimme viimeiset saitsarit käyttämättä, ja pummasimme sen sijaan kyydin illaksi guesthousille kahdeksan aikaan mennessämme konetta odottamaan. (Joka siis lähti 02:00).

Painelimme kahta kättä heittäen kaupungille ja kävimme ensin muutaman tunnin kävellen Delhin keskeisimpiä kauppa- ja nähtävyyspaikkoja läpi. Reittimme kulki aika näppärästi myös erittäin eksklusiivisen The Imperial- hotellin taitse ja päätimme rohkeina tyyppeinä käydä kokeilemassa onneamme, josko saisimme siirtomaahenkiset gintonicit ennen kun henkilökunta heittäisi pummilta haisevat persoonamme pihalle. Homma itse asiassa onnistui erittäin onnistuneesti henkilökunnan ensin kysyttyä että asummeko paikassa ja kuultuaan kieltävän vastauksen ohjasivat meidät baariin, jossa muitakin persaukisia länkkäreitä oli drinkkejään imemässä. Hieno meininki ja ihan mahtavan ystävällinen henkilökunta ilman minkään valtakunnan kyräilyä tai tuhahtelua roposiamme kohtaan! Gintonic ja olut 1320R (25€), mutta totisesti kannatti ja paikallinen hotelliemäntä esitteli vielä auliisti näkyviä tiloja kertoillen niistä niitänäitä samalla pahoitellen että käytäntö oli hotellissa ei-asuville nykyään näin ...kankea. No ei ollut.
Joskus lompakon salliessa saattaisi tietysti olla aika kunkkua viettää paikassa edes vuorokauden hinnan ollessa noin 250$/yö...
Muutama ammatikseen lentävä jenkkipilotti kertoi naapuripöydästä asuvansa itsekin muualla, mutta kertoivat että heidän asiakkaansa piti paikasta kovin paljon. Asiakas tulikin hetkisen päästä paikalle lähtöä tehden ollen teho-osastostakin tuttu Anthony Edwards perheineen.
En kuvannut :D

Haaveilut haaveiltuamme kävelimme vielä läheiseen observatorioon tappamaan aikaa ja istumaan auringonpaisteeseen. Paikka oli itse asiassa mielenkiintoisempi kuin osasin kuvitellakaan ja läiskin vielä muutamia ruutuja alueelta. Pari tuntia nurtsilla istuskeltuamme kirjoja lukien, lähdimme vastahakoisesti kohti keskustaa ja uhkaavasti lähestyvää mutta väistämätöntä paluuta kotimaahan. Pistäydyttyämme vielä muutamissa liikkeissä, palasimme turistitoimistoon odottelemaan viimeisiä palveluksia heidän puoleltaan. Kaverit heittivät meidät autorikshawilla guesthousille ja siellä kulutimme odotusaikamme tappamalla aikaa samassa osoitteessa reissunsa välipäivää viettävän saksalaispariskunnan kanssa. Mukavia tyyppejä Hampurista häämatkallaan.
Kävimme myös vielä kerran snagarilla hankkimassa viimeisen mahdollisuuden vatsataudille.

Airport pick-up saapui ajallaan ja jätimme hyvästit United Indian Tours&Travelsin palveluille lopullisesti.

Day 10, 19–20.1.2007, Kentällä
Delhin kentällä meinasi vielä tulla viimeinen vinoilu vastaan.
Ensinnäkin kentälle päästäkseen tarvitsee olla lippukopio käsillä ja jonottaa turvatarkastuksen läpi passit näyttäen päästäkseen edes alueelle sisään. Sitten tulee muistaa oma-ehtoisesti käyttää matkatavarat läpivalaisulaitteen läpi, jonka jälkeen paketti sinetöidään. Sitten tulee edetä check-inniin, jossa tuhat muutakin turistia odottaa vuoroaan ja huomata ottaa immigrationia varten täyttölomake samalla ja täyttää se oikein.
Tämän jälkeen pitää edetä immgrationiin, jossa jonotetaan ja saadaan leimoja erilaisiin papereihin taas kerran. Tästä ns. kauppa-alueelle päästyä finskin asuun sonnustautunut Intialainen viittoi nopeasti etenemään turvatarkastukseen kentän ollessa kuulemma tukkoinen tähän aikaan. Kysyimme että onko toisella puolella vielä ostosmahdollisuutta jne. matkalukemisen ja sen kaltaisten asioiden hankkimista varten ynnä tupakointitilaa ja kaveri sanoi että "onon". (Ei muuten ollut kuin Pasilan asemalla nököttävän pystycafeen näköispainos ilman tupakointimahdollisuutta, joka sai seurueemme aika möksälleen 50 % sti. Pitkä lento kuitenkin edessä).
Niin, etenimme siis turvatarkastukseen, jossa läpivalaisun jälkeen natsatyyppi kyseli että "badge?". Ja mä että häh? Kävi ilmi, että ennen viimeistä tsekkiä gatelle, käsimatkatavaroissa tulisi olla lentoyhtiön nimilappu johon nämä läpivalaisijat löisivät leiman että ok. Muovinen, repussa kiinni oleva nimikyltti ei kelvannut. Mukava puoli oli vain siinä, että missään ei moisesta ollut mitään tiedonantoa ja takaisinpäin ei turvatarkastuksen jälkeen enää päässyt. Ai jumalauta!
Noh, paikallisviranomaisilta aikani tivatuttuani joku suostui viimein sanomaan että lentohenkilökunnalta saattaisi löytyä moisia, kunhan saapuvat paikalle. Viimein finskin siniasuiset enkelit saapuvatkin turvatarkastuksesta läpi ja sain kuin sainkin pummattua eräältä stuertilta ko. badgen jonka jälkeen sain taas kerran uuden paikallisen natsatyypin kiinni, joka kirjoitti nimeni badgeen ja viimein läpivalaisi reppuni. Vasta tämän jälkeen pääsimme jonottamaan gatelle, jossa laukkujen badgessa oleva leima vielä kerran tarkastettiin ennen lopullista koneeseen siirtymistä.
7 tiskiä, lukuisia leimoja ja aika paljon epämääräisyyttä ennen kuin olet koneessa. Olisikohan tehokkuusajattelun mahdollista saapua tähän osaa Intiaa aika vietävän äkkiä?

Epilogi: Huomaan lähinnä irvistelleeni matkan pulmia tässä kirjoituksessa, mutta epäilen, että ne ovat kuitenkin mielenkiintoisinta aihepiiriä ensimmäistä kertaa sinnepäin matkalle lähtevälle. Ei kannata käsittää väärin: matkasta jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku, ja se jätti sen verran nälkäiseksi Intiaa kohtaan että jonakin päivänä lähden varmasti uudestaan. Myös avovaimoni on ollut rasituksista huolimatta matkaan tyytyväinen.

Maa on ihan perhanan moninainen, ja saimme aikaiseksi vain pintaraapaisun. Joku taisi kirjoittaakin, että Intia on kuin erittäin runsas hedelmäkakku, josta saa vain pikku palasia, tai jotakin siihen suuntaan. Pitää täysin paikkansa ajatuksena, vaikka siteeraankin lausetta nyt kurjasti. Köyhän ja rikkaan välinen kuilu on ihan saakelin jyrkkä ja konkretisoituu katukuvassa joka puolella. Esim. The Imperialista ulos astuttuamme ensimmäiset kerjäläiset olivat noin sadan metrin sisällä. Meillä menee kuitenkin täällä lintukodossamme ihan hyvin.

Länsimaiseen -tai ainakin suomalaiseen naiskäsitykseen maa saattaa olla aika vahvan itsetunnon omaavan paikka. Paikalliset naiset pukeutuvat erittäin peitetysti varsinkin maaseudulla luoden herkimmillään katseensa maahan turistiauton tunnistaessaan miesten tuijottaessa häpeilemättä kohti. Näimme matkamme aikana yhdet paljaat sääret polvesta alaspäin lämpötilan ollessa yli 22c, joka oli eroottisin näky viikon sisällä. Myös näkemämme miehet turisteja myöden olivat poikkeuksetta pitkissä punteissa lämpötilasta riippumatta.
Etelän rantakohteissa on varmaankin vapaampaa menoa.
Rohkeaa asustetta käyttävä länkkäri saattaa siis saada osakseen viheltelyä tai peräti käpälöintiä varsinkin yksinäisenä naisena matkustaessaan, kun avovaimonikin varsin pitkähihainen - ja lahkeinen look käänsi päät ihan joka puolella. Eikä mitenkään mairittelevalla tavalla, josta olisi voinut uroksena kukkoilla. Tätäkään ei sovi käsittää väärin tai antaa sen estää mahdollisia matkasuunnitelmia siihen suuntaan: paikka nyt sattuu vain olemaan miesten maailma, jossa ihmiset ovat kuitenkin pääpiirteittäin aivan valloittavan ystävällisiä ja vipittömän uteliaita valkonaamaisista matkalaisista. Joka puolella turistiin suhtauduttiin jopa vähän ylihuolehtivasti kysyen yleensä poikkeuksetta mitä me pidimme heidän maastaan?

Jos huonoja puolia noin herkistelemisen kannalta luettelee, niin minkäänlaista kädestäpitämisiä, herkistelyä tai pussailua ei katsota kauhean hyvällä Intialaisessa kulttuurissa ja naisten kuvaamisesta saattaa saada erään kuulemani tarinan mukaan maaseudulla turpaansa. Nämä ontuvat sanat häämatkalaisille ja kuvaamista harrastaville vielä viimeisenä varoituksena kerrottakoon.

Käy itse kokemassa, koska se on varmaankin taas ihan toisenlainen tarina.
Namaste. Anttoni.

Intia 2007 checklist kaukoidän matkailua varten

2007-01-09T15:03:00.000+02:00

Jaahas.

Eli ainakin seuraavat asiat tarvis ottaa huomioon kauko-idänmatkalle lähdettäessä. Tämä on lähinnä lista itselleni, mutta saapi sitä muutkin käyttää soveltaen matkakohteen mukaan. (Ei tämä oma ajatukseni ole, vaan matkamittari-Mikolta alunperin pokkana pöllimäni osoitteesta matkamittari.fi. Hyvä saitti. Tsekkaa!)

Pakkaa mukaan ainakin:
-rahavyö
-malarialääkkeet
-vatsalääkkeet (antibioottikuuri piti mahan kunnossa koko retken ajan, vaikka vedettiin aika erikoisia eväitä...)
-antihistamiiniä (kutinoihin)
-hyttysöljyä
-sadesuojat rinkkojen päälle taskuvarkaiden varalle
-vaijeri ja pikkulukkoja rinkan/rinkkojen kytkemiseksi asioihin ja saa näppärästi vetskarit kiinni

Hoida kotona ennen lähtöä:
- kämppä tyhjennetty/tms... siivottu?
- passit hommattu
- viisumit hommattu
- matkavakuutukset voimassa

- lentolipuista, passeista ja viisumeista otettu valokopiot ja em. dokkareista on myös kuvat salasanasuojatulla nettisivulla (Tai oma webmail-pohjainen sähköpostikin käy...hotmail vaikkapa..)
- tarvittavat rokotukset otettu
- apteekista tyhjennetty pakolliset lääkintätarpeet
- nettipalveluiden salasanalista tehty
- ensimmäisen kohteen hotelli varattu
- laitteiden akut ladattu
- mukaan lähtevistä laitteista on otettu sarjanumerot ylös
- myös mukaan lähtevien laitteiden takuutodistukset netissä tallessa
- luottokorttien katoamisilmoitusnumerot listattu
- duuniasiat hoidettu eli lopputili tulossa
- postit käännetty väliaikaiseen osoitteeseen
-hesarin jakelun keskeytys
-printti ekan hotellin varauksesta
-luottokortille likviditeettiä, ettei tule oho
-(ainakin Intiassa käytettäessä ulkopuolista airport pickuppia, ni printti varauksesta eli ns Voucher, joka allekirjoitetaan kyydin päätyttyä ja annetaan kuskille)
-lämpö pois talosta talvisaikaan
-kukille vettä
-joku tekemään lumityöt edes pari kertaa, että näyttää asutulta
-valo ajastimella varkaiden varalle ja jätä naapurille sana poissaolosta sekä haulikon pateja laatikollinen.

....jatkuu

Lähtöpäivä lähenee

2007-01-07T22:30:00.000+02:00

Perkama. Syksyn Hulluilta Päiviltä siippani urheasti 4h jonottamien Delhinlippujen (vain noin 700e kahdelta meno-paluu...) lähtöpäivä tulikin yllättävän äkkiä vastaan. Ens keskiviikkona pitäs sitten olla menokenkä jalassa.
Aika hurjalta näin ensikertalaisena tuntuu mennä mokoman hulinan keskelle, mutta kaipa sitä aina jotenkin selviää.
Kammera on hankittuna, rokotuksia on käsivarressa, kamitsuja on pakkailtu ja Lonely Planetin kaks eri versiota ovat olleet kovassa käytössä. Seuraavassa vaiheessa päästään sitten itse asiaan.

Ainoa tenkkapoo... tai aihe, josta olin huolissani tähän päivään saakka on ollut netistä ennakkoon buukatun hotellin löytäminen keskeltä Delhiä varsin myöhään (lento saapuu 00:10). Paikalliset taksikuskit kun ovat kuulemma aika...epäluotettavaa ja opportunistista sakkia useiden artikkeleiden mukaan ja saattavat väittää ihan mitä tahansa saadakseen asiakkaan johonkin kaverinsa hotelliin, vaikka olisitkin tehnyt ja maksanut buukkauksen jo muualle... Joka tapauksessa asia vaivasi sen verran että päädyin loppujen lopuksi hieman varmistelemaan saapumistamme ja buukkasin kohtuuluotettavan tuntuiselta saitilta (www.viator.com) auton ja kuskin hoitamaan homman kentältä hotellille. Vähän tyyristä oli (n 40e..kallista ja kallista...), ja samalla hinnalla nukkuisi jo kaksi ihmistä aika lailla hyvin Delhin keskustassa, mutta kun ei tiedä paikallisista oloista mitään, niin koitetaan nyt tälläistä sitten. Kerron myöhemmin oliko hintansa väärti.

Tarkoituksena on siis tässä kohdassa käydä pyörimässä n 10 päivän aikana (lentoineen) reitti Delhi-Agra-Jaipur-Delhi, eli ns Intian "kultainen kolmio". Ensin Delhissä parit päivät, sitten Agraan Taj Mahalia tsekkaamaan, josta Jaipuriin, jossa on aika liuta kummaa hämmästeltävää ainakin Lonely Planetin mukaan. Junalla olis tarkoitus reissailla ja kovasti kosmopoliittina esiintyä. Hätäisimmät varottelivat että Intia saattaa olla näin länsimaalaisittain myös kärsivällisyyden oppitunti, jossa mikään ei toimi heti. Katsotaan miten hermo kestää.

Tämä näin niinkun suunnitelmana tässä kohdassa. Koskaanhan ei tiedä mitä tulee matkamiehelle vastaan. Käytännössä varmaan on vatsataudin kourissa ekat viis päivää ja loput sataa. :D

Lisää turinaa myöhemmin...

Ja tässä tilanne lähtöpäivän aamuna:

Blogi muuttuu

2007-01-06T11:03:00.000+02:00

No niin. Nyt sitten uusi ulkoasu on tätä päivää.

Suosittelen käyttämään myös RSS-feediä artikkeleiden lukemiseen, jonka käyttäminen onnistuu parhaiten klikkaamalla otskon perässä olevaa oranssia symbolia.

-w-

EOS 400D

2007-01-04T20:26:00.000+02:00

No saakeli. Ostin sitten kameran. Ja osarilla tietenkin.
Viidentoista vuoden kuvaustauon jälkeen totesin, että nyt on saatava kamera ja sillä hyvä.

Aika mukava peli.

edit: Kuvia nähtävissä
Kuten kuvista -eh- näkee , niin harjoitteluvaiheessa vielä ollaan.

Kunnallisista palveluista iso käsi!

2007-01-02T14:12:00.000+02:00

Kuka vielä väittää etteikö muka kunnallinen terveydenhuolto muka toimisi? (ainakin Helsingin puolella)
Koitin nyt Intianreissun lähestyessä metsästää kadonneita/unohtuneita rokotustietojani noin vuodelta 2000 ja soittelin Alppiharjun terkkarille, joka tuolloin oli kotipaikkana. Tässä välissä olin muuttanut Vantaalle, hukannut rokotuskorttini ja aika oli syövyttänyt kaiken tuosta edelliskerrasta unohduksiin muutenkin, joten odotusarvot eivät olleet ihan kauhean korkealla.

Sain varsin kohtuullisella puhelinjonottamisella hoitsun kiinni, ja hän alkoi samantien selvittämään asiaa.
Koneelta ei löytynyt mitään ensi hätään, mutta lupasivat selvittää asiaa lisää ja pyysivät soittamaan paikalliselle terveydenhoitajalle puhelinaikana. Soittelin, ja terkkari syvästi pahoitellen sanoi ettei nyt pääsisi tarkastamaan asiaa, kun henkilökuntaa oli talossa paikalla -2, mutta toimittaisi asian eteenpäin ja pyysi soittamaan toimistoon vielä kerran parin tunnin sisällä. Yeah, right, ajattelin, mutta lupaisin kuitenkin pirautella, koska toista kertaa ei voisi olla niin hyvä tuuri että pääsisin edes puhelinlinjoista läpi!

Yllätysten aika ei ole ohi, sillä uudelleen soittamalla sain kuin sainkin tiedot aika kohtuullisessa ajassa (varmaankin) kiireisiinsä hukkuvilta kipusiskoilta oikein ystävälliseen sävyyn. Aivan mahtava meininki! Hyvähyvä!

Olin siis ottanut 7.10.1999 (hoitsuparka oli joutunut kahlaamaan arkistoaan vähän aikaa, kuten päiväyksistä näkyy) Tetanuksen, Polion sekä Gammaglobuliinin, joten huomisella rokotuskäynnillä pitää vähän tohtoria kuulustella mitkä ovat vielä tarpeen, ja mitä eivät.

Joka tapauksessa isot propsit usein haukutuille terkkareille!

Edit: Tarina jatkuu: Nyt on Havrixista maksettu 50€ . Hep-a pitäisi seuraavan vuoden aikana pistää vielä uudestaan, jolloin se olisi voimassa seuraavat 20-v, joten kaiken muistamisen keskellä tämäkin pitäisi johonkin muistikirjaan laittaa.
Sekä malaria- että vatsatauti-antibioottireseptit ovat myös kourassa. Parempi puoliskoni oli ottanut samalla terkkarilla päivää aiemmin pistoksensa ja malarian vaaraa ei siellä toimineen valkotakin mukaan tarvitsisi kaupunkialueilla varoa lainkaan, kun taas oma työterveyslekurini suositteli mokomat hevipillerit hankkimaan. Nähtäväksi jää...

Hauskaa uutta vuotta 2007!

2006-12-28T20:12:00.000+02:00

Perhanan flunssasta jotain hyötyäkin. Päädyin sitten tännekin pitämään katsausta pitkästä aikaa. Aika samankaltaisissa tunnelmissa olen kuin viimekin vuonna samaan aikaan, joten samojen työasioiden kertaaminen ei liene järkevää niiltä osin.

Joulu meni varsin mukavissa merkeissä perheen kesken taas kerran. Paketteja tuli sopivasti ja pehmeiden suhde koviin oli erittäin optimaallinen.

Huomenna suunta kohti Joensuuta työmatkalle ja sieltä sitten lauantaina uuden vuoden viettoon nipin napin. Tammikuun 10s Intiaan ja napa ruskeaksi. Tästä myöhemmin lisää leveilyä, sillä nyt on mentävä tomaattikeitolle ja aivastelemaan.

Go safe.

-w-

Inhokit

2006-12-13T21:32:00.000+02:00

Tämä julkaistiin alun perin omana bloginaan, mutta nyt homman hidastuttua siirrän mokoman tänne arkistojen aarteisiin....29.5.2007
-w-

Tähänastiset loistavat inhokkilahjoitukset näkyvät tällä listalla.

Kiitos vain Sanna, Arto, Samppa, Saara, R&J, Juntti, Väinö, Maurelita, Tuomo L, -Minh-, Tuulianna, sekä lukuisat anonyymit, jotka olette saaneet nöyrimmän palvelijanne raivon partaalle kerta toisensa jälkeen.

Tästä lähtee (valitettavasti ääkköset ovat nyt täällä alkupäässä, mutta koittakaa nyt päästä aiheen yli jotenkin...). Ja journalistit ilmottavat sitten lähteen tämän kollektiivin aikaansaannoksista juttuja kirjoittaessaan tai tulen luoksesi yöllä. Jumaleisson.

Edit: Lista aakkostettu ajan tasalle. 267 inhokkia and counting...
-w-

"Fyysisesti firmamme sijaitsee Keilaniemessä…” (nettiaikakauden tuoma hölmö lisä)
”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä….” (millä muulla tavoin voi olla jotain mieltä?)

aassiiaan ytimeen! Riivaavia ovat kaikkien populaarien sketsiohjelmien hokemat, jotka leviävät kansan syviin riveihin. Ystävällisesti hän. Nam.

aikuisten oikeesti
äippä
Äippäloma tai mammis
Äiskä
alekkain
ales merkityksessä "alas"
allekirjoittanut
ämppäri (mp3)
antaa päätä
antaa rispektii ja supporttii ym. idioottimaiset suorat käännökset, joita tulee nykyään kuin sieniä sateella. Hyi helvetti!

appelssiini
apuvaaa (tää kauhea hokema jostain sketsisarjasta)
asiakasrajapinta
Asssiaaa! (nasaaliässällä sanottuna, noin tuhat vuotta vanhasta Vintiöt -sarjasta oleva lainaus. Muutenkin nousee karvat pystyyn jos joku siteeraa kovinkin ahkerasti vanhoja sketsejä)

Avokas merkityksessä 'avopuoliso'. Yksi kaikkien aikojen pahimmista sanoista. Samaa tarkoittava avokki on myös ikävä.

bansku (tai yhä pahempi suomalaisella ääntämyksellä Pansku)
bilestää
bisoschooffeni
bisutsu (eli bisse)
bongata
bongata
bööna
bostata
boxi (luulisin että tarkottaa Irc-Gallerian ihq-boxia)

Bubbling under: kaikki muut menneisyyden sketsien varjot, esim. parasta a-ryhmää.

bylsiä (lausutaan jotenkinniin kuin "bülsia")
daaa! - tää on tätä pissiskieltä
daami - ks. yllä, tosin ei välttämättä niin seksikäs
dumata tyyppii/meitsii
ege, eukku ja niin edelleen. Kaikki euroa varioivat sanat eh, kismittävät.
elämä on

Elikä (Lausutaan "elikkä". Raivostuttava etenkin, kun sanalla aloitetaan vaikkapa jokin presentaatio. Mikä ihmeen "elikkä" kun vielä ei olla kuultukaan mitään, mihin "eli" -rinnastus viittaisi??)

En myöskään ymmärrä, miksei lapsille voida puhua oksennuksesta, vaan pitää käyttää ilmaisua: oksu-poksu.

engelsmanni
enkku ihmisestä puhuttaessa ("Tapasin ihkun enkun ircis")
etuveijari
etuveitikka
farkku, farmariautosta puhuttaessa. YÖK!
fläppäri
fransmanni
galtsu (irc-galleria)
GreetzZz (sähköpostissa)

gt/geetee (ihan ok tilata tiskillä, mutta ei sovi yhteenkään keskusteluun….”siinä me istuskeltiin ja otettiin parit geeteet”)

häppäri (happy hour)

hauskana tyyppinä kutsutaan jotain laitetta HÄRPÄTTIMEKSI (niiin saatanan wanha, etkä sinä sitä keksinyt, pässi. et ole siis hauska. Mee takas pöntölle lukemaan niitä mikrobittejä, senkin INSINÖRTTI, hehhen heh.)

hede = hetero
hei haloo
heittää rojut ränniin
Hesa
Hieno bändi
hinkit, kannut jne.
Hinsu (Homo)
hipsukat
Homosexuelli
hrrr...
hyvä kattaus=radiotoimittajien käyttämä ilmaus esim. festareitten bänditarjonnasta
hyvää settii/shittii
ihku mitätahansa
ihmissuhdeosaaja
ihqq
Ihqqqq (Ihanaa, toimii kaiketi ainoastaan kirjoitettuna)
Ilku (ilkeä)
imailla
inessiivi -- mennä inessiiviin = sisään
inputti
ja kamalin kaikista meikämanne, YÖK!

Ja viimeisimpänä vaan ei vähiten ärsyttävänä: Ubiikki. Mikä v** ubiikki! Sanan merkitys on jo ärsyttävä, mutta se myös maistuu suussa pahalle. Ubiikki! U-b-iikki!

Jänskä
jätkä merkityksessä 'sinä'. Esim. Mitä jätkä kelaa = mitä sinä ajattelet?

jeesusteippi: saakeli, sen nimi on roudari. Vielä pahempaa, ihmiset väittelevät siitä, miksi sen nimi on jeesusteippi - siksikö, että se pitää vaikka Jeesuksen ristillä vai siksikö, että se
pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa.

jumalation [jumaleissön] = jumalauta
jummijammi (tiedän onneksi vain yhden henkilön joka käyttää tätä)
jutska
juuei
kaakkao
kaikki finnairish-sanat, kuten infantti = lapsi
Kaikki mamma-liitteet raskauteen ja äitiyteen liittyen: mammajumppa...yms
kalsarit (naisten puhuttessa omista alusvaatteistaan)
kankainen; myös kanuuna on paha.
känkky=pizza
känny
känny
Karvakäsi (Puhuttaessa Pizzeriasta tai muusta etnisestä ravintolasta)
KASARI, joka kuuluu kyllä keittiöön vaan ei muualle
kassellaan
Kaveri 1. poikaystävä vanhempien naisten kielenkäytössä. Sen uusi kaveri on ihan renttu. 2. vastustaja joukkuepeleissä. Me lähetettiin kaveri kebabkioskille.
käydä kädellisellä
Käytänne (meillä on jo sana käytäntÖ!).
kehitys kehittyy (täh?!)

Keissitapaus on meikän lyhyen inhokkilistan ykkönen. Monet muiden listaamista sanoista kuulostaa ihan hauskoilta ja innovatiivisiltakin - varmaan liikun ns. radalla kerrassaan liian vähän... :-)

kepardi
'kerro' tapana vastata puhelimeen
Kerta kiellon päälle ja extrana netskuteinari sanastoa:
kiisseli (termi keskioluelle jostain 90-luvulta)
kiitsa = kiitos

kipuilla. Miksen muistanut tätä aiemmin? Inhokkieni top femmassa ehdottomasti. juilia

kissa suhuässällä [harmi etten osaa laittaa tarkkeita tähän] = nainen, seksikäs

kiva -palautetta annettaessa, kun tarkoitettu myönteiseksi ilmaukseksi.
kokonaisvaltaisen integroitu: mikään muistakaan ylläolevista ei tarkoita käsittääkseni mitään, mutta varsinkin viimeisen merkitys on minulle tuntematon

konjamiini, tuo samppakaljan kaveri
konkku (konjakki)
könsikäs (tulee ihan känsä mieleen)
korveta
koskisen korvalääke
kustannustehokas
kuuminta hottii
kylli = joo
kyrsiä
laatukäsikirja - tosi laadukkaan koulumme intranetissä oleva osio. Laatu kai se on huonokin laatu.
laittaa pissavehkeet yhteen
lakisääteinen = tauko
läppäri
lasinen laulukirja
Lätty puhuttaessa pizzasta tai cd-levystä.
lelle, lede = lesbo
limat: juoman jämät
lisäarvo
Löllö (Löysä... Varsinkin, jos jotain sellaista on sängyssä)
lonkka merkityksessä 'lonkero'

lopputulema! Arkeologinen löytö vanhasta työpaikastani, joka palasi mieleen kivuliaalla tavalla.

lukuromaani; mikähän sen vastakohta on? "älä-lue-romaani"? "ostin näyttääkseni älykkäältä -romaani"?
mä sydän sua

Määrää ilmaisevat: ”Ihan kybällä” ja ”Satakymmenen prosenttisesti”

mahtavuutta!
Maikkari (MTV3)
makustella
mallata = testata tai kokeilla
mällit (kaikissa merkityksissään)
masuasukki = tulossa oleva vauva
mediaseksikäs
meidän äiti=miehen puhuessa vaimostaan/lapsensa äidistä
Meikäläinen & teikäläinen
meitzi (minä)
mellevä

Memppari = ravintola Memphis. Pahinta on, että joku käy siellä niin usein, että tarvitsee paikalle kutsumanimen.

mese (MSN Messenger, tiedoksi kaikille yli 46-vuotiaille teineille)
metukkavoikkaria, mehutusta ja kaakkua.
Miekkari = mielenosoitus.
miekkari, vaikka se onkin nykyisin demo

Missi-Saija (ja muut vastaavat tarkenteet jostain puolijulkkiksesta puhuttaessa. Käytetään yleensä vain naisten yhteydessä. Tyyppi, josta kukaan ei oikeastaan tiedä, miten se alunperin on lehtien palstoille eksynyt. Samaa sarjaa kaikki muutkin xxxpersoonat, vrt. kulttuuripersoona.)

miukumauku @
moonikset
moro (tervehtiä)
Motskari

mötti on kielivirtuoosien ravintolaihmisten kutsumanimi moet&chandonille

muija (finninaaman puhuessa tyttöystävästään, jonka kanssa on seurustellut ehkä viikon) zuumaillaan
muija2: nuoret tytöt toisiaan puhutellessaan
muips muip etc ..kaikki chattikanavien aikaansaamat lyhenteet "mukavalle moille" tai vastaavat tiedot
mummis - ks. mummon markka yllä
mummon markka. Hyvä vain silloin, kun mummoni käyttää sitä.
myymälätason ydinliiketoiminta on kai maidon ja leivän myymistä kansalle
naikkari: www.naimisiin.info
näkyillään!
näpittää
niinku
nimettömät
no hätä
Noksu (Nokia)
normi merkityksessä normaali tai tavallinen, esim. normiruoka
notta - jotta sanan tilalla
oikeesti
olla ämpärikännissä
olla jonain, esim. ”Siis mä olin ihan et mitä!” (täysin käsittämätöntä pissis-kieltä)
olla juubassa (tai vaihtoehtoisesti tuubassa)
olla nesteessä
olla paiseessa
Onhan sana "inhokki", jo luettelossanne?
osaaja
ottaa keittoa
oukkidoukki
paituli
Palataan astialle
pänismentti
pehmee pee
perseensuti
petari=Petauspatja
Petiin pötköttämään
Pistäisin tähän että "huikeeta", kuka sanoo noin?
pitkässä juoksussa
Pitkässä juoksussa.
plätformi
porukat = vanhemmat
Pössis ( Hei, mikä pössis??? Ai, tunnelma???
Pössis (esim. pidentäänks pieni pöytäpössis)
Prekaari.
proaktiivinen
pulkassa (jostain tehtävästä)
pulkassa (jostain tehtävästä)
Puotipuksu. Tsuppari.
Raflaava (Hyvä / Toimiva, tosin jos jokin raflaava mielestäni se ei vaan voi toimia!)
raitti=spraitti
räpäyttää, hiphop -slangissa, joka muutenkin on täynnä yhtä sun toista karmivaa sanontaa.
rapsakka
Ravintola Hemingway's on tietysti Hemppari :D
reisiharjat
reiskaa=reilua
respektit "Meitziltä lähtee respektit jätkälle"
revä
Reva (Naisen genitaalit, mitkä sinänsä on jo yyyyyh! Pyydän anteeksi kaikilta naisilta!!!!!)
rinksu
ripsipiirakka
romppu (vihattu tuota sanaa alusta asti)
romsku tai romssu = romaani
samppakalja ja skumppa
samppis eli samppanja
sapas: erään ravintolan lanseeraama termi suomalaisille tapaksilleen
seiskari
seropi: sekarotuinen koira
sidukka
siis päivää
Siisniinku
Siksi kun sitä ei saa Jeesuskaan irti.
Sisäeritys (Yyyyyh)
sisko -- hinsukanoloiset homot toisilleen ja toisistaan

Sisko ja sen veli, sekä kaikki muut tällä kaavalla muodostetut lauseet. Se ei ole millään tavalla huvittavaa. TV-sarjan nimenä (joka myötä tämä tapa on ilmeisesti tullut) käy juuri ja juuri, mutta muussa käytössä ei, ei, ei, EI!

sittis, jota me nuoremmat kutsumme spriteksi; myös praitti on kiva. ja raitti.

skräpätä tai skräppäillä: pitää leikekirjaa (käyttääkö tätä kukaan muu kuin Tiimari mainoksissaan? Toivottavasti ei.)

sokkari
Sokkari (Sokos)
sooloseksi

söpöstelevät nimitykset eläinten genitaaleille. Koiran 'poikapaikat' vielä menettelee, mutta hevosihmisten (lue -naisten) tapa puhua hevosen 'pippelistä' saa minut ulvahtamaan. Sehän on esine, jota voidaan mitata yksiköllä jalka.

spoilata=pilata yllätys tms
starba = stara, tai ihan suomeksi siis tähti

Suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo (Tällä viitataan puhujan olemattomaan kielitaitoon. Muistaako kukaan kammottavaa Napakymppi-ohjelmaa, jossa tätä viljeltiin tiuhaan tahtiin?)

Suvaitsevaisuus. (valitkaa nyt niin perkeleen tarkkaan ne mitä kohtaan ollaan suvaitsevaisia! Jos se tulee ulkomailta, se on hyvästä. Haisevaa skitsofreenikko-Einaria sairauskohtauksen kourissa julkisen pisuaarin äärellä perjantaiyönä ei kyllä tartte suvaita, saatikka elvyttää. Ja landepaukut, kun ne on nii-in suvaitsemattomia.)

tahtotila
tampata: tanssia piripolkkaa
tassut - kun käytetään auton renkaista
Tavan (Mikä tämä on? Tavallinen? Tavanomainen?)
tavan tallaaja. ks. yllä tavis ja tavan.
tavan, ks. yllä, esim. tavan ruoka
tavis
tehdä gutaa/kutaa/eetvarttia (mieluiten esitettynä postkoitaalisessa tilassa kysymyksenä:
tehdä temput
Tekikö... tehdä höpöä; ks. yllä
tiätsä jokatoisessasanassa tiätsä
Tietyt naisen rinnoista käytettävät nimitykset, kuten daisarit (voiko juntimpaa sanaa olla!).
Tihkua seksiä (Tulee aika etovat assosiaatiot...)
tissiliivit (kts em)
tonttu = tonni
torpata
torttu, sekä kaksusta että genitaaliesta puhuttaessa paha
Tsekata (Tarkistaa / Katsoa)
tsemiä!
tsydeemi
Tumppujumppa (Runkata)
tunneäly
tyypata
ulkosynnyttimet
valtavaa - samassa tilanteessa jossa sanotaan "mahtavaa!" "siistii!" tms.
vetää viikseen
Viikkari (Viking Line)
viitonen - jonkun tv-ohjelman käännös high fivelle
visu(t): visuaalinen ilme, ulkoasu
vittu (kaikissa taivutusmuodoissaan)
voikku
vyömulkku - toisen sarjan käännös strap-onille. Tää on kyllä oikeastaan aika loistava.
wee, ikää kirjoitettaessa ( meizi on niinq 14 wee, ihan sika ihquu!!) brrrrr!
yrityksen veriarvot, mitä se sitten tarkoittaakaan
ysäri, mutta ennen kaikkea
yskös
Yyyyyyh (Lupaan olla käyttämättä jatkossa!)

Motoristimietteitä

2006-09-14T19:51:00.000+03:00

Edit: Tämä samainen artikkeli aikaansai moottoripyora.orgissa muutamia nasevia huomioita, jotka on päivitetty myös tänne.
-w-

10409 km sitä ehti tällä kaudella polkea ennen talvilevolle siirtymistä. Aika mieto ajovuosi tällä kertaa. Pyörään kertyneitä kilsoja on kaikkiaan 20989.
Vaikka kautta nyt onkin edelleen jäljellä, lienee aika keveän yhteenvedon, jotta taas ensi kaudella voisi kenties hieman nopeammin palautella mieleen ajoasioita. Seuraavat ovat tasan omakohtaisia havaintojani vain kolmen ajovuoteni ajalta ja siten kriittisesti tarkasteltavia kerta kaikkiaan. Koitan vain nyt ennen omiin hyväksi havaittuihin ajomaneereihin suistumista kirjata aiheita ylös jotta edes jonkinlainen kehityskaari olisi myöhemmin havaittavissa. Tsekataan näitä taas vaikkapa ensi kauden jälkeen ja hämmästellään onko mikään muuttunut...
Seuraava lista ei siis ole millään muotoa täydellinen vaan sisältää lähinnä tällä kaudella itselleni esiintulleita asioita.

Kröhöm, siis, aletaan.

Mutka-ajosta edes jotakin.. (joku Biken numero alunperin... 2006)
Jos mutka-ajossa "pakopisteen huippu" tuntuu lähestyvän, mutka tiukkenee ja mikäli mokoma etääntyy, voi kenties avata hieman lisää. Helppoa ja loogista, mutta vaikeasti näköjään automatisoitavissa ajotaidoksi. Tuntemattomalla tiellä olisi perhanan mukava vetää kun tämän saisi takaraivoonsa. Muistettavana ennen lopullista innostumista tietenkin hiekka, hirvet, huono tienpinta etc... Ja katse sitten vaateriin horisonttiin nähden. Pää jatkuu kuitenkin pääpiirteittäin valtaosalla ihmisistä niskana, jota voisi kuitenkin aika pienin vaivoin kääntää menosuuntaa-ja horisonttia kohden. (Jos on tähtäys- ja muisti vaikeuksia, niin voi tähdätä kärsällä).
Mikäli mutkan jyrkkeneminen hirvittää, niin leukaa vaan rohkeasti mutkan taittumisen suuntaan vasta-ohjaten veto päällä, eikä äkkinäisiä jarrun/kytkimen/kaasunasennon koskemisia, niin hyvin taipuu pahempaankin kurviin. Pitoa riittää kuitenkin lähes aina. Oma toiminta äkkitilanteessa saattaa olla sitten jo paljon suurempi juttu.

>Bren: Katso mihin ajat, aja mihin katsot. Se toimii sittenkin; kummasti se pyörä vaan tuppaa menemään sinne mihin katsoo. Tyyliin "Oho, onpa tiukka mutka ja metsänreunakin kovin lähellä... Ei tossa kuusessa kyllä sammal ihan oikealla ilmansuunnalla kasva... Kas, pikku oravakin siellä..." Ja seuraavaksi olen itse metsässä (tai lehmälaitumella, jos unohduin katsomaan maisemia). Eli katseen suuntaaminen pitkälle tietä eteenpäin ja hieman ylemmäksikin auttaa kummasti ajolinjan säilyttämisessä, eikä mutkaan kallistaminenkaan ole niin vaikeaa kuin kuvittelisi.

Rentous-rentous-rentous!
Rennot hartiat ovat tunnetusti kaiken a ja ö. Jos fillari tuntuu vievän ja hartiat alkavat haitata jo pään verenkiertoa jäykkydellään, niin jalkojen puristaminen tankkia vasten vie yleensä jännityksen hartioilta pois. Kumma homma, mutta ainakin itselläni toimii. Toinen havaitsemani kikka on jylhä karjahtelu potan sisällä hartialukon vaaniessa matkamiestä maan.
Ihmisluonto on siitä kumma tyyppi, että perusvaistot ovat aika huonosti ohitettavissa: kun vaaran paikka tulee (tuulee, liian jyrkkä mutka tulee vastaan tms...) ensimmäinen reaktio on aina jäykistyminen jona aikana määritellään vaaran taso (Psykologiassa fight or flight-ilmiö, jos muistan oikein... korjatkoon viisaammat...) ja tämähän on täysin ristiriidassa hartioiden rentouden tavoittelemisen tiellä. Tästä pääsee tähän astisen vaatimattoman ymmärtämykseni mukaan eroon tasan yhdellä tavalla: harjoittelemalla.
Jos jatkuvasti ajaa paska jäykkänä, ei äkkitilanteessa ole mitään mahdollisuutta toimia nopeasti kun lihasmuistilla ei ole mitään eväitä tilanteen ratkaisemiselle. Ja metsä soi.

>Salmon: Tuohon (yllä) on tullut kiinnitettyä huomiota.välillä sitä vaan huomaa että hartiat on ihan tönkköjäykkänä ilman suurempaa syytä,mutta aika hyvin olen saanu tilanteen hallintaan ja nyt loppukaudesta jo melko rentona saa mennä.

>MikkoKoo: Rata-ajo oli tämän kauden uutuus ja kyllä se kummasti ajamaan opettaa. Pyörän hallintaa, mutka-ajoa, nöyryyttä...

>premier: Rata-ajo on ollut kuitenkin se suurin oppi tällä kaudella. On päässyt kokeilemaan pyörän rajoja "turvallisessa" ympäristössä. Kaarreajo alkaa sujua jo hyvin.

>-Harza- : Radalla kannattaa käydä muutamia kertoja, vaikka alku olisikin ollut hankalaa.

>PrivateeR: Itsellä ainakin suurin oppi tänä vuonna oli se, että jarrun käyttö liikenteessä väheni huomattavasti rata-ajon ansiosta...Paljon vähemmän tarttee jarrun kans pelleillä ku moottorijarru hoitaa suurimman osan puolesta.

>ämmä: En osaa yhtään mitään. mutta tykkään ajaa kovaa ja kauheesti sitä opettelen - ensi kaudella ei jää ratapäiviä välistä duunin tms. pikkuesteen vuoksi.
Jatkossakin kysellä kilteiltä linjannäyttäjiltä apuja radalla - teistä oli kovasti paljon apua. kiitos!

Liikennemerkeistä
>Bren: Liikennemerkkien lukeminen on ihan oma taitolajinsa. Sellaiset pyöreät keltapohjaiset, joissa on joku kymmenluku ovat suuntaa-antavia, eikö...? Tiukasta mutkasta, kelirikosta, hiekasta ajoradalla ja muista mukavuuksista varoittavat merkit taas sellaisia, joihin kannattaan ihan oikeasti kiinnittää. Autolla ajaessa ei se ole niin justiinsa, onko siinä ajoradalla vähän hiekkaa tai pari pikku kuoppaa. Pyörällä ei tee mieli sellaisiin hurauttaa.

>Checkmate: Kotilolla kun ajelee, tulkoon hirviä, monttuja, vaarallisia risteyksiä yms. tikkareita vastaan, niin aina on +20km/h mittarissa ja ns. "nollat taulussa".
Pyörällä vauhti saattaa tietty olla jotain muutakin, mutta kyllä hälytyskellot soi tikkareiden kohdalla aivan toisella tavalla ja hyvä niin.

Renkaista
>PoS: Vaihdetaan ne renkaat silloin kun alkaa tuntua että vaihtaa tarttee. Ei ne kuitenkaan mene "vielä kerran jos varovasti ottaa". Ja sit jos menee "vielä kerran ottamaan varovasti" niin sit kans olis syytä ottaa oikeasti hiukka varovaisemmin Näköjään

>Obelixxx: Ai nii se tuli opittua kun käytiin Jänkhällä Jytisee tapahtumassa jos takanakissa on pintaa jäljellä ennen reissua ~2mm nii kun tulee takas ei ole enää mitää, matkaa tuli ~2700km. Eli renkaan/renkaiden vaihto ennen pitkää reissua.

Ja sitten se turvaväli. Pääkaupunkiseudulla päivittäin ajavana olen huomannut, että kun edelläajavaan jättää ihan kunnolla rakoa, niin sellaiset alkuaikojen "ohoeiku-olipaskiihkeäjarrutus" ovat jääneet pirun paljon vähemmälle. Paljon kivempaa kruisailla.

>Kikka6: turvavälin ja limittäin ajamisen merkitys myös ryhmäajossa (kaksikin pyörää on jo ryhmä), myös lähtötilanteissa p-alueilta yms. ettei jarrutusmatka lopu kesken

>MattiR: Kuitenkin vahvistui merkittävästi käsitys siitä, että kannattaa
ihan oikeasti pitää kunnon väli edelläajavaan. Juu - tiedän kyllä,
että siihen on aina tunkemassa joku, mutta so what. Kun pitää
kunnon väliä edelläajavaan, niin oma ajo muuttuu rennoksi ja
mukavaksi. Meinaan, että kun jono nykii, niin siinä omissa
ajatuksissaan nukkuessa saattaa toisinaan tulla aika kiiru - kun on
liian lähellä sitä edelläajavaa - siis. Olen nääs takavuosina
lipannutkin tuon takia, kun piti väistää peräänajoa - ja vältinkin -
mutta itte sitte lippasin - harmittaahan se tuommoinen ihmistä.

>pronka: Älä aja liian lähellä edellä menevää autoa. Näes tuli vain tässä taas tilanne, jossa henkilöauto meni edellä metrisen koivuhalon yli. Olin lähtemässä ohittamaan kyseistä autoa, mutta onneksi etäisyyttä oli riittävästi väistöön. Olis tullut pilkettä muuten.

Kaistan vaihtaminen
Tämä varmaankin eri kuskeilla varioi, mutta peili-katse eteen-vilkku-taakse vilkaisu-SIIRTYMINEN on ainakin itselleni toiminut. Viimeinen siitä syystä isolla, että kun luulin homman jo taittuvan meinasin kolauttaa itseni oikealle kääntyvän risteyksen jälkeen kaistaa vaihtaessa auton keulakoristeeksi liian mukamas rutinoituneita liikkeitä liian klimpissä käyttäen...Sinne sokeaan pisteeseen olikin jo joku kotilo ennättänyt...

Tulikärpäsiä?
Huomaan aika ajoin syyllistyväni varsinkin kimppa-ajoissa takalampun tuijotteluun. Aika saakelin typerää, koska oma ajaminen ja sitämyöten tiellä pysyminen on kuitenkin aika tavalla tien- eikä lampun seuraamisesta kiinni. Tästä siis olisi päästävä hetimiten eroon. Katseen tulisi käsittääkseni olla niin pitkällä mutkan pakopisteessä kuin mahdollista, ja moottoritiellä autojen kattojen yli. Omalla kohdalla tuntui hurjalta alkuun, mutta paransi ajoa sata tai tuhat kun nosti katseen etäisyyteen jolloin ohjasi ja korjasi liikesuuntaa vähemmän ja kokonaisajaminen vakautui kaiken kaikkiaan.

>Kikka6: Terve epäluulo muita tiellä liikkujia kohtaan pitää muista säilyttää eli joku voi tulla eteen vaikka ei uskoisi

>C-A-D: Juuri kun tunnet olosi varmimmaksi, niin teet ne typerimmät ja nöyryyttävimmät aloittelijan virheet.

Amen.

Kaupankäynnin alkeita

2006-08-27T12:51:00.000+03:00

Seurailin tuossa moottoripyörä.orgin sivuilla käytävää keskustelua kaupankämisestä ja pari asiaa juolahti mieleen.
Täällä härmässä tuntuu kans täysin puuttuvan kaupankäynnin kulttuuri.

Tuntuu että yksityisissä auto/pyöräkaupassa porukat ottavat täällä päin vähän turhan henkilökohtaisesti koko tapahtuman. V*ttullaan joko myytävästä laitteesta tai tarjotusta hinnasta ja ollaan nokka rullalla kommentoimassa tai jopa turpaan vetämässä kolmannen poikkipuoleisen ei-tyydyttävän lauseen kohdalla. Vähän turhan dramaattista aika ajoin ja aika kummia kiihtymisen aiheita? Kyllä noita hankittavia laitteita ja asioita riittää nykyaikana, kun sotakorvauksetkin on jo maksettu aika kauan sitten...
Varsinkin tinkimistilanteessa pokka tuntuu pettävän toiselta aina tavalla tai toisella. SEKIN on VAIN kaupankäyntiä.

Kirpputorit ovat munanneet itsensä vähän saman logiikan mukaan. Kun alkuperäinen ajatus oli päästä itselleen tarpeettomista asioista eroon pikku rahalla, niin nyt tarjolla on aika perhanan kallista 80-luvun vaatetta joka on ehkä nippanappa säilyttänyt värinsä päälleommellussa lacoste-merkissään. Ja hinta 20e.
En minä osata moista ainakaan.
Jos tarjottu kauppa ei miellytä, niin kiittimoido ja se haluttu kauppa löytyy jostain muualta.
Pahoitteluni vain puolityhjien kirppareiden pitäjille joissa ei käy kukaan.

Kukin tavallaan, mutta kauppa on kuitenkin VAIN kaupankäyntiä eikä vaimonvaihtoa kameleihin tai muuta yhtä tunnepitoista.
Mitäpä sitä rautaan rakastumaan.

Dokumenttireissu Euroopassa 1993

2006-08-14T14:37:00.000+03:00

Hahaa. Löysin opiskeluvuosiltani noin kymmenen vuotta vanhan matkakertomuksen jostain koneeni hämäristä ja täten töräytän tämän esiin. Kirjoitusasusta saattaa olla montaakin mieltä, mutta silloin nuorena teki asioita vähän toisin...Käytin vain mietoa editointia tällä kertaa, jotta alkuperäinen tunnelma säilyisi virheineen.
Alunperin julkaistu TAMKin verkossa joskus -93.
Tervetuloa Pariisinmatkalle.
-w-

Näin kadotat kuvauskamasi Eurooppaan; eli erään dokumentin tarina A.Wikströmmin® silmin 1993

Ensinnäkin: Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Kaikesta henkisestä valmistautumisestani huolimatta aamuneljä kolmekymmentä ei tunnu helpolta heräämisajalta vaikka se tapahtuisikin luonnonkauniissa Pispalassa. Läheisestä punkasta pilkistää yhtälailla vähemmän pirteä kuvakaalin pää, silmät sikkurallansa.
Nopeat aamutoimet ja kokka kohti Merimaskua, josta tarkoituksena on matkailuauton hakeminen...

Olemme ennättäneet puhua tehtävästä jutusta todella vähän. Eipä kaiketi kahden viikon varoitusajalla muuta vaihtoehtoa olekaan. Olen ehtinyt tavata ohjaaja-Kallen, sekä tämän vaimon, ”toimittaja” -Eijan vain kerran ennen lähtöä. Silloin juttelun taso liikkui väsymyksestäni johtuen liian korkealla tasolla niin, ettei punainen lanka paljon hilsettä hipaissut. Pääpiirteittäin kysymys on kuitenkin Kallen ja Eijan kihlajaismatkasta johon dokkarin tekeminen näin hilpeällä tavalla yhdistyy. Seurueeseen liittyy osaksi matkaa myös Mutanen, joka on matkalla Münsteriin Saksanmaalla ja aikoo liftata loppumatkan, niiltä osin mikä ei meidän reittiimme sovi.

...Matkailuauton ulkoinen olemus ei herätä ainakaan mitään riemunkiljahduksia ja kurkistus sisälle osoittaa kalustuksen olevan samaa käteenjäävää tyyliä. Lisäksi niskaan putoava räntäsade on vielä omiaan parantamaan fiilistä. Hirvittävällä hässäkällä kamat ihmisten keralla sisään ja matkaan kohti Turun satamasta lähtevää laivaa....

Perimmäisenä tarkoituksena on käsitykseni mukaan tehdä jonkinlaista henkilökuvaa Pariisin Suomen-instituutin tulevasta johtajasta, jonka nimen unohdan keskimäärin kahden minuutin välein. (Kimmo Pasanen; lat huom.) Lisäksi juttuun kietoutuu Eijan vanha kaveri Kimmo Toinen (Sahlman), jonka taidenäyttelyn avajaiset on tarkoitus kuvata keski-Ranskassa. Näiden kahden ihmisen kohtaaminen ja debatti on myös tarkoitus järjestää. Jonkunnäköinen ”tyhjä taulu” -käsitys tyyppien välillä on ja tästä aiheesta heidän sitten pitäisi lohkoa muutamat argumentit.
Eipä ihan kaikki osu vieläkään, mutta toisaalta äänittäjä aina jossain vaiheessa lopettaa ihmettelyn, alkaa keskittymään omaan hommaansa ja jättää ajattelun muille ???

Laivassa hengailemme hienotunteisesti kuvaPatsin kanssa muun seurueen mukana ehkä noin viisi minuuttia ja lähdemme sitten omille teillemme. Paatti on täynnä meluavia ruåtsalaisnuoria, ja pari tuntia heitä katseltuamme päätämme vetää perseet. Onnistuu hyvin. Vermuutin ja minttuviinan yhteisvaikutus on sen verran tehokas, että loppumatka jääkin sitten hyvin sekalaisten muistikuvien varaan.
Ei sen puoleen... ruotsin halki ajaminen ei paljon koskettele tehokasta TTVO (nyk. TAMK)-kaksikkoamme. Kollektiivinen pahoinvointimme ja pötköttely auton takaosassa aiheuttaa jo lieviä otsanrypistyksiä johtoportaan taholta. No, tuleehan näytettyä sitten kaikki parhaat puolet heti kerralla. Ensimmäinen myönteinen asia ilmenee: auton WC:ssä pystyy oksentamaan myös liikkuessa.

…

Seuraavana Tanska. Urheasti taistellen on kuvaajamme Patsi pysynyt vähän parempikuntoisena tähän saakka. (Vaikkei ole nukkunut freimiäkään). Keikkuva Tanskanlautta on kuitenkin liikaa ja joudun varastamaan laivan ravintolasta lautasen viedäkseni herkullisen smørrebrödin miesparalle myöhemmin syötäväksi. Eurooppalaisen lämmin ja terveellinen ilmasto alkaa käsitykseni mukaan tästä. Ainakin pystyn jo polttamaan ensimmäisen tupakan.

Helsingöristä ei ole liikaa matkaa Köpikseen ja ennen kuin huomaankaan Kööpenhaminan valot avautuvat silmiemme edessä. Eija on pyörinyt aikaisemminkin alueella ja päätämme yhteistuumin mennä Kristianiassa sijaitsevaan yleiseen saunaan. Aikalailla metka kokemus. Varsinkin jos nudailusta ja mudanhieromisesta kehoonsa tykkää.

Nukumme siis ensimmäisen yhteisen yömme Tanskalaisen kanavan rannalla. Mutasen saha pitää loppujengin tehokkaasti valveilla lähes koko yön.
Herään siihen, että kämppä liikkuu. Palelen ja pyörin kapealla punkalla koittaen olla tiputtamatta Patsia lattialle makuupussinsa kera. Johtopäätös: Auton lämppäri ei toimi, kämppä on huurteessa ja Kalle on päättänyt että arrideverci Tanskanmaalle.

…

Lähdemme ajamaan Amsterdamia kohti, koska suurin osa meistä ei ole koskaan käynyt koko paikassa ja ainakin minä haluan nähdä miltä huorakorttelit näyttävät. Jossain kumman risteyksessä loistavasti alkanut yhteistyömme Patsin kanssa pettää ja ajamme harhaan ainakin tuhat. Aihetta ei auta pätkääkään, että Eija, Kalle ja Mutanen ovat ilmeisesti päättäneet kostaa alkutörttöilymme ja heiluvat iloisessa hönössä pitkin ja poikin auton takaosaa. Aikamoinen kalabaliikki.
Päätämme kuitenkin jatkaa virheellistä tietä optimistisina. Mutasen pitäessä seuraa Hampurintarinoita kertoillen ja Patsin lukiessa karttaa pääsemme yllättäen, kappas kappas, Münsteriin johtavalle tielle. Tieltä pääsisi kyllä kääntymään Damiakin kohti, mutta olemme jo niin pitkällä että Kalle ohjaajan ominaisuudessa päättää, että menemme Münsteriin kahville tehden ainakin valoviikon pituisen lenkin.
Pitääkin olla niin joviaali että sanoo kaikkiin asioihin joo. No joo.

Pääsemme joskus epämääräiseen aikaan Münsteriin. Mutasella on ilmeisesti mennyt jokunen vuosi viime käynnistä, koska pyörimme kuin puolukat sanonkomä pitkin hapankaalien kaupunkia. Ihan OK noin niin kun kaupunkina kylläkin.
Jossakin vaiheessa luovutamme Mutasen kantakapakan mahdollisen löytymisen suhteen ja menemme ensimmäiseen pubiin joka vastaan tulee. Eipä ole enää kahteen vuoteen ollut etsittyä kapakkaa edes olemassa. Olen alkanut polttamaan lähes ketjussa aina mahdollisuuden tullen ja muutenkin kiristää päänahkaa. Tilanteesta päästään kuitenkin yksimielisyyteen siten, että M (kaupunki) etsii (murhaajaa) jollakin keinoin tuttavansa ja me jatkamme matkaa ilman kahvia.

…

Yövymme noin kuusikymmentä kilometriä Amsterdamista itään helvetillistä mekkalaa pitävän moottoritien kupeessa.

…

Iloinen (syntinen ja yhtäkaikki kirottu) Amsterdam näyttäytyy melkoisen sateisena, mutta kuitenkin hyvin vanhana ja kauniina kaupunkina.
Aikamme pitkin ja poikin keskustassa pörräiltyämme (Van Goghin museota etsien) tulemme johtopäätökseen, että jalan voisi ainakin käydä kaupassa, koska ymmärrettävistä syistä johtuen matkailukoppimme alkaa tuntumaan varsin ahtaalta.
Myös Hollantilaisten iloinen pitkämielisyys liikenteessä alkaa vaihtumaan nyrkinpuimiseksi. Skannailemme mielestämme loistavan parkkipaikan.

Tökssiihen.

Kukaan ei tässä vaiheessa kiinnitä pätkääkään huomiota sijaintiimme noinniinkun tarkemmin.
Käymme puodissa ostamassa välttämättömimpiä elintarpeita ja eikun takaisin.

Patsi pörräilee etujoukossa auton tykö ja kappas: Ovi on kuin onkin apposen auki; ei selällään, mutta poissa lukituksesta. Unohduksiahan sattuu, perkele.
Hihittelen typeränä mielessäni sisältä kuuluvaa muka huulenheittoa kadonneesta kamerasta ja myllätystä kämpästä katsellen samalla toivorikkaana punaisten lyhtyjen katujen suuntaan kaikenmaailman vähemmänkristillisiä toimenpiteitä ajatellen. Yhtäkkisesti karu todellisuus Patsin kalpean naaman muodossa ravistelee minut hereille lasilinnastani: Meidät on siis ihan oikeasti käännetty ! Jumankauta !
1 kpletta dokumentinteon kannalta hyvinkin olennaista välinettä eli kallis ja mukava videokameramme on poistunut. Muassaan hällä oli toinen olennaisuus eli DAT-nauhuri ynnä henkilökohtaiset ja rakkaat partaveteni ja deodorantti. Nyt sitten jo vähän korpeaakin, koska jäljellejäävä kalusto on dokumentintallentamisen kannalta toisarvoista ja henkilökohtaisesti joudun haisemaan loppumatkan.

Mietimme vaihtoehtoja:
a) myydään loputkin autoa myöten ja paetaan kanavan varrella sijaitsevaan asuntolaivaan polttelemaan paikallisia mömmöjä loppuiäksemme
b) menemme poliisille tekemään ilmoituksen kuin kunnon kansalaiset ikään.
c) etsimme jostain pitztserian, koska ryöstetyksi tuleminen aiheuttaa nälän tunnetta vatsan keskivaiheilla
d) pakkaamme loput kamat, ajamme Suomeen ja unohdamme koko jutun
e) emme pysäköi enää toistamiseen 300 metriä Amsterdamin pahamaineisesta keskusasemasta
f) kuljetamme allekirjoittaneen tomumajaa tästä eteenpäin katolla hajuhaittojen välttämiseksi
g) ottia tuota
Loppujen lopuksi toteutamme edellisistä kohdat b ja d, koska muut vaihtoehdot kuulostavat enemmän tai vähemmän huonoilta. Patsi tietää onneksi Pariisista jonkun kuvakaalin, jolta mahdollisesti saa kamat lainaan ja ääntähän nyt voi ottaa videollekin suoraan.. Kallen vaatimuksesta lähdemme epätietoisina pitsat syötyämme kohti punaviinien maata.
…
Matkan aikana Belgian tienoilla saamme jossakin välissä rakkaan kenkäpuhelimeni ladattua ja pääsemme soittamaan Pariisiin. Saamme kuvauskaluston lainaan.
…
Jos Amsterdam oli paha paikka ajaa isolla matkailuautolla liikenteen seassa niin Pariisi on kyllä kaikkien tippaleipien äiti, ainakin ensihätään. Ajotyylin kuitenkin oppii aika nopeasti ja jonkun tunnin pyörittyämme saamme kuin saammekin kuvauskaluston pakattua autoomme ja pääsemme etsimään leirintäaluetta, joka luonnollisesti sijaitsee kaupungin toisella laidalla. Oheistietona kuulemme että Kimmo Ensimmäinen onkin saanut jo potkut tulevasta virastaan haistateltuaan väärälle henkilölle Pariisin lehdistössä. Jatkamme matkaa varmana siitä, että meidät on kirottu.
Vihdoin viimein leirintäalue löytyy ja pääsen ensimäistä kertaa suihkuun useaan päivään. Suosittelen.

Illalla nautiskelemme paikallista punkkua Seinen rannalla keskellä Bolougnen teurastajan metsiä ja filosofoimme tulevaa juttua. Se tuntuu nyt jo paljon selvemmältä. Toisin kuin eräät. Olemme ilmeisesti hitsautumassa yhteen ryhmänä.
Lähentelee viittä geetä tämä sauma, sano.

Seuraavana päivänä yritämme ottaa yhteyttä Kimmo Ensimmäiseen ja sopiaksemme haastatteluajankohdasta. Jostain kumman syystä emme tavoita häntä puhelimitse vaan joudumme ajamaan taas kaupungin toiselle laidalle tapaamista varten. Parkkipaikkaa saa etsiskellä hyvin pitkän aikaa ja jossakin vaiheessa jalkautamme ohjaaja-toimittaja akselin ja jäämme pyörimään pitkin kortteleita liikenteen mukana. Tyyppi on himassa ja pariskunta kertoo, että haastattelu tehdäänkin vasta seuraavana päivänä Sorbonnen yliopiston viereisessä katukahvilassa. Ja erottamisesta ei ainakaan hän ole kuullut. Suomalaisten pienet piirit Pariisissa ovat näemmä melkosen huhuihin uskovaista porukkaa... Tahi muuten vaan kateellisia.

Koitamme etsiskellä Suomi-instituuttia Pariisin latinalaiskortteleista. jättääksemme kaluston hetkeksi sinne, koska jostain kumman syystä emme uskalla enää jättää autoon mitään arvokasta. Jossain vaiheessa auton jäähdytysjärjestelmä ei suostu enää toimimaan toivotulla tavalla ja koneen ”keittämisen” pelossa ajelemme lämppäri täysillä +17°c asteisessa Pariisissa.

Instituutti löytyy lopulta ja saamme armeliaasti jättää kalustomme Suomea puhuvien ihmisten kynsiin ja käymme tutustumassa seuraavan päivän kuvauspaikkoihin jättäen auton sakkopaikalle. Ranskalaiseen tapaan.
…

Koitamme aamutuimaan käydä ottamassa kuvituskuvaa Sorbonnen vanhasta ja arvokkaasta yliopistosta, jonne Kimmo ensimmäinen on juuri jättänyt viisi vuotta valmisteilla olleen väitöskirjansa. Pääsemme vanhasta sivuportista sisään noin kaksi metriä ennen kuin vikkelästi ranskaa puhuva sinipukuinen vahtimestari nostaa hanskan pystyyn. Kuvaaminen kielletty. Patsi sokeltaa useita käsittämättömiä lauseita vaksin suuntaan ja yks kaks pieni ranskalaisen näköinen jätkä johdattaa meidät jonkun intendentin tapaisen luo. Loppujen lopuksi saamme kuvausluvan ja otettua ensimmäiset kuvat koko reissun aikana. Lumous on särkynyt !

Painelemme loistavan kokemuksen siivittämänä Pariisin katukahviloiden liepeille ottamaan lisää kuvituskuvaa. Seuraava tenkkapoo meinaa tulla erään katutaiteilijan kohdalla, joka ei ole lainkaan innostunut televisioon pääsemisestä. Saamme jotenkin änkytettyä, että teemme dokkaria suomalaisesta taiteilijasta ja yhtäkkiä samainen katutaiteilija johdattaakin meidät toisten taiteilijoitten luo jotka vääntävät jonkinnäköisellä spraymaalitekniikalla hiton hyvän näköisiä juttuja. Kukakohan näitä sitten ymmärtäisi ??
Ihan hyvää kuvaa tarttuu nauhalle ja soundeja kans. Myös Mr K1.:n kuvituskuvat saadaan viimein narulle.

Ajelemme sitten Kimmon kotiin, jossa teemme parin tunnin aikana haastattelun ja otamme kuvituskuvat hänen tauluistaan. Tarkoituksenname on jättää Pariisi ja suunnata 300 km etelään, jossa on tarkoitus olla saman yön aikana. Väsymys kuitenkin iskee ja painelemme takaisin leirintäalueelle unten maille.

…

Maalla on mukavaa. Löydämme kohtuullisen hyvin kyllä alueelle, jossa Kimmo Toisen on tarkoitus asua. Itse talon löytäminen onkin sitten hankalampi tapaus, koska karttamme, jotka ovat todennäköisesti Kallen jäämistöä jostain seitsemänkymmentäluvun kultaisilta vuosilta, eivät paljoa auta. Soitamme Kimmolle (2.) ainakin viisi kertaa ja lopuksi löydämme oikean osoitteen.

Jos romanttiset haavesielut ovat joskus maalanneet itsensä keskelle ranskalaista maalaisidylliä, niin tässä on varteenotettava vaihtoehto. Kaksikerroksinen talo, jossa Kimmo ja tämän nykyinen siippa Jérome asuvat on peräisin jostain 1800-luvulta. Korkeat huoneet, joissa todella hyvällä maulla kunnostettuja vanhoja käyttöesineitä. (Vastapäätä asuvat mustalaiset kuulema tuovat niitä aina silloin tällöin.), ainakin neljä metriä korkealla olevat katot. Kiviportaat, jotka herättävät ainakin tuhat kysymystä talon historiasta. Sauna, joka on holvikaarikattoisessa kellarissa. Puutarha, joka on parin hanhen ja koiran kansoittama. Keittiössä avotakka ja kamiina lämmitystä varten. Vanhoja lamppuja hämähäkinseittien ympäröimänä jnejnejneetceteraetcetera… Kaikki tämä on rakennettu kahdessa vuodessa sähköjä myöten. Poijjaat ovat tehneet kaiken omin pikku kätösin ja saunoineen, vesineen und sähköineen vain noin 13 000 markkaa!
Kuljeskelemme pitkin kämppää ns. monttu auki. Matkan rasitukset ja vaivat tuntuvat todella toissijaisilta tämän kaiken rinnalla. Käymme kukin vuorollamme saunassa ja istahdamme keittiöön juttelemaan.

Kimmon kertomaa (erittäin vapaasti lainaten): ”Kun talossa oltiin asuttu pari kuukautta, ei tämä ollut paljon muuta kun seinät ja katto, josta niistäkin jälkimmäisestä satoi sisään. Kaikki sisustukseen tarvittava puu- yms. materiaali on keräilty kaatopaikoilta tai saatu lahjoituksina. (Kimmo elättää itsensä kuvataiteilijana ja Jérome on free-lance-valokuvaaja, joten rahaa ei hirveästi ole.) Talo maksoi alkujaan n 20 000 frangia (n.20 000 mk) kaksi vuotta sitten ja kylän pormestari jollakin tavoin munasi kauppoja tehtäessä ja myi vahingossa kaksi tonttia yhden hinnalla. Nyt on sitten ainakin maata.

Toinen onnekas tapahtuma oli viime syksynä. (-94). Oli pimeä ilta, kun ovelta kuului koputus. Oven takana seisoi kerjäläisen näköinen tyyppi pyhiinvaellusmatkalla jalan Pariisista Jerusalemiin parin koiran ja valtavien kärryjen kera. Hän oli käynyt jo pappilassa ja pormestarin luona, mutta kukaan ei ollut ottanut yöksi. Kimmo meinasi ensin kieltäytyä, mutta muisti sitten muuan tarinan parituhatta vuotta sitten, jossa myös kaksi kulkijaa pyysi yösijaa saamatta sitä ja ajatteli pistää paremmaksi.
No, vieraanvaraisia kun ovat, kestitsivät he sitten outoa kulkijaa toisin ihmetellen illan aikana tämän sivistyneisyyttä ja loistavia yleistietoja oikeastaan mistä tahansa aiheesta.
Aamulla tyyppi paljasti olevansa Vatikaanin lähettämä henkilö, jonka tehtävänä on tarkkailla kuinka nykyään otetaan matkalaisia vastaan ja hän aikoo myös kirjoittaa kirjan matkastaan.

Kylän kapakassa samainen kulkija sitten julisti pariskunnan erinomaisuutta suureen ääneen. Eräs vanha rouva liikuttui aiheesta kovin ja kysyi tilaisuuden jälkeen että tarvitsisitteko te pari taloa lisää, kun teillä noita yövieraitakin käy. Saatte parillakymmenellätuhannella frangilla. Nyt siis tyypit omistavat kaikkiaan kolme taloa, joista yhdestä tulee vierastalo ja yhdestä Kimmon ateljee.”

Voinette kuvitella, että tässä vaiheessa kuvausryhmän leuat tapailevat pöydän pintaa, mikä ei suinkaan johdu väsymyksestä. Kimmo ampuu vielä tarinan:

”Alkuaikana meillä oli täällä myös pariisilainen kani. No eihän tuollainen vieno luontokappale kestä jatkuvaa vetoa ja kylmyyttä, joten eräänä päivänä se päätti, että nyt riittää tämä kylmässä eläminen ja hyppäsi takkaan, jossa oli avotuli. Kimmo huomasi tapahtuneen kyllä heti ja poltti myös itsensä jonkin verran kania pelastaessaan. Myöhästyi kuitenkin vähän, eli kanin uusi hiuslook oli lähinnä Kekkosen luokkaa. Seuraavana yönä tuli (noutaja) pakkasta ja kani paleltui.”

Koitamme olla nauramatta, mutta nauramme kuitenkin.
…

Seuraavana päivänä ammumme jonkun pätkän taas kuvituskuvaa ja koitamme muutenkin olla toimeliaita nuoria miehiä.

Illan suussa paikalle saapuu myös Marianne Tukholmasta. Noin viisissäkymmenissä oleva tuulihattu, joka on näyttelyn avajaisten toinen esilläoleva artisti ja Kimmon pitkäaikainen työtoveri. Juttelemme niitänäitä in english ja jossain vaiheessa Kalle, Eija ja Kimmo painuvat yläkertaan keskustelemaan tulevasta jutusta jättäen meidät kultturinvaihtoon. Kuulemme keskustelun kiihkeyden katossa olevista rei´istä ja painelemme sopivan monen viinipullon jälkeen virittämään kameran ja mikrofonin, että saisimme edes Kimmon puhetta taiteestaan talteen. Valitettavasti mikrofonin aikaisemminkin pätkinyt virtasyöttölaite sanoo itsensä irti, emmekä saa edes ääntä tarttumaan nauhalle. Kiroan taas kerran varastettua DAT-nauhuria.. Kello kolme yöllä toteamme että näyttelyn avajaisten rakentamisen kannalta se on liikaa ja vetäydymme hetkeksi yöpuulle.

…

Aamulla ajamme eksymistä välttääksemme pariskunnan peesissä noin kolmenkymmenen kilometrin päähän Hérissoniin. Näyttelypaikka on vanha, hiton hieno linnamainen rakennus, missä ei ole mitään. Marianne, Kimmo ja Jérome alkavat puuhaamisen ja me kuvaamisen. Kuvat otettuamme painelemme kauppaan tuliaisostoksille, koska varsinainen haastattelu on mahdollista toteuttaa vasta illalla kun Kimmo palaa.. Jään autoon odottamaan kun muut painuvat kauppaan. Yli tunnin odotettuani Patsi palaa silmät kirkkaina ja kertoo juuri käyttäneensä kahdeksansataa frangia ruokatarvikkeisiin. Pääasiassa juustoja, punaviinejä (n 8-18 fr/pullo), olutta (26 fr/24 pulloa) etc. Taidanpa muuttaa tänne. Paluumatkalla otamme lisäksi kuvan auringonlaskusta, joka täälläpäin on melkoisen nopea toimenpide.

Takaisin talolla aloitamme haastattelun valmistelut ja miedon punaviinin maistelun. Hillitsen punkku-osastoa, koska työntekeminen kännissä tökkii heppoista etiikkaani vastaan jonkin verran. Kaikki ovat paikalla ja kuvaamme haastattelun pois. Se kestääkin odotettua pitempään, joten kello on taas hyvin paljon ennekuin pääsemme nukkumaan.
Kuvaamme kuun loisteessa myös Eijan shamaanitanssin noitarummun kera.

…

Näyttelyn avajaispäivä on pilvinen ja kiireinen. Touhuamme tehokkaasti koko aamupäivän kaluston keralla ja valmistaudumme henkisesti tekemään timanttia kuvaa käsivaralta (siis Patsi valmistautuu kuvaamiseen, itse sekoilen enemmänkin piuhojen kanssa).

Klo 16.
Näyttelytila on muuttunut kolkosta hallista viihtyisännäköiseksi taidenäyttelyksi. Miehenkorkuisessa takassa palaa tuli ja joka puolella on ihmisiä pienissä ryhmissä keskustellen.. En pysty millään käsittämään että näinkin pieneen kylään voi tulla näin paljon ihmisiä taidenäyttelyn avajaisiin pitkienkin matkojen päästä. Tottakai hyvä niin, mutta en voisi samanlaista kuvitella tapahtuvan esimerkiksi Suomessa. Naiset ovat kuin Pariisin katukuvasta suoraan tyylikkäine hattuineen ja tyköistuvine pukuineen. Miehillä päällä hillitysti puvun takkia ja solmiota. Kaikkialla hillittyjä valoja, laskeutuvia kankaita, vapautunutta sorinaa ja pöydän antimien maistelua. Huhhuh. Surffailemme kameran kanssa ihmismassassa jonkin aikaa ja pakenemme sitten pihalle.

Ajamme ennakkoon Kimmon talolle valaistaaksemme kuvattavat juhlatilat ja rentoutuaksemme hetken. Kesken kaiken kyläläisiä alkaa virrata sisään vaikka talon omistajat ovat kaikkia muuta kuin paikalla. Kielimuuri osoittautuu ylittämättömäksi, joten ohjailemme vieraat hetkiseksi keittiöön viihtymään keskenään ja poistumme itse paikalta yläkerran pimentoihin. O tempora o mores.

Jonkin ajan päästä myös Kimmo ja Jérome saapuvat ja lähes välittömästi heidän jälkeensä muut näyttelyvieraat. Jokaisella on jotain tuotavaa mukanaan. Toisilla valtavia kukkakimppuja ja toisilla taas piirakoita, punaviiniä, tuoreita mansikoita tms. Lähes kaikki kättelevät toisiaan ja toivottavat hyvää iltaa kielimuurista riippumatta. Kielten sekamelska on melkoinen ja edustettuna ovat ainakin Ranska, Espanja (Equadorilaisittain ääntäen), Englanti, Suomi ja Ruotsi.

Syödään juodaan ja puhutaan käsillä (olevista asioista). Esilläolevista ruuista saisi aikaan oman tarinansa, mutta voin vakuuttaa että kokemus on eräs herkullisimmista, jota olen suuhuni pistänyt.

Laitamme kuvauskaluston hetkeksi sivuun ja seuraavassa vaiheessa laitamme niitä taas ylle kun yläkerrasta kuluu mahtavaa ilonpitoa ja älämölöä. Näky on lievästi sanoen mielenkiintoinen.
Kaikki istuvat samassa huoneessa. Joku nousee seisomaan ja aloittaa laulun. Muut yhtyvät kertosäkeeseen tai tanssivat mukana. Eipä tarvitse paljon ohjelmatoimistojen apua viihdyttämissuhteessa. Kuvaamme sikana.
Lähes jokainen kansallisuudesta riippumatta käy esittämässä jotakin. Meitäkin houkutellaan laulamaan jotakin Suomeksi, mutta piiloudumme kameran taakse. Onneksi Kimmo tulee paikalle ja pelastaa tilanteen.

Kaikkien kuvien äitikälyvelisisko jää ottamatta: Taiteilija vehkeineen tuossa auringon pieksemässä, kuvankauniissa rypsipellossa. Kuinka pieni ihminen kasvannaisten keskellä voi ollakaan kaunis näky.
…

Lähdemme seuraavana aamuna kohti Pariisia. Jäähyväiset pariskunnalle ja kokka kohti Suomea. Palautamme kuvauskaluston ja aloitamme taipaleemme halki Euroopan. Olemme laskeneet, että yhteen putkeen ajamalla saatamme ehtiä juuri ja juuri Tukholmasta lähtevään Suomen lauttaan.
Ajamme siis yhteen putkeen lähes 32 tuntia jääden kerran jo miltei bensapiippuun vaihtaen kuskia välillä lennossa jne.

Vielä Helsingörin ja Helsingborgin välisellä lautalla tilanne näyttää hyvältä. Olemme pari tuntia jopa etuajassa ja alamme ajaa taas kerran hullun lailla kohti Tukholmaa. Neljäkymmentä kilometriä Helsinborgista autosta hajoaa viitosvaihde, mikä tiputtaa matkanopeuttamme noin kaksikymmentä kilometriä tunnissa. Jatkamme kuitenkin suomalaisella sisulla ja laskemme vieläkin ehtivämme reilusti.

Norrköpingin kohdalla juutumme ruuhkaan, joka kestää yli puolitoista tuntia. Selviämme siitä ja laskemme, että vieläkin on mahdollista ehtiä ja soittelemme samanaikaisesti Viking Linelle. Patsi luukuttaa nappi laudassa eteenpäin, kunnes vastaan tulee uusi ruuhka. Nyt alkaa jo epäuskoisuus vallata alaa. Ei meillä ole enää mahdollisuuksia.

Jostain kumman syystä emme vieläkään luovuta ja ajamme sataa halki Tukholman kellon tikittäessä koko ajan eteenpäin.
Loppujen lopuksi olemme vain kymmenen minuuttia myöhässä ja väärässä terminaalissa.
Kalle ja Eija polttavat päreensä toisilleen välittömästi ja Patsin kanssa lähinnä pyörittelemme päätämme.

Alkujärkytyksestä toivuttuamme päätämme lähteä katsomaan oikean terminaalin ja lähteä sitten Kallen ystävälle Rolfille saunomaan ja nukkumaan. Pysäytämme auton Viking Linen terminaaliin ja jaloittelemme hieman.
Saamme Rolfin puhelimitse kiinni ja hyppään ajajan paikalle. Käännän virta-avaimesta ja mitään ei tapahdu.
Ajattelen, että unohdin vain ”hehkuttaa” dieselmoottoria, mutta ei. Solenoidi on ns. paskana ja auto ei yksinkertaisesti vain käynnisty.
Työnnämme auton sivuun, soitamme Rolfille tapahtuneesta ja korkkaamme Kallen pastispullon. Ei harmita enää.

Aamulla saamme sähköä konttiautosta ja silmät sikkurassa suoriudumme laivaan. Eli keulaportit auki Eurooppaan.
Vielä sentään jaksamme vitsailla, että kaiken todennäköisyyden mukaan laiva uppoaa tms. jotta matka olisi täydellinen.

Saunaan, parranajo, hampaanpesu, deodoranttikauppaan, vähän unta ja syömään a´la carteen. Pari tuntia ruokailun jälkeen Patsi voi hyvin huonosti eikä omakaan oloni ole parhaimmasta päästä. Epäilemme salmonellaa. Yrjö tulee sitten koulun pihalla ja porttivahti ei meinaa päästää autoamme sisään eikä ulos. Että sikäli, mutta ...
Onneksi laiva ei uponnut.

Tällä matkalla olivat siis roolihenkilöinä :

ohjaaja : Kalle Pursiainen
ohjaajan vaimo : Eija ei vielä Pursiainen
kuivaaja : Petri ”Patsi” Nuortimo
matkaseura : taksikuski Mutanen
äänitys ja tämä
teksti : Anttoni Wikström

Sivuosissa:

Kimmo Pasanen : tuleva Pariisin Suomi-instituutin johtaja, kuvataiteilija, maailmankansalainen
Kimmo Sahlman : myös maailmankansalaistunut kuvataiteilija, Eijan vanha koulukaveri
Andria OY : joka välittää hajoamispisteessä olevia matkailuautoja
Nokian GSM : joka kuuluu lähes koko Euroopassa
Ranskalainen punaviini, joka on maailman parasta juomaa
kuvakaali Majavesi Pariisissa
noitarumpu ja Eurooppalainen lainsäädäntö
sekä kaikki loistavat ihmiset, jotka auttoivat matkan onnistumisessa sekä TV2:lla, TTVO:lla että muussa mielessä.

Matka suoritettiin TV2:n ja Tampereen Taiteen ja Viestinnän laitoksen yhteisprojektina 7.4.1995-18.4.1995 välisenä aikana. Budjetti oli n. 20 000:- fim. TTVO:laisille maksettiin kutistettua ulkomaan päivärahaa. (200:-/päivä). Laitteistojen ja henkilöiden vakuutukset ja matkan rahoituksen hoiti TV2. Ja hävityksen /kauhistuksen allekirjoittaneet . Kalusto ja tekninen henkilöstö tuli ja meni TTVO:lta.

Persnettoa tuli tottakai jonkin verran, koska vakuutus ei korvaa mm. lainakamojen vuokraa, mutta tällä hetkellä laskeminen on vielä kesken. Koska kysessä oli ennenkaikkea pariskunnan kihlajaismatka ja vasta toissijaisesti kuvausmatka suosittelen tämän tekstin lukemista vähemmän kriittisenä päivänä.
Muistorikas reissu.
Suosittelen.
AW. (ja pazzi vähäisinpänä ja vihoviimeisenä.)

Pipodisko

2006-08-10T21:35:00.000+03:00

Tämä julkaistiin alun perin omana bloginaan, mutta nyt homman hidastuttua siirrän mokoman tänne arkistojen aarteisiin....29.5.2007
-w-

Kukapa meistä ei aika ajoin löydä itseään hyräilemästä maailman ärsyttävintä kappaletta tai lainia em kappleesta. Ja sehän ei sitten katoa millään, ei. Jos nyt kuitenkin joskus tulee tilanne, että päässäsi ei juuri nyt soi yhtäkään ärsyttävää biisiä, niin tässäpä kätevä lista päivän ratoksi. Toinen käyttötarkoitus on ns skip-toiminto, jolla voi vaihtaa biisiä kammottavuudesta toiseen näppärästi listaa tutkailemalla . -w-

Tässä ensi hätään. Kiitos vain Tuomo L ja muut anonyymit lahjoittajat.

...siis osuuskassaan palkkiotilin käyn avaamaan. Säästän mukavasti, palkinnoille asti. nuorisotililainankin mä saan.
Aikuinen nainen
Hotel California
Hän oolii...pikku pikku bikiineissä...
Ja kaikki tahtoo...
Ja toinen joulubiisi: On the first day of christmas my true love gave to me...
Jonkun suomalaisen viiskytluvun (?) bändin singlen toinen puoli - sponsorin mainosbiisi. Niiden varsinainen laulu on ihan kiva: Suot mulle katseen hymyillen. En tiedä vaan sen miksi saan, sua tuskin tunnenkaan....
Känkkäränkkä
Lähtisitkö silloin kanssani järvelleee....
Leijonaa mä metsästän
Leipuri Hiiiiva asuu Kumputiellä
Lennä Nykäsen Matti, lennä
Lentäjän poika
Minä olen muistanut
Muuttohaukka...varsinkin se kiikki-kii
Näytä mulle missä sullon rusketusraidat (mikäs sen nimi onkaan)
Pillitä Elli pillitä
Poguesin joulubiisi
riparibiisit
Syksyn sävel
Viidestoista yö

Retkiruoka-aineksia motoristeille

2006-08-07T20:34:00.000+03:00

Tähän artikkeliin ajattelin kerätä ruoka-aineksia ja muita ruokahuomioita, jotka soveltuvat moottoripyöräretkeilijöille ja
(tämä tulee päivittymään vielä useita kertoja)

1) vievät vähän tilaa
2) ovat osoittautuneet hyviksi/nopeiksi valmistaa etc
3) ovat edes jotenkin maustettavissa syötäviksi ja ennen kaikkea
4) onnistuvat trangialla

Ensinnäkin trangian käytöstä: kannattaa käyttä aina koko liekki hyödyksi. Jos löpöä jää, niin loppukamalla on aika näppärää lämmittää ensin pannukavit ja senjälkeen vaikkapa tiskivettä samalla kun syö. Lähtee nimittäin astiat aika paljon puhtaammksi kuin kylmässä vuoripurossa jynssäämällä. On kokeiltu.

ja sitten aines-osio mitä laukkuihin mukaan:
- VETTÄ pullossa tms
- pussikeittoja, eri makuja
- PUNAISIA linssejä. Muun värisistä tulee ilman vuorokauden liottamista maha tosi kipeäksi.
- valmispastaa - (varovasti suolan kanssa kun lisäilet. Mm valmispastoissa on sitä jo aika tavalla jo lähdössä!)
- valmisriisiä tattien tms kera
- kuivattuja viikunoita/päärynöitä/luumuja tms pikkunälkään ja edistämään vatsan toimintaa, joka muuten saattaa olla reissun päällä vähän ...tukkoista. Toimii!
- kuivasoijaa sekä rouheena että suikaleina. Ei pilaannu ja menee pieneen tilaan lihan asemasta. Etkä varmasti huomaa eroa jos teen sokkotestin vaikkapa chili con carnella. Retkiseurue ainakin söi Norjan keikalla ihan mukisematta. Ja vielä kehuivat makua, jummaleisson.
- ilmakuivattua makkaraa/kinkkua. Ei mene miksikään vaikka vähän aurinko laukkua paahtaisikin. Kannattanee kuitenkin haistaa ennen käyttämistä
- näkkäriä. Suomen puolustusvoimat eivät ole väärässä tässä suhteessa. Hernekeitto sen sijaan painaa jo laukussa aika paljon liikaa per purkki
- sulatejuustoa leivän päälle. ei mene miksikään vaikka sulaisikin vähän matkalla.
- aamupala- tms yksittäispakattuja juustoja. Sama kuin edellä.
- kertakäyttöinen pippurimylly
- kertakäyttöinen suolamylly
- erilaisia maustetahnoja vaikkapa ViiVoanista tms itäkaupasta. Tekee mistä tahansa valmissotkusta hyvää.
- pikakahvia
- tiivistettyä kahvimaitoa
- sokeria
- teetä
- pieni määrä makeisia/cantuccineja tms. Maistuu kummasti kun on ensin syönyt ulkosalla kahvin kera.

...to be continued...

Lenkkeilyä:Kuninkaantie hallinnassa

2006-08-06T21:57:00.000+03:00

Pikku päiväretki on sitten takanapäin. Rekola-Lieto-Rekola. 488,6 km yhteensä. Ja jummaleisson miten kuumassa. Ekaa keraa varmaan koskaan suomen kesässä tuli olo että nyt vois vähän viilentyä ja paikalla! Huhhuh. Tuli läskille hiki.

Noh,pitkä Triumphmies käväisi pyöränrakkineensa kanssa eilen pihalla ja houkutteli lähtemään kummankin tuttujen luo...kutsutaan heitä vaikkapa viuluviikareiksi...Lietoon, joka maantietoa taitamattomille kerrottakoon sijaitsee Turusta parit kympit koilliseen.

Starttasimme aikaisin (mediatyöntekijälle 7:30 viikonloppuna ON helvwetin aikaisin...) ja painelimme kuninkaantietä miten kuten seuraillen kohti länttä varsin tuttuja reittejä alkaen jostakin Espoosta. Reitti on muuten ihan jees ja kiva ja varmaankin useimmille matkamotorismia harrastavalle tuttuakin tutumpi, mutta Salo on vähän musta aukko tällä legillä. Saloon päin mentäessä oikeastaan mikään ei ole sellainen ...the reitti, vaan joka tapauksessa Siuntionsta eteenpäin joutuu painelemaan aika pitkiä pätkiä varsin tylsää baanaa. Tähän pitäisi keksiä jokin muu vaihtoehto..
Itäinen kuninkaantien pätkä oli muuten ihan loistavassa kunnossa pikku hiekkakillereitä lukuunottamatta. Uutta asvalttia ja samperin haastava pätkä. Kivaa.

Muuten tosi mukava päivä, mutta pähkäilin vain taas kerran kuinka onkaan ihan päivästä kiinni miten kulkee. Välillä ajaa jäykästi kuin sanonkomikä ja toisinaan onnistuu taas ihan kaikki. Kumma juttu. Veikkaan kuitenkin että ajetut kilsat jossain kohdasssa alkavat olla armeliaampia ja suhteellisesti mukavampia kilsoja on tulevaisuudessa enenevissä määrin matkamiehen seurana. Jää nähtäväksi.

Takaisintullessa innostuin säätämään takapään jousitusta muutamaankin otteeseen ja huomasin bonuksena että vasemman puolen iskari tihkuu öljyä. Saakeli vieköön. Toivottavasti ei pahene. Muuten sain viimein paluumatkalla fillarin lisäksi myös itseni siihen tilaan että ajaminen oli ajoittain ihan tosi kivaa. Välillä se näköjään vain toimii ja välillä ei. Outoa.

Näin pakkaat prätkän maastoyöpymistä varten

2006-07-31T20:17:00.000+03:00

Tässä korjattu versio mitä kannattaa ottaa mukaan reissun jäljiltä opittuna.
Eikä sitten mitään satunnaisia innovaatioita näiden lisäksi pakkausvaiheessa
(Tämä lähinnä itselleni muistutukseksi ja opastukseksi)!

Vasen laukku:
Farkut x 1
T-Paidat x 3
Vaellussukat x 2
Sukat x 2
Pipo x 1
Uikkarit pussissa x 1
Kalsarit, tarvittava määrä
Yöasu x 1
Villasukat x 1

Oikea laukku:
Shortsit x 1 (jätä pintaan, niin ovat ruoanlaittotauolla mukavat sään sattuessa kohdilleen)
Makuupussi
Nallet, eli lämpövuoret ajoasuun
Saapassuojat
Pyyhe x 1
Fleece x 1
Varahanskat
Pesupussi/lääkekaappi (mm. algerialääkkeet etc!) tänne myös vara-avaimet!
Kevyt sadetakki x 1

Varustesäkki:
Teltta
Makuualusta
Retkilamppu
Ketjurasva
Aurinkolasit kovassa kotelossaan

Varusteverkko:
Vesi
Flibat/kengät vedenpitävässä pussissa, niin ovat kätevästi käsillä leiriydyttäessä

Penkin alla:
Nippusiteitä
Työkalut
Greencard ja muut pyörän paperit
Ketjulukot ja avaimet niihin

TopBox:
Trangia (pussissa, likaantuu! Ja liekkijuttu vielä omaan pussiin trangian sisällä, koska aika usein ko laitteen tiivisteet ovat kaputt ja jäljellejääneen aineen säilöminen aiheuttaa ainoastaan unohtumattoman makuelämyksen...namm...)
Sinol sinol-astiassa..kannattaa! ei sotke kaikkia ruokatarpeita levitessään em tavalla
Muki x 1
Ruokailuvälineet
Termari, jos haluaa päiväkahvit tien päällä. Kätevä keittää aamulla valmiiksi.
Stidit
Paskapaperia muovipussissa
Paristot
Pesuaine
Laturit
Puukko
Valo nro 2
Nahkamies
Marsuteippiä
Mingrip-pusseja, eri kokoja

Päällä:
Ajoasu
Tekn. alusasu
Passi
Lompsa, jossa luottokortit ja rahaahhahaahhhhahhh....
Laukkujen avaimet

Muuta:
Mahdollisia retkiruokia/välineistöä joko sijoitettavaksi pitkin pyörää tai kaikille tasaisesti.
Kaikkia EI kannata laittaa top boxiin vaikka se onkin kätevä nostaa ruoanlaiton alkaessa kokonaisuudessaan esille...
Retkimieltä. Se on vähän toisenlaista tuolla maastossa.

Ideoita näihin ruokajuttuihin lisää omassa artikkelissaan.

Norjanreissu viidessä päivässä, 2006

2006-07-24T20:18:00.000+03:00

-Sunnuntai-

Huomenna sitten alkaa tämän kesän retki-osuus ennen loman väistämätöntä päättymistä ja Morian mediakaivoksille palaamista. Ewäkset ovat pakatut, laukkusatsi kiinnitettynä (josta ihan eri artikkeli aikaisemmin) ja mieli virkeä.
Tarkoituksena on porhaltaa huomenna heräämisen jälkeen ensin Somerolle, josta seurailla vähän aikaa Härkätietä Turun suuntaan. Siitä Uudenkaupungin kautta Raumalle, jossa velimeihen hoteisiin ja uutta perheenjäsentä hämmästelemään. Tiistaina aamutuimaan pitäisi tavata sitten muut retkeläiset ja aloittaa siirtyminen kohti Norjaa toistaiseksi epämääräistä laivayhteyttä käyttäen. Norjaan siksi, että se muodostui varsin ex-tempore-tyyppisesti kohteeksi muutamien alunperin reissuun lähteneiden jouduttua epäonnisten sattumien uhriksi (töihin) ja omien, varsin suurimittaisten rakennusprojektieni peruuntuminen pankkilikviditeettien "kapeutemiseen" aika myöhäisessä vaiheessa tämän kesän osalta jolloin muut ajoihmiset olivat jo suunnitelmansa tehneet...

Aikaa alta viikko ja budjetti...pieni kuten tavallista kun kaikki rahat menevät...moottoripyöräilyyn...hmmm.... =)
Kiinteäkattoisia asumuksia olisi tarkoitus vältää ja ruoat itse kokata. On kuitenkin telttaa, trangiaa ja uutta makuualustaa pyörän selässä niin että pitäis taittua vaikka keskellä vuonoa. Pyörä on saanut myös uudet tassut, joten tuntuma tiehen pitäisi olla hyvä.
Saa nähdä. Matkaraporttia keikasta myöhemmin.

Itselleni muistutukseksi: aloituskilsat tältä kesältä tähän saakka 4515 km ja kokonaisajokilometrit pyörällä 15095 km. Uudet renkaat olleet alla ehkä noin 500 km.

Ugh.

-Maanantai-

Polttaa, kesäkatu miestä...
Tänään alkoi sitten tämänvuotinen reissu. Laukkuihin pakkasin välineistöä noin kolmenkymmenen kilon edestä ja tähän kun lisätään vielä teltta, karttalaukku täynnä karttoja sekä muut retkeilyyn liittyvät välineet, niin kamaa on. Sivulaukuissa on painoa noin kympit kummasssakin ja takana oleva topbox on jo vähän yli kantokykynsä (n 12 kg ja painoa sais olla se 10...) pitäen sisällään melkoisen satsin säilykkeitä, pussikeittoja, trangian etc retkeilyrekvisiittaa jota nyt Norjan matkailu saattaisi pitää sisällään, koska siellähän ei näillä tuloilla ulkona syödä. Bensakin varastetaan. Tai jotakin. Hähäh.

Puolilta päivin hetken reittiä arvottuani päätin suunnistaa aluksi Somerolle Nurmijärven ja Vihdin (tiet etenemisjärjestyksessä muistaakseni 1321-1322-1222-1224-1282-1281 ja 280) kautta ja etsiä sieltä Hämeen Härkätien Turkua kohti, jota on useissa moottoripyörä-alan julkaisuissa kovin kehuttu. Tarkoituksena oli sitä seuraillen painella Raumalle velimiestä moikkaamaan ja sitten aamulla Turkuun laivaan ja kohti Norjaa. Osasyy päivää aikaisemmalle lähdölle ja reittivalinnalle oli myös aika perhanan raskaaseen laukkusatsiin totutteleminen, joka oli muuttanut muuten niin mukavasti käyttäytyvän zukizukini lähinnä läskimoosekseksi ja jota sai kääntää mutkiin ihan tosissaan.
Lämmin keli meinasi saada lihavalle hien pintaan. Osasyynä oli varmaakin uusi ja hieno alusasuni, joka oli aivan liikaa ajopuvun alla lämpömittarin ollessa jossakin miljoonan tienoilla. Ei hyvä ajatus ollenkaan.

Matkanteko alkoi aika verkkaisesti ja pysähtelin useita kertoja korjaamaan ja tarkastamaan pakattuja kamoja milloin mitenkin ja syyllistyin myös ihan peruslorvailuun tien varressa maaseudun tunnelmaa imeskellen vesipullon kera.
Sen ainakin opin pikku hiljaa lonniessani eteenpäin, että satulalaukkuihin olisi hyvä jättää jo lähtökohtaisesti paaljon enemmän tilaa. Liiat vaatteet tulisi saada johonkin, ja topboksiin ei saa tulla näin paljoa painoa, koska pyörän käsitteleminen muuttuu aivan kummalliseksi painopisteen sijaitessa liian takana ja ylhäällä.
Bad packing, jota onneksi säädettävällä jousituksella saa edes vähän pelastettua!

Toinen aivan pe*se innovaatio oli lampun päälle asentamani pappavisiiri reissua varten, joka lähti nopein liikkein irti noin 30 km ennen Someroa ja siirtyi osaksi matkatavaroita. Aivan karmea kohina! Vaikka pidän aina reissatessani tulppia päässä ja kypäräni on varmaankin hiljaisin, joka markkinoilta löytyy (Schubert S1), niin tuollaista mekkalointia ei kestä kyllä Erkkikään! Ihan liian korkea keksintö ja aiheuttaa vain huminaa. Ja rumakin vielä. Työkalusetti esiin penkin alta ja pikku asennushomma käyntiin tien varressa ihan noinniinkun yhtäkkiä parinkymmenen minuutin ajaksi. Kiitos vain paikalle kurvanneelle Rykkös-kuskille joka ystävällisesti malttoi pysähtyä tiedustelemaan että onks kaikki okkei... V-käyrää lukuunottamatta oli, kiitos kysymästä vain! Ystävällistä että maltoit pysähtyä!
Kaippa sitä pikku tuulen kestää, päätin pakatessani keksintöä varusteverkkoon.

Noh, matka jatkui viimein aika paljon hiljaisemmissa tunnelmissa ja Hämeen Härkätiekin alkoi häämöttää (2264). Eikun Someron keskustaan ja kylttejä kohden! Hurraa! Ja muu muu!

Aamun kuppaaminen ja visiirioperaatio olivat myöhästyttäneet päivää jo aika tavalla, joten ajoin tien nopein liikkein läpi Liedon tienoille saakka ja painelin siitä yhdellä liikkeellä Turun kehätielle Raisiota kohden. Härkätie jäi valitettavasti vähän jäsentymättömäksi tällä kertaa ja vaatisi varmaakin vähän leppoisamman aikataulun ja mielentilan kun nyt oli käytettävissä. Mukavaa etenemistä Härkätiellä oli ja tein itselleni lupauksen palata aiheeseen vähemmän kiireisissä merkeissä...

Raisiosta ajoin pohjoiseen ja siltä hetken päästä Kustavin suuntaan (1914-192-194-196) tarkoituksena kääntyä rannikolle ja Uudenkaupungin kautta Raumalle. Aika...hmmm...tylsä pätkä itse asiassa. Uudessakaupungissa pyörähdin keskustassa pakollisen kierroksen muistelemassa Suurta Seikkailu-keikkaa pari vuotta aiemmin ja sattumalta tapasin paikallisen puuhamiehen samalla Olga-laivan edustalla olevalla parkkiksella kurvaillessani. Pikku jutustelujen jälkeen painuin taas tien päälle (196-1960) ja viimein illan suussa olin viimein velimiehen hoteissa Raumalaisessa lähiössä.

Parit kaljat, mukavat porinat, suihku, soitto kotiin että hengissä ollaan edelleen ja ztaa nahkaan. Johan tuli treenattua.
Kivaa!

-Tiistai-

Aamulla kömmin sianpieremän aikaan ylös Raumalla. Herkät jäähyväiset opiskelijapariskunnan sohvalle, sekä nastoille koirille ja suunta Turkuun. Tankkasin fillarin ja painelin matkajännittyneenä aamuliikenteen sekaan kellon vedellessä jotakin seitsemää. Ihan tajuton sumu ja aamun liikennehumu tössähti vastaan välittömästi kun pääsin ulos kaupungin alueelta. Luoviessani rekkojen seassa melkoisen mielenkiintoiseksi homman teki se, että alijäähtynyt vesi jäi liiman tavoin kiinni visiirin rajoittaen näkyvyyden jotakuinkin nollan tienoille. Hirviäkin saattoi matkan aikana olla. En onneksi nähnyt... mitään.

Noin ysiltä olin Turussa edelleen yhtenä kappaleena ja sumukin oli kadonnut kuin maan nielemänä. Otin kommunikaatiovälineistöä esiin ja yhteyttä Navigaattori I:n sekä koneinsinööri A:n joiden keralla jo viime vuonna sekoilimme Kroatialaisilla mutkateillä. Herrat olivat itsekin joutuneet jo Suurelta Kirkolta entiseen pääkaupunkiin ja pikku odotuksen jälkeen seurasikin iloinen jälleennäkeminen. Edellisvuoden ryhmästä vain uskollinen ystäväni Kaptah oli tällä kertaa joukosta poissa ennekkotietojen mukaisesti. Ne tuoreet parisuhteet varmaankin... Äh, annetaanpa äijäparan olla.
Tiedossa olisi siis pitkiä päivämatkoja, telttailua, sekä muutenkin moottoripyöräilyä erittäin retkihenkisessä ja matalabudjettisessa meinigissä. Mahtavata!

Nousimme varsin sopuhintaisen Seawindin uumeniin (21,50e /tyyppi hytteineen JA pyörineen) ja lähdimme 9:45 matkaan saapuaksemme Stokikseen 19:30.
Laivasta ei nyt sen enempää. Mukavat hytit, pikkuinen baari/kanttiini jossa kelpo ruoat ja tekemistä nolla kirjankin jäätyä satulalaukkuun. Torkuimme reittisuunnittelun ohella miten kuten matkan aikana ja lätisimme joutavia. Vaikka varastoon ei voikaan nukkua, niin yrittää aina voi. Sekin onnistui loppujen lopuksi.

Tukholmaan saavuttuamme alkoi siirtyminen teitä E20 ja E18 pitkin Ruotsin läpi. Olimme sopineet, että annamme palaa kunnes uni tulee. No ei tullut. Hyvien hirviaitojen ja vähäisen liikenteen ansiosta painelimme koko matkan Norjaan asti. Mahtavaa tietä! Hana auki ja menoks vaan. Suosittelen tälläistä vaihtoehtoa vilpittömästi kun tuon vuorokauden siirtymisen kuitenkin joutuu suorittamaan joka tapauksessa likkuttaessa syrjäisestä maastamme autuammille ajomaastoille.

Yöllä Norjassa olimme noin 02:00 suomen aikaa noin 70 km Oslosta itään Öerjessä. Painelimme omin luvin nukkuvalle leirintäalueelle hiljaisesti kuin varkaat, (moto-Guzzi tehoputkillaa ON aika hiljainen veijari...NOT)
joka aamulla maksoi 100 kr eli noin 14e yhdeltä ukolta ja teltalta. Isä-poika-kombinaation retkikunta eli kaks ukkoa ja teltta tais olla joku 130 kr.

Ajokilometrejä tuli loppujen lopuksi päivälle noin 400 km plus kotimaan siirtymät tahoillamme. Ei ollenkaan paha. Opiksi tältä päivältä oli, että lamppu kannataisi olla aika käsillä keskellä yötä majoituttaessa. Myös teltan pystyttäminen kotioloissa vaikkapa silmät sidoittuina harjoitellen ei ole ihan kauhean hukkaan heitettyä aikaa ennakkoon. Ruotsi on hieno autoilumaa, jossa ainoan huolen aiheuttaa keskiaidat moottoriteillä. En halua ajatella minkäläinen munaleikkuri-ilmiö niistä tulisi jostain kumman syystä lipattaessa...Ei kannata siis ajatella liikaa.

Telttojen ollessa pystyssä kulautimme muutamia oluita nahkaan ja painelimme pikku unosille. Kyllä retkellä vaan on aika mukavaa.

-Keskiviikko-

Aamulla aloitimme sitten vihkiytymisen retkikeittimellä puuhastelemisen saloihin (useamman vuoden tauon jälkeen). Prätkä leirintäalueella tyypillisen tuoliryhmän viereen, eväitä täynnänsä oleva takalaukku kantoon ja trangia tulille vettä porisuttelemaan. Tarjolla oli mainioiden voileipien lisäksi mukanani kantamiani cantuccinejä sekä pannukahvia, jonka koneinsinööri järjesteli sulavin liikkein. Ainoa puuttuva asia olivat puurohiutaleet, jotka olivat lähtökiireessä jääneet hankkimatta.
Aika vanhasta muistista tuo vehkeen räplääminen onnistui. Ainoa tappio oli (huomasin myöhemmin) että trangian poltinosan tiiviste oli kadonnut aikojen saatossa jonnkin ja jäljellejäänyt löpö vuosi sydämmen ympärillä olleeseen (onneksi) pussiin. Oppia ikä kaikki.

Emme jääneet nauttimaan sinänsä mukavasta tunnelmasta sen kummemmin, vaan aika nopeasti kamat olivat läjässä (aika tasan 2 H kellon soitosta liikkeellä aamiainen syötynä) ja matkaileminen kohti vuonoja saattoi alkaa.

Ohitimme Oslon ja otimme suunnaksi Drammenin spiraalin, joka on noin seitsemän (vai kahdeksan?) täyttä kierrosta tekevä tie ja paikallinen nähtävyys ylös Drammenin yläpuolella oleville vuorille. Ajaminen ei kohdaltani oikein sujunut edelleenkään, vaan jotenkin yleinen kankeus, pyörän hitaasti reagoiva paino ja jyrkät maastoerot ujostuttivat aika tavalla varsinkin teitä alaspäin ajellessa. Noh, rauhassa vain.

Muutama vähän tiukempi ohitustilanne alamäissä rauhoitti myös osaltaan ajamista aika tavalla. Autot tulevat aika nopeasti vastaan taitteen takaa, kun mäki jo sinänsä kuljettaa matkalaista aika nopealla tavalla pitkin tietä. Ei mitään vaaran paikkoja sinänsä, mutta muutamassa kohdassa joutui jarruttelemaan ja palaamaan takaisin kun huomasi ettei vauhti tai kantti oikein riittänytkään ohituksen turvalliseen suorittamiseen vaikka suorituskykyä nyt sinänsä olisikin ollut. Vältin vain lähinnä ennakoiden tiukasti ohittamani auton eteen jyrkkää palaamista eli tiesikailua siis.
Neulansilmien suhteen meinasi tulla ensimmäiset tenkkapoot ku ei ollut MITÄÄN käsitystä kuinka moisia tulisi ajaa oikein moisella painomäärällä, jota pyöräparka urheana koitti kuljettaa arkajalka-ohjastajansa viemänä. Toki jo viime vuonna Kroatiassa pääsin niitä jo ajelemaan, mutta nyt kun edes vähän ajokokemusta oli tullut lisää, niin tajusi vain sen ettei tajua mitään... Harjoittelua, vietävä!

Moottoritielle palattuamme tuli mukava yllätys vastaan: moottoripyöriltä ei peritä tietullia lainkaan, vaan kättä heilutellen panelimme moisten ohi. Mukavaa.
Jatkoimme matkaa Geiloon ja sieltä tielle nro 40 kohti Vossia maisemien muutteuessa aina vain anteliaampaan suuntaan.
Lounastimme tien varressa mm muikkukukkoa ja riisiä sekä runsaasti kahvia. Ei pahaa ollenkaan.

Ensimmäisillä ylängöillä pysähdyimme hämmästelemään Norjan karua kauneutta, joka on...ei mitään. Tarkoitan vain että mökin pystyttäminen Norjalaiseen tyyliin moiseen paikkaan on kyllä aikamoinen irtiotto arjesta kerta kaikkiaan. Lampaita ja kiviä sekä muutama vesiläntti. Pohdiskelemme jokamiehen oikeutta leiriytymiseen majoittuaksemme myöhemmin jonnekin ylängön suojiin, mutta kello oli vähän liian vähän moisen toteuttamiseksi vielä tässä vaiheessa päivää kun ajohaluja vielä riitti.

Toinen hämmästelyn aihe oli jokapuolella näkyvät kivikasat, joihin kukin kävijä vuorollaan lisäsi yhden kiven. Kukaan meistä ei tiennyt tradition merkitystä joten päätimme olla osallittumatta riittiin, ettei matkailun jumala Sinapix heitä meitä vain kuumalla kivellä. Tai jotakin.

Navigaattori I:n ohjastama KTM ilmoitti ensimmäistä kertaa ilmanpaineen vaikutuksesta sytytykseen ja alavääntö häipyi kuulemma mitä korkeammalle kiipesimme. Pohdimme rikas/laiha ilmanpaneen vaikutus moiseen-asioita hetken aikaa ja totesimme että matka pystyi silti jatkumaan. Osasyy tilanteelle saattoi olla myös uusi nokka joka oli juuri vaihdettu ennen reissua. Tai jokin. Minähän näistä tiedän tosiaan...Not. Hehe.
Högdesteijen 1247 m.o.h oli kuulemma Euroopan suurin jäätikkö ja sattumalta pohdimme sytytysasioita juuri tässä kohdassa. Iso oli.
Mutkien takaa ilmestyvät lammaskatraat olivat aina aika ajoin aika ovelasti sijoittuneina, mutta mitään naamanliikkeitä moinen ei aiheuttanut homman ollessa takaraivoon iskostettuna. Lammas on myös siitä mukava elukka että se ei poron lailla lähde ryntäilemään yhtäkkisesti suuntaan x tai n pelästyessään vaan kulkee aika tavalla valitsemaansa suuntaan liikkuessaan. Hyvä niin.

Päädyimme alaspäin laskeuduttuamme ensimmäisille lauttamatkoille ja hinta oli mukavat 45 kr/pyörä. Eli vähän alle 45 FIM. Matkan mukavasta tunnelmasta liikuttuneena koneinsinööri pisti pullakahvit paatilla reiluna ukkona. Kaks kahvia, kahvijuoma ja yksi muffinssi 75 kr. Auts.

Harrastimme turismia vielä kertaalleen ja kävimme tsekkaamassa myös reitillämme olleen Vörningsfossenin, joka 300m korkea putous ja mihin välitasollekin oli 182 m. Huikea paikka. Heittämäni kivi putosi aika samperin kauan.

Retkimeininki sai vallan ja päätimme jokamiesoikeus -kysymyksen vielä kerran paikallisilta varmistettuamme majoittua maastoon Bergenistä itään jossain Ulvikin tienoilla ennen Vossia. Vaikka suopohjainen maa olikin aika epätodennäköinen majoittumispaikka, maasto muotoutui näköjään läskin ympärille aika hyvin.

Trangiahommat sujuvat jo hieman juouhevammin kahdella keittimellä ja kaikki jaksoivat osallistua vaikka päivää olikin jo aika tavalla takana: ne jotka eivät tehneet ruokaa tiskasivat jne

Nautiskelimme iltasella päivän pikku hiljaa painuessa mailleen itä-tyyppiselle vivahtavaa trangiaevästä, näkkäriä sekä luumuja reissuvatsan toiminnan jouduttamiseksi. Elvistelin vielä noin puolilta öin satunnaisille kaverille tekstiviestein retkimeininkiä ja sitten muutaman laivalta mukana raahatun oluen ynnä laukuista löytämäni viskitaskumatin jouduttamina painelimme nukkumaan.

-Torstai-

Aamu valkeni aikamoisella rytinällä. Ilmeisimmin illalla syömieni luumujen vaikutuksesta silmäni rävähtivät aivan apposen auki noin kuudelta tai vastaavaa. Luikertelin makuupussista aika samperin vikkelin liikkein ulos ja ryntäsin kankkuja kiristellen kohti parin sadan metrin päässä olevia satulalaukkuja yhtaikaisesti suomaastossa hädin tuskin pystyssä pysytellen ja miettien kuumeisesti mihin laukkuun olinkaan pakannut wc-paperin..
Dramaattisen heräämisen saavutettua onnellisen päätöksensä, laitoin kahvivedet porisemaan ja rauhallisen päivän käynnistämisen jälkeen olimmekin pakanneet ja taas matkalla kohti lautalle Hella- Dragsvik välille. Täällä olikin sitten tunnin odotus, kun satuimme vähän harvaliikennöivään lossiin.

Norjan hintataso, jossa kaikki on ihan perkeleen kallista, alkoi nyppimään ensimmäistä kertaa budjettimatkailijaa näillä paikkeilla. Bensa oli jatkuvalla syötöllä noin 12 kr/litra, joka on kuitenkin lähes 2 e/litra. Sitä muuten 1,4 litraisella lohkolla ja vuoriteillä kans kului aika tavalla. Elämä on.

Tästä tavoitteenamme oli Geiranger noin 250 km päässä ja Trollstigen (Peikonhammas) siitä sitten pohjoiseen. Ette varmaankaan arvaa mihin lausunta-asuun Geiranger muodostui matkamiestemme puheissa?

Vaikka Norja olikin suosinut meitä varsin leppoisalla säällä, niin nyt saimme niskaan ensimmäiset kunnon sateet. Koko ryhmä kastui kauttaaltaan. Pikkuteillä meinasi myös tulla sovituspulmia ja naamanliikkeitä, kun on aika syvässä asvalttiajourassa koitti pysytellä pysytyssä, nähdä sateen läpi edes jotakin ja yhtaikaisesti väistää vastaantulevaa ainakin talonkokoista rekkaliikennettä. Aika pieneen tilaan se prätkä kyllä sopi kun oikein sovitteli.

Pääsimme lopulta Geirangeriin joka on jo muuttunut yleisimminkin Gay-Ranger-ksi ja etenimme vähän ylikin tuosta jo myyttisiin mittohin muuttuneesta etapin päätepisteestä.
Hienon näköistä seutua ja varmaan tarkemmankin tarkastelun arvoinen jossain kohdassa ikää.

Majoituimme Trollstigenin liepeille aivan mahtavan vuoripuron luo ajamlla enduro-tyyppisesti parisataa metriä tiestä syrjään valmiille nuotiopaikalle johon turisti-kotilokuskit tuskin löytäisivät. Vuonojen ja vuorien reunustama koskipaikka oli sellaista luokkaa että Suomen matkailumarkkinoijat saavat kyllä heittää aikamoisia mielikuvavoltteja tehdäkseen rakkaasta kotimaastamme edes jollakin tasolla halutun matkailukohteen. Hieno paikka. Metsäkin näytti siltä että jokunen trolli saattoi hyvinkin majailla sen uumenissa.
Vuoripurossa peseytyi vielä päivän päätteeksi jotain karhun sukulaisia aika vikkelästi kylmyydestä johtuen. Kalaa ei näyttäneet mokomat vaan saavan.

Säätiedotus synkensi päivän päätteeksi hieman tunnelmia (weatheronline) lupaamalla seuraavalle päivälle sadetta koko päiväksi. Makkaroiden ja muutaman oluen myötä koskien kohina vaivutti matkamiehet kuitenkin murehtimaan kohdalle sattuvaa keliä myöhemmin.

Noin 400 km oli tämänkin päivän matkasaldona.

-Perjantai-

Jotkut asiat kerran tapahduttuaan vain toistuvat. En tiedä, oliko illalla juomamme viskin tilkka vai paikalliset makkarat syynä, mutta juoksuryntäsin paskalle jälleen aamulla kuin pikkuinen peikko heti herättyäni. Ja hirveässä sateessa. Jestas, mikä tapa herätä!

Paniikin hälvennyttyä vaihdoin ensimmäistä kertaa reissun kestäessä teknisen alusasun alleni ja vaikka sade tihutti edelleen niskaan, niin olo tuntui heti paljon lämpimämmältä kosteuden häipyessä iholta. Valmistimme sateen pikku hiljaa laantuessa pekonia, munia, paahtoleipää ja kahvia hyvinkin mukavissa merkeissä samalla kun Navigaattori kävi tankkaamassa varmuuden vuoksi ennen vuoristoon siirtymistä.
Leirin pakattuamme aloitimme siirtymisen kohti Trollstigeniä, joka on siinä mielessä tuttu kohde, että olin ollut samassa paikassa vanhempieni kanssa viimeksi noin 30 vuotta sitten.

Trollstigen ei ollut muuttunut paljoakaan. Sama peikko, jonka juurella itsestäni on kuva pienenä poikana, nökötti edelleen puita vailla olevalla ylängöllä. Ainoa muutos lapsuuden mielikuviin oli muutaman matkamuistomyymälän lisääntyminen sekä rakenteilla oleva uudisjokin. Näppäilimme valokuvia turistitunnelmissa ja kävimme ihastelemassa näköalapaikan karua kauneutta.

Tästä alaslaskeutumisen jälkeen alkoikin sitten siviilijuna kääntymään kotia kohti. Lähdimme pohjoiseen kohti Trondheimia jonka taitse ajoimme Grongiin ja siitä sitten itään kohti Ruotsia. Paska pätkä. Miljoona turistia ja iltapäivällä riesaksi alkoi astumaan vielä väsymys kun reissun paras juttu oli jo saavutettuna ja tiedossa oli moottoripyörämatkailun muuttuminen etenemiseksi.. Red Bullin voimalla sinnittelimme kohti kotimaata.
Keli huononi koko ajan ja sadekamppeita sai kaivaa jo ihan tosissaan esille.

Muutamia hyviä pätkiä oli aika ajoin edelleen reitin varrella, jotka saivat hymyn taas hetkellisesti huulille ja matkamiehemme kirmailemaan kuin vasikat-ja- kevätlaidun-tyyppisesti, mutta vähä vähältä reitti muuttui enenevissä määrin suorien junnaamiseksi.

20 km ennen Ruotsin rajaa näin sateen läpi jonkin liikkuvan tien sivussa. Himmasin välittömästi ja suurisarvinen porohärkä pingahti pakoon aivan tien vierestä. Onneksi kuitenkin vastakkaiseen suuntaan. Uskoin merkkiin ylhäältä, tiputin vauhtini ryömimiseksi ja annoin muun retkikunnan mennä menojaan.
Noustuamme ylängöille oli ihan mukavaa ajella taas kuivia ja mutkaisia vuoristopätkiä, mutta alemmas tultuamme alkoi välittömästi taas sataa ja epälimmekin jo saman pilven seuraavan meitä kun joka puolella ympärillä keli oli ihan kirkas...

10 km ennen Ruotsin rajaa taas kerran aika hurjassa vesisateessa mutkan taitse ajettuani Navigaattorimme I keräili kamppeitaan tien sivusta. Oli tullut mutkaan ihan sopivalla vauhdilla, antanut aphexin jälkeen hanaa...ja...heittänyt highsiden, jonka jälkeen liukunut tietä myöten satakunta metriä. Onneksi niitä talonkokoisia rekkoja ei ollut juuri tällä kohdalla. Tarkastelimme tien pintaa ja totesimme sen aika öljyisäksi.
Kaikkea sitä matkamiehien tielle sattuukin. Kiitti vain, mistä sitten olikaan peräisin.
Tällä kerralla oli onnea mukana ja tappioksi laskettiin vain pari mustelmaa, muutama pultti poikki takaripustuksesta ja silmät suurina. Muuten ukko oli kunnossa ja lasketteleminen tietä pitkin keskellä kesää vähän hankalalla pulkalla ei tuntunut vauhtia juurikaan haittaavan tästä eteenpäin. Rohkea ukko.

Ruotsin puolelle viimein saavuttuamme tie muuttui kuin huonossa leffassa paremmaksi ja noin sata astetta tylsemmäksi. Saapuminen Ruotsin rajan yli tapahtui aivan huomaamatta kaikkien vartiokoppien yms puuttuessa ja näky oli kuin jostakin huonosta leffasta sateenkaaren kanssa. Niin kliseinen näky, että sen toisintaminen on aivan mahdotonta suusanallisesti.

Tässä kohdassa saimme vaihteeksi niskaamme...lisää vettä...lopulta meitä seurannut pilvenmötsky viimein väistyi ja tie kuivui. Tässä kohdassa oli aika raikasta etenemistä kun kamat olivat täysin märät ja aurinkokin alkoi jo painua mailleen.

Vetäisimme kaiken kaikkiaan tuollasen pikku 800 km päiväetappina päätyen Ruotsiin Störmsundin leirintäalueelle. Muitakin uupuneita matkalaisia oli tiskin takana jonossa saapuessamme ja puhemiehenä toiminut koneinsinööri A joutui päivän päätteeksi lunastamaan vielä pohjoismaisen leirintäkortin päätäksemme sisään. Tässä kohdassa yötä Ruotsalainen, perheensä kanssa vuoroaan odottanut pikkutyttö sai jo aikamoisen hepulin homman vähän kestäessä.

Istuessamme syömässä varsin myöhäistä illallista retkipöydän äärellä harmaan pilviverhon takaa kurkki edelleen vuonojen reunustamia korkeita vuoria...taisin olla aika poikki kun tuollaisia vieläkin pyöri verkkokalvoilla.

Leiri pystyyn, Norjasta ostetut mainiot lihikset nahkaan ja suihkuun ja z!!!
Tiedossa oli noin 5 H unta ja sitten laivaa kohden.

-Lauantai-

Aamulla ihan liian lyhyiden unien jälkeen ylös ja viimeinen legi laivaan alkoi. Siirtyminen Umeåån oli tylsää ku fan. Annoimme mennä keittoa männän päälle huolella ja päädymme viimein puolilta päivin satamaan. Painuimme kannelle torkkumaan ja väistelemään tuulta, sekä porisemaan mukavia muiden reissusta palaavien motoristien kanssa 4 h matkan ajaksi pizzan ja yhden! keskioluen jälkeen. Ihan mukavia retkikokemuksia muillakin ja vaikka matkan rasitukset olivatkin edelleen kivireen lailla niskassa, mahtava reissukuume valtasi välittömästi mielen.

Vaasaan päästyämme ei paljoa kerrottavaa ole. Pohjanmaa on tunnetusti ei-mielenkiintosta ajettavaa ja se siitä siis. Välittömästi ulosmenotiellä vastaan ajoi sinipukuinen jätskikauppiaan näköinen laite, joka muistutti meitä taas kerran nopeusrajoituksien noudattamisen tärkeydestä myös kotimaassamme. Kiltteinä poikina otimme vinkistä vaarin ja tapahtumattomuudessaan tämä siirtymä oli aika tavalla tässä.

Erkanimme kukin tahoilemme pikku hiljaa reitin varrelta ja kiittelemme taas kerran toisiamme onnistuneesta reissusta. Ensi vuonna taas uudestaan!

-Sunnuntai-

Vuonojen maa on takana ja 3354 km kans.
Loistava keikka kerta kaikkiaan.

Laukkuhommaa-taas!

2006-07-19T11:42:00.000+03:00

Muistatteko miehen, joka aikanaan vannoi ettei koskaan ikänä enää asenna moottoripyöräänsä satulalaukkuja.
Noh, kävihän sitten silleen, että loman kääntyessä loppupuolelleen suunnittelemani reissupäivä tai sen periaatteellinen alkamisviikko alkoi lähestymään ja mooppedissa ei ollut kuin mukana tullut takateline laukkuineen, johon mahtuu.. . ei paljoakaan noinniinkuin Norjassa telttailua ajatellen.. eli siis laukkukauppaan mars jä äkkiä sittenkin.
Kuvastosta mukamas perätelingin kanssa yhteensopivat Kappa K40 laukut rautoineen tilaukseen sekä lukkosatsit kans. "Kiittikiitti, tulossa on", totes myyjä.
Noh, noudin sitten pikku odottelun jälkeen roippeet kotiin ja pikku tutkimisella kävi ilmi, että helppoa pitäs oleman. Tässä vaiheessa tuli virhe... Enköhän mä sitten ite ja äkkiä ja kyllähän se taittuu ku viimekski ja täähän on paaaljon helpompaa kun edellisen pyörän kohdalla jne.

Paitsi et sivuraudat eivät sitten sopineetkaan suoraan perätelineeseen, joka osoittautui Giwin valmistamaksi loppujen lopuksi, eli kiinnityspisteet eivät sitten todellakaan osuneet ihan. Stana.

Pikku päänraapimisen ja huokailun jälkeen kamat kasaan ja tauko paikalla. Mittailun tuloksena pätkällä lattarautaa ja pikku tavuttelulla hommasta saattaisi saada toimivan kuitenkin.
Pari päivää rohkeutta kerättyäni ja pahimman ensiharmituksen hävittyä puhelu metallitaitoiselle kaverille että apua illaksi s*atana. Sitten nokka kohti rautakauppaa, autotarvikeliikettä jne. Onneks homma oli jo aikaisemmin kerran tehtynä edellisen pyörän kohdalla, joten kamalista sentään muodostui aika helposti. Lattarautaa, pohja- ja pintamaalia, kovametalliteriä, apikoliittimiä, sähköjohtoa ja kaljaa.

Apupalojen muotoileminen olikin sitten loppujen lopuksi aika kivuton homma kaverin näyttäessä miten lattaa voi takoa ilman kaasua murtamatta koko aihiota ja aika pikkuvaivalla sain toisenkin kiinnitysraudan aikaiseksi. Mittaus, poraus, koputus, poraus ja viimein sovittelemaan. Paitsi että alkuperäinen mittaus oli tehty väärästä paikasta ja takapyörän alla oleva, sivulaukkuraudat toisiinsa yhdistävä osa ei osunut paikalleen sitten millään. Koko paketti auki ja uusi takomissessio, jonka yhteydessä toinen sovitusraudoista meni täysin uusiksi mittojen heittäessä senttikaupalla. Äh!

Noh, loppu meni loppujen lopuksi aika kivuttomasti, kun olin alun alkaen ottanut aika lungin työtahdin ja loppujen lopuksi tellingit olivat kiinni. Ja toimivat vielä.

Tästä eteenpäin harkitsen aika tarkkaan ennekuin teen mitään hätköityä sivulaukkujen suhteen. Taas.

Sheikit on berberistä!

2006-07-15T10:52:00.000+03:00

PERKELE!
Se joka vielä väittää omakotitaloasumisen olevan lähes ilmaista saa turpaansa!
Tilasin öljyä. V*tunsaatanan lähes 0,70c/litra ku osarilla joutuu tietenkin ottamaan. Kolme vuotta sitten litrahinta pyöri jossain 0,48c:n tienoilla...

Pitäisköhän tässä alkaa oikeasti kartoittamaan muita lämmitysmuotoja torpan pitämiseksi asumiskelpoisena?
Perhanan sekopäät siellä jossakin ku ette osaa olla rauhassa. Annatte nyt vaan toistenne elää ja sillä sipuli.

Iso rauhantekoydinlataus koko alueelle ja heti ni loppuu se nahina lopullisesti!
Onneks moottoripyöräilyyn liittyvät öljyjohdannaiset kulut ovat sentään IHAN eri juttu.
Stana.

Porraspuuhaa

2006-07-12T20:16:00.000+03:00

Putsasin sitten talon alkuperäisiä ulkoportaita taas kerran. Lainaksi saamani painepesuri oli vain näköjään vähän turhan heavy peli mokomaan puuhaan ja kuinka ollakaan, suuri pala putosi askelmasta pokspois kun sitä vähän pesaisi.
Hyvä alku, kerta kaikkiaan. Korjaushommia vaihteeksi tiedossa.

Aina aika ajoin tässä vanhaan taloon liittyvien projektien vaihdellessa olen suuresti hämmästellyt sitä, kuinka valtavan paljon eri koulukuntien edustajat antavatkaan varsin eriäviä mielipiteitä kuinka hommat tulisi loppujen lopuksi suorittaa?
Nytkin sain varmaankin ainakien viisi erilaista toteuttamismahdollisuutta homman hoitamiselle ja kaikki niistä tuntuivat yhtä hyviltä.

Varmaankin homman nimenä ON se että toteutustapoja on useita ja kaikki yhtä hyväksihavaittuja, mutta sellainen
"Kato-mää-olen-kuuskytä-vuotta-kato-tehnyt-näitä-poika-kato" -meininki alkaa pikku hiljaa korpeamaan. Yksi ukko olisi laittanut vain ohuen betoniliemen pintaan ja sillä hyvä. Rautakaupan myyntitykki suositteli taas kaikkien pintojen korottamista ensin verkolla ja sitten valamalla valun niskaan. Oikeita neuvoja varmaan nekin kaikki tyyni, mutta ei se nyt totuuden nimessä mikään bunkkeri ole. Muitakin toetutustapoja tuli vastaan useita.

Päädyin loppujen lopuksi raudoittamaan poispudonneen pätkän, paikkasin korjattavat reiät arduro-rapidilla, tasanteet samalla kamalla ja julkisivu rapaten. Ja hyvä tuli. Kerron sitten talven jälkeen olisiko se myyntitykin raudoitus pitänyt sittenkin laittaa. Ennenkuin ota lekan esiin ja paan matalaksi koko kasan.

Iltalenkkeilyä: Old Love

2006-07-11T21:54:00.000+03:00

Ei, en todellakaan aio avautua jonkun menneen pitoon-vai-hoitoon-tapauksen perään jostain nuoruusvuosien sekavasta hämärästä, vaan kävin tuossa vähän pärtsäämässä.
K.o. reitti on varmaankin ihan jokaiselle etelä-suomen alueella moottoripyöräilyn kanssa tekemisissä olevalle tuttu, mutta laitan sen nyt tähän itseäni varten ensi kautta ajatellen muistiin, kun taas ensi kaudella mietin iltalenkuraa. Toivottavasti joku muukin saa tästä jotakin. Ja jos ei saa, niin tuff luck.

Suunta: Bodomjärvi
Vaikeusaste: Helppo
Tien kunto: Huono
Mutkapätkäosuutta noinasteikolla 1-5: 3
Pituus: noin 100 km
Lähtö: Rekolasta tottakai
Fanipinnat kotimaan asteikolla 1-5: 3
Pros: Bodomista eteenpäin
Cons: Alun siirtymä pelialueelle (tästä tosin uusi idis myöhemmin)

Ja teitä:
Kehä III länteen
Bembölen liittymästä ylös ja oikealle
Bodomjärven länsilaitaa vaan
Pakankylään
Vanhan Vihdintien yli (Tässä hyvinkin suosittu Lahnuksen Shell, jossa varsin tuoretta kahvia ajoittain)
Klaukkala
Nurmijärvi -> Oikealle 130
Vasemmalle Palojoen suuntaan (Tässä Ducatikauppa jos virka-aikaan liikkeellä ja moiset Italian ihmeet kiinostavat ...ts on rahaa niihin...)
Aleksis Kiven syntymämökin kohdalta oikealle
139 Tuusulaan
Riihikallio
Maantiekylä
Korso

Eli järkevämpää olis ajaa varmaan toisin päin koko show, kiertää Bodom ja takaisin. Looots of mutkameininkis.. Jos siis haluaa oikeasti välttää ton alun kehä-III köröttelyn, joka on täysin typerää touhuamista.

Printtaajia varten tässä uudestaan sama päinvastoin
Korsosta 152
Maantiekylään-Ruotsinkylä-Lahela
Vasemmalle eli 139lle Tuusulasta
Aleksis Kiven syntymämökin kohdalta vasemmalle.
Klaukkalan suuntaan 130lta
Vanhan Vihdintien yli (Tässä hyvinkin suosittu Lahnuksen Shell, jossa varsin tuoretta kahvia ajoittain)
Pakankylään

Bodomjärvi ympäri ja takaisin.

-w-

Kumijuttuja

2006-07-10T21:18:00.000+03:00

Näin kesäisin tulee kirjoitettua aika tavalla...moottoripyöräilystä. Yllätys, yllätys.

No kävihän nimittäin niin, että...
Ajellessani Turenkiin viime torstaina varsin mukavassa seurassa eräässä mutkassa takanen vähän niinkuin luiskahti. Homma ei sinänsä ollut ihme, eikä aiheuta muita tilastomerkintöjä, koska suoran päässä täysin vasten pärstää paistanut mollikka vaihtui yhtäkkisesti sekä täysin varjoon että aika jyrkkään alaoikealle taittuvaan paska-asvalttiseen mutkaan, jossa hiekkaa. (Näin joku seurueesta oli ehtinyt tulkita..Ihme että tässä vielä kirjoitellaan moisesta..).

Tapahtuman jälkeen tuntui ajaminen muutenkin (pelästyksen ohella) edelleen vähän oudolta hommalta mutkien kohdalla, (kun aiheeseen selvästi kiinnitti enemmän huomiota) ja kotiin palattua eikun tutkimukset käyntiin.

Homman nimi oli loppujen lopuksi aika helppoa tulkintaa: etupirelli MTR jokusaatana ja taka-Bridgestonen Battalax BT 020 olivatkin yks kaks kesän mutkateiden ansiosta finaalissa! 1,5 mm kulutuspintaa enää jäljellä ja pito näköjään ihan gone.
No voe helvettiläinen!

Alkuemminnän ja tiukan taloudellisen tilanteen tarkastamisen jälkeen painelin äkkiä .ORGin sivuille tutustumaan millä kaltaiseni enempi maanteillä viihtyvät tyypit tapaavat ajella. Otin tiukan tilastotieteiljä-asenteen, seurasin useita keskusteluthreadeja, piipitin lähipiirille, piereskelin, raakkasin ääripäät pois ja tulokseksi tuli... tadadadattadaaa...

Metzelerin Roadtec Z6 oli vähiten haukuttu, joten sellaiset sitten tilaamaan. Ajokaveri edellämainitulla Turenginreissulla kahvia hörppiessä oli vinkannut kohtuuhintaisesta suomalaisyrityksestä, joka tekisi edes vähän halvemmalla hommat.

Pirr! Haloo! Päivää!

343e oli hinta pikku neuvotteluiden jälkeen alta-alle. Aika kallista mut emäntä on. Tai jotakin siihen suuntaan.
Huominen näyttää miten uuden tassut sitten pitävät.. Kunhan nyt malttaisi ajaa edes vähän sisään ensin...NEWS UPDATE: Ei sitten ollut etunaggi saapunutkaan, joten perjantaina uus yritys. END.

Seuraavaksi tällä palstalla todennäköisimmin kuultavana rengasuutisia. Ja jos ei kuulu, niin en edellämainittuja nakkeja varmaankaan suosittele. Hähä.

Sellasia sekavuuksia.

-w-

Hometta klitsussa!

2006-07-06T20:19:00.000+03:00

No saakeli. Sain sitten naapurin pihalta puita. Uuusille tulokkaille halkovaraston siivousta vähän aikaa puuhattuani löytyi kokolailla ikävähkö yllätys, kun öljypannun vieressä pötköttäneet aikaisemmat kaverit paljastuivat hyvinkin ei-kuiviksi. Eli hiukka homeisiksi. Eikun koko kolme kuutiota käsin ulos uuteen paikkaan tuulettumaan. Ihan pikkasen turhaa hommaa...

Iltalenkkeilyä:Myrskylä-Loviisa

2006-07-05T22:59:00.000+03:00

Koitan nyt keräillä vähän edes kursorisesti kiinnostavia ja moottoripyöräilyn kannalta edes jotenkin mielekkäitä iltalenkuroita tähän aina kun huvittaa. Nämä ovat lähinnä oman muistini tueksi, mutta toki toivon näiden sekoiluiden hyödyttävän myös muita kanssamotoristeja. Löytyy myös Moottoripyörä.org in sivuilta, jossa lisää mahtavia idiksiä.

Suunta: Myrskylä -ish
Vaikeusaste: Helposta mahdottomaan ainakin mulle
Tien kunto: vaihtelevaa
Mutkapätkäosuutta noinasteikolla 1-5: 4
Pituus: 200 km
Lähtö: Rekolasta tottakai
Fanipinnat kotimaan asteikolla 1-5: 4
Pros: Paljon kaikkea, ja pirusti hyviä pätkiä
Cons: Vika siirtymä kotiinpäin (170) tylsä

Ja tiennumeroita pukkaa :

1521 Sipooseen (Hell-singistä Lahdentie-Korson liittymä-oikeaan...)
1531 Hinthaaraan
Porvoon keskustan läpi
1605 Myrskylään
Myrskylän keskustan läpi
1751 Porlammin suuntaan
1771 Lapinjärven suuntaan-vasen
176 Loviisaan (eri jees!)
170 Helsinkiin
1581 Pernajaan
...ja taas 170 Helsinkiin. Tästä eteenpäin pätkä on tylsäää hetken..ja saattaisin suositella tähän vielä kääntymistä Vanhakylästä 1580:lle ja 1571 jotka nyt jäivät kyllä väliin.
...
Sit taas Porvoo-läpi..1531 Hinthaara etc ja kuka minnekin.
Sellanen. Toivottavasti tykkäätte.
-w-

Kauhuammatit, Eli PAHA LISTA

2006-06-29T21:26:00.000+03:00

Tämä julkaistiin alun perin omana bloginaan, mutta nyt homman hidastuttua siirrän mokoman tänne arkistojen aarteisiin....29.5.2007
-w-

Koska kaikkein kummallisimpia listoja tulee aina luoda, aloitetaan sitten tämäkin.
Tiedän, että näitä on maailmalla satoja, mutta koittakaapa olla kotimaisia.

Eli yksinkertainen on kaunista: Pahin ammatti olla yli 40-vuotiaana. Perustelut tulee kertoa myös, tai viestisi modataan pois. Sitten vielä yks juttu: tätä ei tehdä kauhean vakavissaan, eli ryppyotsaisuus aiheuttaa ryppyjä.

Koska muutamat hermostuivat alkuperäisen listan ilmestyessä totaalisesti kunniakkaan ammattinsa sovaamisesta, niin laitetaanpa tähän kärkeen itsekrittinen ammatti, eli....PUOMIMIES. Eiköhän tuo ole yli 40- v jo aika turhaa hommaa kuunnella itseään täynnä olevien parikymppisten mainosjoidenkin vittuilua äänen tärkeydestä juuri tässä spotissa kun pojotetaan lentokentän vieressä sijaitsevassa setissä kuustoista tuntia, missä ei kuule edes puhetta.
Kun "budjetti on nyt vähän tiukka, et koita saada niinku ekalla otolla kilometrin etäisyydestä hyvää soundia, kun toi sun puomi ei nyt kerta kaikkiaan mahdu kuvaan....ja mitens tää nyt tältä oikein kuulostaa???". Jotkut asiat eivät muutu. Ne vaan pysyy ja paranoo.

Baarimikko - Menee samaan kategoriaan ruokatarjoilijan kanssa. Vaikka nyt pidänkin hommasta niin ennemmin ammun itseäni naamaan kuin teen tätä yli 40-vuotiaana. Aikuisten (kännisten) ihmisten paimentamista, idioottimaisten juttujen kuuntelemista ja holohoamista (kiitos alkoholilainsäädännön). Keuhkot menee, selkä menee, kuulo menee, hermot menee... Ei ihme, että tällä alalla alkoholisoidutaan.

Balettitanssija - Eläkeikä onneksi 42. Muuten sitä ei pystyisi kukaan tekemään. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä vähemmän haluaa tähtirooleja.

Bingoemäntä - Tampereella hyvin voimissaan oleva toimiala. Joskus saattaa tuntua siltä, että toistaa itseään. Onneksi numerot sentään tulevat nykyään nauhalta. Bingossa näkee myös ihmiselämän koko ilon ja kurjuuden. Etenkin sitä jälkimmäistä, esimerkiksi kun bingohan suorastaan varastaa vanhusten eläkerahat.

Chattijuontaja - Lähes palkaton paskaduuni ja lähes julkkis

Lihalaatikoiden pesijä makkaratehtaalla - Laatikoitten seistyä viikkoja maailmalla, jälki on satumaista. Pitkällisellä lihatiskikokemiksellani nuorena miehenä saattaisin kuvitella tämän olevan aika ällöö.

Linnanmäen laitteenhoitaja - Kuvittele itsesi 64-vuotiaana huutamassa teineille mikkiin: "Sanokaa, paljonko te haluutte tätä lisää!"

Mäkkärin mikävaan-just ja just onnistunut välttämään tähän ikään asti.Kunpa ei koskaan tarvitsisi.

Promotyttö - ihan kamalan montaa yli 25-v ei ole tullut vastaan

Ruokatarjoilija - Mihin elefantit menevät kuolemaan? Helsinki 10n alueella ei ole enää ainuttakaan. Fyysisesti raskas ja henkisesti puhtaasti vittumanen ammatti.

Saniteettipyttyjen tyhjennysmies. Kaikella kunnioituksella, mutta kuvittelisin että aika ...antoisaa.

Stuertti - Surullinen vanha homo?

Suomirocktähti - Katse vain Eppu Normaaliin, Popedaan, Yöhön ynnä muihin dinosauruksiin ja perustelut on siinä.

Tallinna

2006-06-28T22:33:00.000+03:00

Oltiin sitten oikein ulkomailla. Ihan Tallinnassa saakka.
Armas täytti taas kerran 22 tai jotakin (ai jummaleisson tästä tulee taas koteloon...) ja mehän sitten synkkäreiden kunniaksi päätimme paukauttaa oikein etelänlomalle

Netti auki ja raatihuoneen vierestä Merchant's House Hotel- niminen mesta tarjosi palveluitaan 158e:n pariskuntahintaan per yö aamiaisella. Buukkaus oli oman sähläämisen poisjättämisen jälkeen helppoa, ("quantity" EI tarkoita päälukua!...hopsan...) luottokortin numero järjestelmään ja tervetuloa. Kiittikiitti.

Sitten piti hankkia laiva.
Lindalines kantosiivellä 84e edestakaisin ei tuntunut pahalta, ja tuulipukukansan seuraaminen ei hitaammilla kiinnostanut, joten eikun liput kätösiin.
Mikäli vatsasi ei ole herkkää sorttia, suosittelen moista laitetta vilpittömästi. Kilistelimme varsin terhakkaassa aallokossa kuoharia ja seurasimme mielenkiinnolla vapaa-ohjelmaa jossa oli ohjelmassa nuoren naisen yritelmiä tyhjentää koko vatsalaukkunsa sisältö pikkuiseen pussiin osumatta lattialle. Viihdyttävää. 1,5H ja Tallinna. Ei paha.

Paarustimme satamasta reippaina tyyppeinä vanhan kaupungin läpi suoraan hotellille jossa ei aikaista check-innä noin kympin tienoilla paheksuttu olleskaan. Kivakiva.
Olimme sen verran kosmopoliitteja että pulisimme jeesjeessiä tiskillä ja tyypit vastailivat 50%sti suomeksi takaisin. Taisi porous erottua.

Kamat oikein mukavaan huoneeseen, vähän dödöä kainaloon, passit huoneesta löytyvään lokeroon ja kartsalle.

Olen aina pitänyt Tallinnasta. Meininki on varsin ...ulkomaalainen. Tunnelma on varsin leppoisa ja joka paikkaan pääsee halutessaan kävellen. Kaupunki on kaunis ja yhtaikaa moderni samalla hallitulla tavalla kuin Praha ja vanhoilta osiltaan rakennusarkkitehtuuriltaan kuin mikä tahansa vanha Hansakaupunki tai useampikin esimerkki vanhan itäblokin alueella. Köyhiä ei enää leimallisesti katukuvassa näy sen enempää kuin vaikkapa Helsingissä.
Ainoat silmiinpistävät känniporot ovat nekin vuosien saatossa viimein vähentyneet katukuvasta ja korvautuneet lukuisilla mm. jenkkituristeilla, jotka oppaansa perässä kailottavat niinkuin jenkit nyt joka puolella Eurooppa turistikohteissa kailottavat.
(On kuitenkin todettava että yleensä Eurooppaan, saatikka sen reuna-alueille Tallinnaan tai Helsinkiin päätyvät jenkit ovat yleisimmin kyllä sivistyneemmästä päästä ja nähneet muutakin kuin oman stereotyyppisen lähiönsä takapihan).

Hengailimme löysästi Kaubamajan liepeillä olevassa kahvilassa kansainvälistä tunnelmaa imeskellen ja painelimme sitten kohti ostoshelevettejä.
Sitten tulikin reissun ainoa kahnaus.

Sääntö: Älä koskaan aliarvioi naisen kykyä shopata.

Vaikka rakas puoliskoni onkin maailman nopein kauppatyyppi ja hyvinkin vikkelä päätöksissään, en ollut uskoa kun omat hermoni pettivät kapitalismin myllerryksessä. Eihän tollasta nyt jaksa miesparka mitenkään. Hammasta purren ja itkua tuherrellen oli vain koitettava sietää rättikauppataivasta, kun olin kotoa lähtiessäni niin suurin kirjaimin mainostanut turnauskestävyyttäni moisen lajin mainioimpana seurakoirana. Paskan marjat 'mää mitään kestä.

Joku voisi kehitellä ostoskeskuksiin jonkun standardoidun miesparkki-ketjun, jossa olisi tasaisin väliajoin vaikkapa futista/moottoriurheilua/nyrkkeilyä screeneiltä, suolapalaa ja kaljaa pikku annoksina. Näin pikkuvaimot/tyttikset etc pääsisivät ykskantaan ynähtelevistä, poissaolevista ja ilmaan puhaltelevista miehistään ja voisivat keskittyä olennaiseen ilman hellasärön muodostumista ja yletöntä jalan naputtelua. Mahtavaa, eikö totta? Ideoita otetaan vastaan?

No niin. Asiaan.
Shoppailuhommien jälkeen painelimme hotellille, raikastuimme hieman ja aloitimme ruokapaikan metsästämisen. Drinkkien jälkeen tottakai.
Hahaa. Ollaan muuten sitten lähempänä Eurooppaa. Ei nimittäin meinannut uksi aueta oikein yhdessäkään paikassa, joita olimme päivemmällä mielenkiinnolla tutkailleet. Täynnä, erittäin täynnä tms.. Mainiot suositukset, joita olimme saaneet läjäpäin mukaamme, eivät onnistuneet yksikään. Varatkaa ihmiset siis pöytä jos meinaatte syödä Tallinnan kulinaristisesti suosituissa paikoissa. (Bocca tms)

Päädyimme viimein Tallinnan kulinaristiseuran korkealle arvostamaan Pegasukseen, johon pääsi suoraan walkkarina terasille istumaan.
Lupaavaa.
Listat ilmestyivät kokolailla nopeasti ja juomatilauksetkin tulivat kohtuullisen jees...muttamutta...annoksia ei meinannut kuulua sitten millään.
Terassilla pyöri parhaimmillaan neljä tarjoilijaa puolityhjien tuolien välissä kanniskellen yhtä asiaa kerrallaan. Pyysimme tuhkakuppia kolme kertaa (ei tullut ikinä-haimme itse), meiltä kysyttiin ottasimmeko lisää leipää jota ei kuulunut, vettä tuli toisella pyytämällä lisää etc. Kun aikaa oli ja koitin olla edes kursorisesti seuralaistani kohtaan kohtelias (eli pidin päätäni kiinni ja mökötin) seurailin muiden asiakkaiden meininkejä. Yksinäinen Suomalaismies joka istui sopivasti lähettyvillä ja tilasi naapuripöydässä yhden lasin viiniä, kyllästyi lopulta odottamaan laskuaan noin vartin jälkeen ja lähti simppelisti nostelemaan.
En ole koskaan nähnyt niin epä-organisoitua ravintolaa! Ei toiminut kyllä palaakaan!
Nyt ryhtiä perkele.
Ai niin ne annokset? No, Joku itächili ihan ok ja pasta ihan ok. That's it.
Koko show 74e. Ei sinänsä paha kuitenkaan viinenineen. Vielä kun tuon salin saisi toimimaan..Varmaankin vain huono ilta.

Tästä poistuimme viimein harmistuksen laannuttua Tallinnan iltaan ja muutamalle terragelle, joka oli kaikin puolin mukavaa hommaa ihmisiä seuraillen ja mm. paikallisen vesipiippusalongin toimintaa ihmetellen (EI, he EIVÄT polttaneet mitään kyseenalaista, vaan kuivattuja hedelmiä). Reitillemme viimeiseksi osuneen shushipaikan sulkiessa ovensa iltakaljojen jälkeen noin puolilta öin olimmekin jo aivan kypsät nukkumaan. No more drinks for me, please. Kyllä sitä nuorempana jaksoi, varmaan aikainen aamu painoi ja dagadagadagaplää.

Seuraavana aamuna painelimme erittäin tasokkaan hotelliaamiaisen kautta vaihteeksi...kartsalle.
Apteekissa joku Suomalainen vanhempi naisporo aviomiehineen oli ilmeisimmin päätänyt kaikkien Eestiläisten olevan huijareita ku hänen takanaan toimintaa hetkisen seurasimme. Asiointi suomeksi lähes huutamalla, kiukuttelua annetusta hinnasta, ja kaikennäköistä aivan turhaa ylimielistä käninää. Toivottavasti muutamat ystävättäreni hapuilemat eestinkieliset sanat korjasivat tilannetta vuorollamme edes vähän. Ainakin tiskin takana seissyt vanhempi, varsin arvokkaan oloinen rouva hymyili hieman kun teimme lähtöä.
Minäköhän päivänä me suomiporot viimein tajuamme että Tallinna on pikkuveli joka meni esim Helsigistä ohi (erästä Imagen artikkelia lainatakseni)?
Ei se ole enää sama paikka kun Neuvostoliiton ikeen alla silloin joskus!
Käytöstä perkele!

Noh, päivä sujui mukavissa merkeissä ja pääsimme testaamaan myös Boccan lounaan joka oli erinomainen! Italilaista ruokaa erittäin hyvällä maulla varmistettuna. Villisikarisotto oli aivan mahtavaa ja cannellonit vastapäätä aiheuttivat syviä nyökkäyksiä nekin.

Vielä pakolliset paluuostokset (EI, emme ostaneet kuutta koria kaljaa) paikallisia herkkuja ja takaisin paatilla kotiin.

Olihan vaan pirskatin mukava reissu, vaikka tässä nyt välillä irvistelinkin.
Uudestaan, uudestaan!

Lomalle lomps

2006-06-22T20:46:00.000+03:00

Ihan vain leveilläkseni:
Loma alkoi. Hähä. Ja vasta 1.elokuuta takas.
Nyt menee puhelin äänettömälle ja grilli putsautuu tuota pikaa täydentäen harmonisen pihakokonaisuuden johon kuuluu myös kaljakori. Mahtavata!

Jussia vaan kaikille! Itsehän aion viettää mokoman tasan em paikassa liikkuen vain jääkaapille marinadin tekoa varten ja takaisin.

Nihilistiblogi, eli kiellettäköön nämä

2006-06-18T21:40:00.001+03:00

Tämä julkaistiin alun perin omana bloginaan, mutta nyt homman hidastuttua siirrän mokoman tänne arkistojen aarteisiin....29.5.2007
-w-

Koska yhteiskunnassamme on aivan liikaa asioita, jotka vaan jatkavat eksistenssiään kaikesta huolimatta, niin tähän kerätään niitä joiden lakkauttamiseksi olisi pitänyt kerätä kansalaisadressi jo kauan sitten.

Juakko, Saara ja muutama anonyymi on ollut suvaisevainen pikkusieluisuuttani kohtaan ja luovuttanut ainakin seuraavat lakkautettavat asiat.

"Hei" sanan käyttäminen "kaikki messiinhyvämeinikijuonnantätäohjelmaaatässäjeee..." ikäänkuin isona kirjaimena lauseen alussa .

"Seuraava biisi sulle on tsägädägä... " Älkää nyt vittu omistako MULLE yhtään mitään ainakaan radioitse.

Aakkosettomat webosoitteet seka niiden aaneen lukeminen radiossa ynna televisiossa. (www.hyvaapaivaaperseesta.fi)

Autot statussymboleina.

Erittäin useat orkesterit, jotka kolmenkymmenen vuoden jälkeen tulisi ehdottomasti lakkauttaa: Hanoi Rocks, Hurriganes, Juice, Dingon x vai n uusi tuleminen, Mamban paluu etc..
Entäs orkesteri nimeltään Yö?

Iskelmäradion uutisankkuri, joka lausuu Hizbollahin "hitspollah"

Keinotekoiseen tekstiin perustuvat muka- henkilökohtaiset hammastahnamainokset: "hampaisiini sattuu kun daabadaabadaaba..." Ihan vähän kankeaa menoa.

Myös muut testimoniaali- eli tilitysmainokset - Hän on kokeillut uutta Dovea/jugurttia/vessapaperia.

Nahkasohva alemman keskiluokan statussymbolina. Varsinkin kakanvärinen.

Nykäsfarkut ja napsukengät mustalla skragalla- yhdistelmä

Raastepöydät (kaali-mandariini tai appelsiini-rusina...hmmm)

Salkkareiden uusinnat

Varovarovasti!

2006-05-05T18:24:00.000+03:00

V*ttus*atanaku pelästyin!
Kävihän nimittäin sillä tavalla notta palailin tuossa kaikessa rauhassa kotiinpäin Korsolaista tietä pitkin päivänä eräänä.
Ihan perinteinen autokouluskenaario. Loistava keli, olosuhteet erinomaiset, vastavalo, nopeutta nopeusrajoituksen mukaisesti (taajamassamme onpi niitä jätskikauppiaan näköisiä kaksipyöräisiä varsin usein, jotka muistavat hyvin helposti pikku lappusella liian kovaa ajavia...), ja mieli pirteä. Ruuhkaliikenne.
Vastaantulevan kaistan yli vasemalla puolella tukeva ja korkea aita jonka keskeltä saapuu ajoradan yli pyörätie, joka muuttuu ensin suojatieksi, sitten liikenteenjakajaksi ja jatkuu taas "omalla" puolellani suojatienä.

Yks kaks näin, että kaksi pikkutyttöä pomsahti aidan keskeltä vasemmalta aika lujaa pikku pyörillään auringon siivittämänä. Olin tämän kaiken kestäessä edennyt jo aika tavalla kun etummainen tytöistä kiihdytti vastaantulevan kaistan yli ja löi sitten liinat kiinni liikenteenjakajalle. Hieno meininki muuten, mutta jälkimmäinen mimmeistä turautti pysähtymättä ja hiljentämättä suojatien yli kaistalle eteen.
Tiedän, suojatielle pyrkivää tulee väistää, mutta olin kuitenkin tehnyt nopeus yms arvioni jo ensimmäisen hiljentävän pikkutytön mukaan ruuhkan roikkuessa takapuskurissa, ja olin kokolailla kohdalla toisen pamauttaessa suojatielle. Näin liikenne vain menee pääkaupunkiseudun ruuhkissa, että autot menevät ennen jalankulkijoita vaikka laki sanoisi mitä. Käykää vaikka kokeilemassa pysähtyvätkö takanatulijat takarenkaaseesi kun jäät jalkoihin.

En tiedä oliko pikkutyttöjen suojelusenkeli, aikasemmin keväällä käymäni kursorinen ajoharjoittelu, vai älytön tsägä syynä, mutta sain pikkumimmin väistettyä ihan perusmeinigillä, jota harjoitellaan oikeastaan kaikissa tilanteissa moottoripyöräilystä puhuttaessa. Hidastus-työntöohjaus-väistö.. Ihan hallitusti kaikki tyyni. Kai. Ei jäänyt analysoinnille aikaa.
Hitto, että pelästyin kuitenkin. Huhhuh.

Tämä vain osoituksena että ennakoiva ajaminen, turvavälit JA AJOHARJOITTELU eivät ole pelkkää tyhjää pölinää. Ja pikkulasten kohdalla sama tuplana.
Jos joskus saan pikkulapsia, niin ne kulkevat ainakin kolmekymppiseksi talutusnuorassa ja pysyvät sittenkin vain kotiovelta viiden metrin säteellä.
Se on ainakin ihan varma.

Nyt on MAC!

2006-04-25T02:50:00.000+03:00

Ai saakeli että elämä on IHANA paikka.
Firma luopui vanhasta työasemakoneesta sopuhintaan ja nyt on viimein MAC työpöydällä.
Ei enää koskaan puuceetä tähän talouteen. Ikinä. Jes Jes!

Hardware Overview:

Machine Name: Power Mac G4
Machine Model: PowerMac3,5
CPU Type: PowerPC G4 (2.1)
Number Of CPUs: 1
CPU Speed: 933 MHz
L2 Cache (per CPU): 256 KB
L3 Cache (per CPU): 2 MB
Memory: 1.5 GB

Kausi 2006 on auki

2006-04-22T23:01:00.000+03:00

No nyt on sitten taas päristelyn aika. Torstaina hain kultaseni talvisäilön syvyyksistä kirmaamaan taas asvaltin polttamille (not!) baanoille. Huima 786e:n hakumaksu oli aikas barskin tuntuinen summa, mutta sisälsi kuitenkin viime kauden lopulla heittämieni lippojen omavastuun, talvisäilytyksen, 12000km:n huollon ja kaatumarautojen kiinnittämisen. Nyt voikin sitten painella lähes koko kesän ilman muita kuluja, (paitsi kokolailla korkea polttoaineen hinta. Saatana).

Noh, pyörän noutopäivä, jolloin olisi tietenkin se kaikkein kuumin halu ajaa, oli perinteinen tämän kauden harmaa ja kylmä helvetti. Plus töitäkin piti tehdä jossain välissä. Kun illalla koitin lähteä kotia kohti tuli tonttiin ainakin metrin mittaisia pikkumummeleita, joten fillari jäi firman tallin uumeniin odottamaan aikaa parempaa.
Perjantaina oli muita velvollisuuksia, joten ehdin ainoastaan siirtämään tuon uhkean kukan kotipihalle, kunnes...tuli lauantai. Ja ajoharjoittelupäivä Porvoossa.

Sattui nimittäin sillä tavalla että ystäväni, pitkä Triumphmies, oli liittynyt ansiokkaaseen Porvoolaistalliin Cubic Clubiin, joka järjesti jokakeväiset ajoharjoittelusessiot kevään ensimäisen hienon päivän kunniaksi. (Tai jotakin sinnepäin)... ja kaltaiseni ulkopuolinen pääsisi vaivaisella kympillä mukaan.
Aika saakelin asiallista! Ja ihan sairaan hyvä tuuri että moinen osui juuri TÄLLE viikonlopulle ,kun aurinko juuri kurkisteli edes vähän toivoa antaen pilvien takaa.
Asiaan.
Aamusta mestoille, jossa oli arviolta kolmisenkymmentä? (vähän vaihteli pitkin päivää...) pyörää ja kehnohkosti koneella harjattu asvalttialue, joka aikaisemmin paikalle saapuneitten osallistujien (kröhöm) ja kerholaisten toimesta lihasvoimin viimeisteltiin riittävän turvalliseksi harjoittelua varten. 5 erilaista rastia oli perustettu ajoharjoittelua varten, jossa kussakin oli tarpeen mukaan kokenut motoristi kertomassa mahdollisista virheistä, sekä opastamassa aina vain parempiin suorituksiin. Oikein mukavaa.
Pikku hiljaa rohkeimmat siirtyivät pärsäämään rastien pariin osan nautiskellessa vain kahvipullista sekä mahtavasta auringonpaisteesta. Tai sitten mokomia ujostutti.

Alku sai hieman ikävän sävyn erään urhokkaan kontattua uudehkon pyöränsä katteet ensimmäisessä väistöharjoituksessa täysin paskaksi. Vaikka kyseessä oli vain muovinpalasia, eikä ihmishenkiä, oli muiden syvä hiljaisuus tapahtuman jälkeen varsin osaanottavainen. Ei paljoa heitetty huulta, ei. Kaikki tiesivät kuinka ikävältä tuntuu nousta lippojen jälkeen tontista miettimään mitä kävi koko muun porukan seuratessa sivusta. (Kannattaa tsekata vaikka 1.8.2005 tässä blogissa).

Muilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin ja systeemit päätettiin iltapäivästä ainakin paremmissa ajotuntumissa kuin tullessa.
Poistuimme 13a jäljellejääneen pyörän voimin vielä päivän päätteeksi pikku lenkille pitkin maaseutua varsin kurinalaisessa muodostelmassa sekä nopeudeltaan että käyttäytymiseltään. Kivaahan tuo taas pitkästä aikaa. Jäykkää kans, eli lisää samanlaista vaikka omaehtoisesti. Ei ole ukko ihan vieläkään täysinoppinut. Hehe.

Noh, nyt vain sitten aurinkoisia päiviä ja reissua suunnittelemaan! Kumipuoli pysyi edelleen alapäin, joten retkelle vain!

Järjestävälle seuralle kuuluu luonnollisesti suuri kiitos! Jäsenhakemus on jätettynä jo. Hienoa toimintaa!

Lisää listoja-yömättöjen top 10 or something

2006-04-08T04:40:00.000+03:00

Eli tälle listalle otetaan vain kello 0300-0600 syötyjä eväitä.
Mmm-m.

Kebab valkosipulilla
Hesen kanakerros
Kaisanimen nakkarin kaikki tuotteet
Paahtis-kapris-juusto-pippuri-sinaappi-tomaatti kotiuunissa veden kera
Falafeli miili (oikolukijat huom!)
Toissapäiväinen pizzasiivu

Endurointia

2006-03-19T22:59:00.000+02:00

No sattuihan sitten niin, että...
Koneinsinööri A:n pyysi viime kesänä Euroopan turuilla (1.7.2005 alkava artikkeli samaisessa blogissa) seikkailleen ryhmämme luokseen Kouvolan tienoille enduroviikonlopun viettoon.
Koska koko touhu on täysin outoa ja tuon mainion mieheen puheet tavattoman haastavia paskahousuisuutemme ja nopeutemme suhteen moisessa lajissa, otimme uskollisen Kaptahin kanssa japanialaisella perheautoratkaisulla suunnan kohti tuntematonta eräänä hyisenä aamuna.

Perillä odottelivatkin sitten Navigaattori I, tyyppi T, sekä koneinssi A KTM 625 SMC:n sekä 250 endurohusqvarnan kanssa, jotka toljottelivat keskelle järven jäätä väsättyä spooria.

Eikun ajokamitsut päälle ja kokeilemaan. Ai perkamarallaa, että ihminen osaakin olla jäykkä ja hidas. Koko talven ajamattomuus yhdistettynä täydelliseen paskajäykkyyteen uuden välineen selässä EI ollut SE tapa opetella tätä lajia. Pyörä tuntui menevän urassa ihan miten sattui.

Pari kierrosta heitettyäni kävi selväksi pari asiaa: 1) se joka väittää endurolla ajamisen olevan kevyttä koneen viedessä, voi ihan vapaasti kokeilla kuinka kevyttä moinen touhu on vaikkapa vain kymmenen minuutin ajan ennen kuin avaa kitusensa moiseen pulinaan ja 2) ne jotka osaavat oikeasti ajaa moista meininkiä, ajavat aika tavalla kovempaa kuin minä.
En ole koskaan ollut mikään raketti näiden muutaman moottoripyöräilyvuoteni aikana ja arvostan elämää sinänsä yhtenä kappaleena, joten olen tavannut pitää nopeuteni kurissa. Koska lumi ympärillä oli täällä paksua ja pehmeää, päätin koittaa ajaa kuin luupää tällä kertaa kalustoa kuitenkaan rikkomatta. Kerrankin vapaus töheltää oikein kunnolla ilman lippojen pelkoa!

Tällä kertaa oli vain todettava että moiset eloonjäämismekanismit ovat aika paljon syvemmällä kuin luulinkaan ja ne eivät paranna kierrosaikoja pätkääkään! Vaikka menin mutkaan mielestäni jotakin viittä miljoonaa, oli aina sellainen tuntu, että jotenkin jarrutin liian aikaisin (näin on, totesivat kaverit), liian pitkään (mm-m), ja hätiköin taas suoraan päästyäni kaasun kanssa (jolloin perä heitti pois uralta ja kallisarvoisia sekunteja taas tuhrautui). Listaa saa jatkaa toki, jos laji on tuttu...

Päivä hupeni vuorotellen ajaen kovin nopeasti ja pimeän tultua oli aika perinteiselle moottoripyöräspekuloinnille, mahtavalle illalliselle sekä saunalle. Jo aikaisemmin oli tullut selväksi, että insinöörin alkuperäinen kutsu sisälsi myös kisaoption ja niinpä vain muutaman saunakaljan siivittämänä painelimme aika lailla aikaisin nukkmaan ollaksemme jokainen sunnuntaina teräkunnossa.

Aamulla sitten varsin miesaamiaisen jälkeen alkoivat ensin lämmittelykierrokset ja sitten lähtögridin mukainen kisa.
Kaikkia joivat kaikkia vastaan, kummallakin pyörällä ja voitosta sai aina pisteen.

Kisa sisälsi lukuisia hienoja (ja kohdallani myös huonoja) yksityiskohtia, mutta niiden toistaminen tässä menisi vain selittelyn puolelle.

Sunnuntaiset pikkupäitsit päättyivät järjestykseen
1) Kaptah (hieman jopa yllättäen)
2) Navigaattori I
3) Koneinsinööri A
4) minä
5) tyyppi T (joka pisti muille varsin urhesti kampoihin ottaen huomioon että ajoi kaksipyöräisiä suunnilleen ensimmäistä kertaa elämässään. Johtikin muutamaa erää jonkin aikaa...).

Joka tapauksessa long story short: Kivaa. Ihan perhanan kivaa. Saisikohan jossakin kohdassa hankittua vaikka vain pappamallisen enduron talliin? Ja peräkärryn. Ja auton...
Kuvia tapahtumasta tulossa tähän artikkeliin myöhemmin.
Erittäin suuri kiitos järjästäneelle taholle! Kläpy kläpy!

Mä olen Mieto!

2006-03-13T09:55:00.000+02:00

Kävin sitten hiihtämässä.
Homma on ollut vireillä jo parisen vuotta, kun noihin mähinätyyppisiin harrastuksiin ei meinaa ehtiä millään ja keskikeho paisuu päivä päivältä kunnoitettavampiin mittoihin.
Kesäks kondikseen 2009, siis ja intissä opitut ja edellisen kerran kokeillut hiihtotaidot kunniaan.

Noh, ystävättäreni kaverilta sain sukset jo jonkin aikaa sitten, mutta monot ja sauvat loistivat poissaolollaan. Eikun aamuna eräänä vapaapäivän kunniaksi sukset kantoon ja sporttidivariin monokaupoille. Muutamien vaiheiden jälkeen sopivat löytyivät ja kotia kohti voidekaupan kautta.

Erilaisten real-tv tuotantojen ansiosta kaapista löytyi metri goretexiä ja sopiva pipo, joten hiihtoasu oli kokolailla siinä. Aika vauhdikkaan näköistä.
Laappasin pohjiin pitoteippiä pomomiehen ohjeiden mukaisesti ja luikastetta jäljellejääviin osuuksiin. Parit koeponnistukset pihamaalla naapureiden kauhuksi ja eikun kohti läheistä latuverkkoa.

Löntystelin mukamas rinta rottingilla kohti ladun alkua ja kävelin kahden pikkutytön ohi, jotka olivat matkalla ilmeisesti kotehinsa läheiseltä koululta moderneja suksipakettejaan kantaen. Ohittaessani toinen kuiskasi toiselle varsin kovaäänisesti: "Kato, tollaset vanhat siteet". Kiihdytin askeleitani ja poistuin metsän suojaan piiloon.

Sinänsä ansiokas Ånas, joka Presso-lehdessä testaa mitä kummallisempia harrasteita mitä rajuimmilla tavoilla on nynny.
MIKÄÄN ei ole niin rankkaa kuin hiihtäminen. Jo kahdenkymmenen metrin jälkeen kävi selväksi, että sinänsä upeat lahjoitussukseni olivat aivan liian löysät. Pitoteippi piti kyllä potkun aikana, mutta sivakoiden velttoudesta johtuen luiston aikana tapahtui...ei mitään. Joten kuten pikku lenkin hiihdettyäni tarkastin kuluneen ajan. 15 minuuttia. TÄH? Ja aivan puhki.
Vetäsin henkeä, ja päätin vaihtaa taktiikkaa. Hitaasti hyvä tulee, sanoo vanha kansa. Nyt sujuikin jo paremmin, mutta luisto oli aivan onneton edelleen. Lisäksi karkeahko lumi häivytti pitoteipin pikku hiljaa, ja huonon luiston lisäksi sukset alkoivat myös lipsua. Ihan joka kohtaa poltti. Vituttikin vähän, kun vähintään eläkeikäiset luisteluhiihtjät kiisivät ohitseni varsin vaivattoman oloisesti.

Ohi kävelevä koirankuljettaja virnisteli aivan avoimesti nääntyneelle hahmolleni kiivetessäni toista kertaa ainakin kuusi kilometriä pitkää ylämäkeä toista kertaa kiroillen. Ei koskaan enää, jumalauta. Vähäinenkin hapeottokykyni oli poistunut ilmeisimmin lomaselle ja surkastuneista rintalihaksieni jämistä löytyi ainostaan "eioota".

Lopulta viimeiset alamäet ja mutkan takaa ilmestyi odotettu lenkin pää. Aikaa meni 34 minuuttia. Huhhuh.

Räittyäni maahan aivojen kokoisia klimppejä hetken, päätin sittenkin olla ehkä kuolematta ja nappasin sukset kantoon kotisuihkua kohden.
Ens viikolla uudestaan. Kivaahan tuo oli. Kai.

Nyt SÄkin voit olla tosiTV-tähti!

2006-03-11T22:36:00.000+02:00

On aika taas tuottaa datameteliä maailmaan.

Koska suomalaistyypilliseen tyyliin vain valittaminen ja piipittäminen on olennaista, jatketaan hyväksi valitulla linjalla.
Viime aikojen pahin tuli vastaan tuossa viime perjantaina palattuani tien päältä jostain tontun perseestä taas kerran. Lueskelin tuopin yli niitä näitä kun viimeisin kamaluus lävähti silmille: "TosiTV-voittajasta tehdään tosiTV-ohjelmasarja Briteissä".
Voihan jumalauta.
Ei varmaan kannata ihan kovin paljoa ihmetellä miksi tv-ohjelmien sisältö on niinkin suuressa lamassa kuin on.

Huumorilehti "Pahkasika" lopetti tomintansa, kun takavuosina julkaisussa esiintyneet huumoripläjäykset muuttuivat tosiksi. Missäköhän vaiheessa television real-tvlle kävisi samoin?

Seuraavaksi varmaankin tulee kotimainen versio aiheesta jossa Aitolehti ja Fingeroos kilvan kertoilevat kokemuksiaan "seiska" -lehden maksettuina mannekiineina. Julkaisumediana "seiska" tietenkin, koska eihän moiseen tv-ohjelmaan ole varaa tässä maassa. Liian tyyris formaatti tuotantoteknisesti.

Loppiainen 2006

2006-01-05T19:41:00.000+02:00

No niin. Lasi Ramazzottia ja viime hetket kaalista ulos, jotta uusia mahtuu taas rajalliseen muistikapasiteettiin, eikä tule overflowia.

Joulu tuli sitten vietettyä ja Uusi Vuosi kans. Hauskaa sellaista vaan itse kullekin säädylle. Joulu meni ihan perinteisesti lihoamalla äipän lihapatojen ääressä suvun kesken, ja uusi vuosi taas vieläkin perinteisemmin bileissä, koffinpuistossa rakettitöllöttelyssä ja sittemmin baarissa. Seesteisesti tottakai. Olen kuitenkin jo vanha mies...
Jea, right...
Välipäivinä suoritettu Tukholman keikka oli miltei kuin olisi ulkomailla käynyt, ja päästi irti arjesta ihan mukavalla tavalla. Laivallakin oli ihan siisti meno, vaikka en ole koskaan ollutkaan mikään risteilemisen suurin fani. Seisova pöytä on kylläkin pysähtynyt kehityskaaressaan tai sitten maustani on vain tullut aivan liian snobistinen moista evästä kohtaan. Tiiä sitten. Kyllä sitä nyt söi kuitenkin.
Kuohuviiniä ja mukavaa aikaa kuitenkin ennen ja jälkeen ja aikaisin nukkumaan.

Tukholma oli uusi tuttavuus, vaikka lähes koko muu Eurooppa onkin pääkohdin tultu käytyä läpi tässä vuosien varrella. Aina voi näköjään oppia jotakin uutta lähiseuduistaan. Tarkoitan vain, että se on kuitenkin Helsingin rinnalla aito suurkaupunki ja fiilikseltään kuitenkin kotoisen mukava. Rattoisaa. Muutama edustava opus tarttui matkalukemiseksi mukaan paikallisista kirjakaupoista (kyseiset teokset varmaan löytyisivät myös kotomaasta, mutta sitä jotenkin kiinnittää huomiotaan kirjakaupoissa toisella tavalla muualla..), vanha kaupunki tuli tutummaksi ja paikallisten maccien istumamukavuus- ja hygieniataso tuli kokeiltua. Kaikista edellisistä kaikki pisteet Ruotsalaisille.
Uudenvuoden kuplivat sai hankittua laivalta sopuhintaan ja sitten tietenkin sitä ainoaa oikeaa pastillia piti ostaa kartonkikaupalla. Ai mitäkö? No Läkerolin SALVIA tietestkii.
Summattuna saatan kuitenkin harkita jopa moiseen härrelandiaan uudelleen menemistä. Varmaankin viehettävän seuran ansiota. Pakko olla.

Takaisin palattuani sitten ovesta hyökkäsi canalin asentajapartio kuusi tuntia myöhässä, joka aseella uhaten laittoi väkisin satelliittilautasen seinääni kiinni. Ukkojen viimein poistuttua lautanen jökötti...väärässä seinässä. Tai siis suomeksi: perusasennukseen kuuluu 20 m kaapelinveto, ja en sitten ottanutkaan huomioon, että katselupisteeseen tulevaan huoneeseen pitää vetää SEKÄ vanhalta "haravalta" koaksaalikaapeli 1. digikanavien vastaanottamista varten ja lautaselta kaapeli 2. taivaskanavien vastaanottamista varten. Arvaa vain kuinka monta kaapelia sieltä vaikeimmasta paikasta 80 m päästä tulee tällä hetkellä? En nyt siis käytännössä viitsinyt kiireisiä ukkoja ahdistella sen kummemmin, vaan päätin että tuossa kesälämpimällä voi sitten puuhailla yhden koaksaalivedon lisää vanhalta antennitangolta ja siirtää lautanen sitten samaan paikkaan pois julkisivusta. Hyvänä puolena tässä kaikessa mainittakoon että nyt näkyy joku miljardi kanavaa. Eikä yhtään paskempi kuvasignaalion taso. Joululahja minulta minulle. Kun ei ajaakaan voi, kato...Josta juolahtikin karmea tosiasia..

Loppiainenhan on siis tosiallisesti jo, eikä kukaan varoittanut mitn!
Ja JOS nyt on jo loppiainen- se tarkoittaa että ollaan kevään puolella, ja SE taas tarkoittaa sitä, että kohta voi alkaa suunnittelemaan ....kylläkyllä...PRÄTKÄMESSUJA!
Siistimpää kuin jossain elokuvassa.
Vielä kuitenkin taitaa riittää tuota pimeää, kylmää ja ahistusta kuitenkin jonkin aikaa, ennekuin 1400 cm3 taas käynnistyy ja pääsee sen kaikkein olennaisimman pariin. Eli moottoripyöräilyn. Takaisin siis satelliittitaivaan kimppuun, kunnes lumi taas sulaa. Rasvakerrosta kasvattamaan karhuherran tavoin. Pihkakatappi perässä. =)

Noh, sellaista tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on kaikki hyvin siellä jossakin.
Olkaahan kiltisti.

Perskutarallaa, on Joulu jo!

2005-12-23T22:07:00.000+02:00

Äkkiäpä tuo ajan perkule vain lentää. Näin Joulun kynnyksellä ajattelin tiputtaa pari riviä tännekin.

Mietoja yhteenvetosanoja ja sanapareja kuluneesta syksystä voisivat olla seuraavat: kamala, hoppu, mikä ihmeen syksy?
Tais siis vain työmäärän puolesta, mutta koska sitä nyt enimmäkseen puuhaa noin päivittäin, määrittäköön se yleisfiiliksenkin. En muista koskaan pudonneeni yhtä hirviömäiseen duunimäärään kuin tuossa kesälomalta palattuani tällä kertaa.
Noh, hyvinhän tässä kävi kuitenkin. Hengissä ollaan ja töissä edelleen. Hyvä niin. Menttaalisesti saavutetut vauriot ilmennevät vasta perhejoulun kestäessä karmaisevalla tavalla.

Nyt on aika nostaa maljaa ja ahtaa kinkkua massut täyteen taas kerran. Joulukarkeloiden jälkeen pakkaan itseni hyvässä seurassa ihan ulkomaille Ruotsia myöten ja palaan taas entistä ehompana ihmisenä vuodenvaihteen jälkeen tarmoa suorastaan saumoistani tirskahdellen.

Toivon satunnaisille lukijoille mitä parhainta kaikkea ja ennenkaikkea Hyvän Joulun lisäksi Hauskaa Onnea! Muistakaa pitää kirveet kaapeissa ja votkapullot kans. Niillä on kuulemma tuhoisa yhteisvaikutus perheonnen kannalta!

Inhokkisanalistaa etsivät löytävät tuon himoitun ja kaivatun listan seuraavasta artikkelista.

-w-

Inhokkeja sata

2005-10-15T13:41:00.000+03:00

SATUNNAISELLE LUKIJALLE!
Reissu maailman turuille löytyy päivä päivältä skrollaamalla tämän sivun oikeassa alalaidassa olevan archives-otsikon kohdalle.

Eka matkapäivä on 1.7.2005
-aw-

JA SITTEN ASIAAN:

Se on nyt sitten perustettu...eli inhokkisanalista.
Tässä ystävättäreni kanssa kelailimme notta niitähän muuten on.
(Lisääminen onnistuu comments/post a comment-napin takaa....muista jättää kommenttisi "anonymous" taikka nimimerkillä, niin johan näkyy aikanaan comments-napin takana, jollei suoraan ruudulla)

Myöhemmin kyseisestä materiaalista muodostuu bullshit-generaattori, jolla ärsyttää kenet tahansa ja koska tahansa muodostamalla lauseita allaolevista.
..................... JA ! ................................
Odota rauhassa kommenttisi ilmestymistä. Lisäilen niitä esiin aina kun joudan.
Eli Orwellilainen Isoveli valvoo liikennettä nykyään. Jotain tasoa. Edes huonoa.

Heti alkuun löytyivät ainakin seuraavat:

paituli
jutska
sokkari
kalsarit (naisten puhuttessa omista alusvaatteistaan)
tissiliivit (kts em)
mällit (kaikissa merkityksissään)
bansku (tai yhä pahempi suomalaisella ääntämyksellä Pansku)
konkku (konjakki)
moonikset
kiisseli (termi keskioluelle jostain 90-luvulta)

...jatkuuu...comments-napin takana jossei näy suoraan tämän listan jatkeena...ja kiitos verbaalisille lahjoittajille

Ende

2005-10-06T19:49:00.000+03:00

No nyt se sitten loppui. Ei ajeta enää tuulen lailla. Tällä kaudella. Kolmea päivää vaille puoli vuotta oli ajoaika tänä vuonna. Itse asiassa aika hämmentävän pitkään.
Nasta syksy, kun lämmintä keliä olisi varmaan riittänyt vieläkin muutaman viikon verran.
Haikeiden jäähyväisten kera jätin nykyisen kumppanini HD-centerin pihaan pillittämään. Toivottavasti sedät maalaavat sen huolellisesti, kiinnittävät kaatumaraudat kunnolla, vaihtavat lohkon poskipalan, tekevät asiallisesti 120000km huollon (kilsoja 10500, mut close ja keväällä hetivalmis tielle...) ja pesevät sen hellin käsin, jotta keväällä taas tapaamme...
Se kaunopuheista. Kustannuksiahan nimittäin taas vähän tulee.

Omavastuun maksettava osuus pikku pannujen jälkeen on 300€, talvisäilytys 200€, 12000km suuri huolto, jossa muistaakseni myös alakerta avataan on jotakin 300 luokkaa...et vähän noita menoeriä olis samantien odottamassa kevään saapumista.

Noh, tässä on onneksi talvi aikaa murehtia moista.
Elämä on.

Kauden päättymisestä ja ohjausiskarista

2005-09-22T20:32:00.000+03:00

SATUNNAISELLE LUKIJALLE!
Reissu maailman turuille löytyy siis päivä päivältä skrollaamalla tämän sivun oikeassa alalaidassa olevan archives-otsikon kohdalle.

Eka matkapäivä on 1.7.2005
-aw-

Perskuta. Kyllä se kausi vaan hiipii kohti loppuaan. Tämä vuoden suuri päätös oli, että en lähde syksyn sadekeleillä sekoilemaan työmatkaliikenteeseen kuten aikaisemmin, vaan autottomana kaverina hankin matkakortin, niinkuin suuri osa eteläsuomen asukkaista.
Kätevää hommaa (vaikka ei niin mukavaa) tuo munailu kuitenkin on, koska autolla ajan töihin keskimäärin 50 min aamusruuhkasta riippuen ja munalla matkaan menee kävelyineen 35, joten...
Reissu munalla (Rekolalainen ilmaisu junalle) on kuitenkin helppo ja hermoja rauhoittava vaihtoehto (not), joten korvalappuihin moottorihenkistä räyhämussiikkia ja muun rahvaan joukkoon. Kuitenkin tiedän, että ensi kaudella nuo ahtaat ja hikiset loukot eivät enää ole riesana, vaan painelen taasen vapaana pitkin maanteitä kuin nuori hirwas auringon ensimmäisten säteiden...missä minä olen?
Krhm. Asiaan. Tai asiattomuuteen.

Kiroilin jossain kohdassa maailmaa GSXn ajoittaista woblaamista kovissa nopeuksissa. (Saksassa ja vain autobaanalla, luonnollisesti), ja mietiskelin jo ohjausiskarin hankkimista. Sitten tuli vähän takapakkia kun 1) iskaria tuohon K3 malliseen 1400GSXn ei löydykään ihan noin vain ja 2) lähin toimittaja löytyy Saksasta seuraavin speksein:

SUZUKI GSX 1400 WVBN 02> 876-071-00 219,-
http://www.bikers-warehouse.de/ldanbaukitt/
http://www.carpimoto.it/product/Lang_EN/Chan_128/Prod_6639.htm

Toisaalta Hyperpron USAsivut eivät tunnistaneet koko gsx1400sta, jota ei löytynyt siitä luettelosta, joten mailasin Saksaan reippana ukkona.
Jännittävää.

..ja vastasivat

>Hello and thank you for your mail.
>No problem to send you the mounting kitt to Finland.
>Don´t you need the steerig damper too ?

>The price of the mounting kitt is 209,- Euro, secure shipment will be 17,-
>Euro. ( That´s the normal price by german post ( DHL )
>The price of the steering damper ( in red, black or titan ) is 229,- Euro.

>If you want this, you send us your complete address and we send you the
>invoice as PDF. So you can pay to our account and we send you the parts you
>required.

>By the way, one question:
>Do you know the parts of Mr. Siivonen and his company ?
>www.supersportrider.com

Juu, paitsi että tältä saitilta ei löytynyt tätä kirjoitettaessa mitään käyttökelpoista.

Noh, mähän sitten ajattelin kysellä myös vähän muualta ja jopa ulkomaan eläviltä asiaa http://www.gsx1400.org/gsx1400_board ja hehän vastasivat myös seuraavasti:

Gnome:
Hello and welcome - cant really comment on the damper as I have never had the need to fit one to mine, I know a couple of the guys have fitted the Hyperpro one and swear by it, personally I would rather find the cause than cover the problem.

But hey - what do I know?

Hounddog:
Hiya Weneman, welcome to the org, never had a problem with the bike at any speed, like gnome said, better to find out why it`s got the wobbles

MartC:
Hello Mate,

I've played with my settings too.....and buggered it at the same time !
Once reset correctly a damper ain't needed.
Bet you have set all too stiff.....so to speak, and now it wobbles and weaves??

Loppujen lopuksi en siis hankkinut mitään, mutta säädin jousituksen uudelleen pehmeämmälle. Ainakin nyt syksyä vasten on tuntunut pirskatin paljon vakaammalta ajella. Pitäis päästä vielä vähän hmmm... reippaammalla nopudella koittamaan...mutta Saksaan taitaa olla vähän liikaa matkaa...

Kaikki edellinen säätäminen yhdistettynä Tokimotorin myyjän vinkkiin painopisteen siirtämisestä hieman taaksepäin nopeuden kasvaessa saattaa säästää taas n400€.
Kokeilut jatkuvat ensi kaudella...

Reunioneden Vaarat

2005-09-04T23:10:00.000+03:00

No viime viikonloppuhan meni sitten lempiharrastukseni alkoholin parissa. Tai ainakin tuntui siltä.
Ensin perjantaina painelin lähes pystylähdöllä töistä vanhojen inttikavereiden kanssa syömään ja juomaan La Famiglia (kirjoitinkohan oikein?) merkkiseen raflaan ja lauantaina taas töiden kautta osaillistuin pyörättömiin kokoontumisajoihin koneinsinööri A:n luona lammasta napaan mättäen.
Tuon kaltaiset tapahtumat ovat aivan mahtavia joka kerran, mutta toipumiseen menee aina viikko.Varsinkin sunnuntainen yllätyskeikka....töihin taas kerran...oli vähän enempi takkuista tavaraa.

Kuvassa Navigaattorimme I Tukholmassa
Kyllä se viikonlopun reissukuvien toljottaminen toi taas tehdyn turneen (tarinaa aiemmin tässä blogissa alkaen 1.7.) miellyttävällä tavalla mieleen. Varovasti uskaltauduin ehdottelemaan tulevan kesän reissua 2006... Tällä hetkellä osaanotto oli vielä vaisuhko perhe- ja muista syistä johtuen, mutta kunhan tuossa kevätaurinko alkaa taas lämmittämään ja vaimot/avopuoliskot unohtavat edellisen keikan synnyttämän tarpeen napista, niin eiköhän se menokenkä baanalle ala polttelemaan itse kutakin. Vaikeita paikkoja parisuhde-eläjille luonnollisesti.

Viikonlopun ikävin uutinen tuli uskolliselta Kaptahilta, joka totesi A.Nussin vieneen mainiosti palvelleen KTM 640 ADVENTUREn (Rekno:CV-33) Keskellä kirkasta päivää mokoma lähti Lauttasaaresta, tuosta meren ja rauhallisuuden tyyssijasta, jossa ulostetaankin pelkästään kukkia.
Ikävä tapahtuma kerta kaikkiaan.

Eli mikäli vastaasi tulee nyt vastaava kotari, jonka kuski näyttää epäilyttävältä, niin ota huomioon, että fillari saattaa olla anastettu.

Syksy

2005-08-21T15:11:00.000+03:00

Totta se on. Iltaisin on jo viileää.
Pitäisi kai oikein istahtaa alas ja taas kerran mietiskellä mitä PITI saada aikaan tänä kesänä ja jota ei sitten syystä tai toisesta edes aloittanut.
Toisaalta jouten oleminen kaikki 6 viikkoa teki aika terää sekin ja lupasin itselleni olla tekemättä mitään taloon liittyvää tämän kesän aikana.
Akkujakin pitää kuulemma aina välillä ladata etei mene into koko touhuun. Aika jees meininki näinkin. Jouten.

Töihin palaaminen on ollut kyllä erittäin takkuista tällä kertaa. Taitaa olla takki vähän tyhjä tohon real-tvn tekemiseen. Vuodesta toiseen vaan puristetaan samaa shittiä eri muodoissa vaikka hätäisimmät olivat julistamassa koko suuntausta kuolleeksi jo muutama vuosi sitten..Joku ennustaja vois nyt oikeasti kertoa koka tämä suuntaus loppuu.
Tässä maassa paska myy ja voi hyvin edelleen kaikessa suhteessa. Kysykää vaikka Matti Nykäsen faneilta.

Loman jälkeistä kaalikaaosta ilmeisimmin. Sitä kuitenkin tottuu hommiin taas pikku hiljaa ja ennekuin huomaakaan, tekee taas ihan helposti kakstoistatuntista päivää jostain perhanan ruohon kasvattamisesta vähintään kuutena päivänä viikossa..

Noh, aina pitää kuitenkin muistaa että moisen suolakaivoksen vääntäminen maksaa kuitenkin asuntolainaa loppujen lopuksi. Kyllä tämä tästä, vaikka juuri nyt vähän kaiveleekin koko homma.

Jos nyt syksyn myötä varovasti aloittelisi jonkin pienen projektin duunien vastapainoksi, kunhan toi pyöräkausi nyt loppuu taas kelien huonontuessa.
Verannan lattian vois puuhata, ton yhden sisäoven duunata ja maalata...

Pikku hiljaa näköjään hipasis taas noi kädentaitohommat...Taidan ens viikolla mennä joku ilta kellariin jo vähän tutkimaan tilannetta ...

Lipat!

2005-08-01T11:58:00.000+03:00

No tossa ihan männäviikonloppuna.
Perinteiset. Pitkä ajopäivä takana, ideana kuppi kaakaota Ruskeasannan shellillä ja kotiin pötköttämään mars...
Paitsi et lähtiessä sain sählättyä koneen sammuksiin, jolloin gsx1400n kaikki kilot lähtivät kallistumaan nopein liikkein oikealle.
Tontista nousetessani huomasin saavuttaneeni koko pillurallisen kansan jakamattoman suosion.
Pyörä selvisi lähinnä naarmuilla, mutta ylpeydestä ei lähde kolhut varmaan koskaan...

Vaihtohommaa

2005-07-19T15:55:00.000+03:00

Näin pitkään sitä sitten jaksoi reissun jälkeen vanhalla (ei siis iältään, mutta kilsoiltaan..) pyörällä.
Tästä viikon päästä alleni lankeaa Suzukin GSX1400 -03. Siisti ja kilsoja ainoastaan 6000 mittarissa.
Kävin edellisen lisäksi ajamassa myös mm uuden Bandit 1200s:n, CB1400 -03:n, Trumpihin 02-n triplen, sekä Yammun uuden FJR:n.
Suitsasta löytyi kuitenkin tähän hetkeen sekä taloudellisesti että ominaisuuksiltaan eniten.

Vähän lisävelkaa jouduin taas ottamaan, mutta eipä tota omaisuutta hautaansakaan saa...
Tästä eteenpäin vääntöä tulee nimittäin olemaan. Hähä.

Kroatianreissu 2005

2005-07-01T20:58:00.000+03:00

1.7.2005

Do dii.
Noin viidentoista vuoden odotus on päättymäisillään huomenaamuna, kun startti kohti tuntematonta tapahtuu viimein. LOMA!
Vielä viime metreillä mainasi tulla hitaan ja halvemman laivayhtiön kanssa tenkkapoo, kun purkki olikin yllättäen täyteen buukattu viimeistä prätkäpaikkaa myöten. Vähän kalliimpi ja nopeampi vaihtoehto pelasti onneksi pälkähästä. Tallinna siis kutsuu huomenna joskus kukonlaulun aikaan, ellen nyt sitten ennen laivan irtoamista rannasta vielä kolaroi/kaadu/joudu äkilliseen konkurssiin/salama iske etc..
Rahaa on mennyt kaiken maailman kilkuttimiin jo nyt pienehkön omakotitalon verran ja aika monta kertaa olen laskeskellut koko homman järkevyyttä, mutta juuri nyt auringon raotellessa silmäluomiaan pilviverhon takaa alkaa koko touhu tuntumaan hyvinkin mielekkäältä taas. Pitäähän sitä miehellä olla harrastuksia ja ne aina tunnetusti maksavat jotakin.
Tutkin matkan varrella mahdollisuuksia kirjoitella tänne, mutta toisaalta lomalla kirjoittaminenkin saattaa tuntua liikaa työltä. Heheh.

Hyvää kesää kaikille!

2.7.2005

Matka alkoi siis lauantaina 2.7.2005 0800 laivalla kohti tuntematonta.
Tälläsimme uskollisen Kaptahin, sekä satunnaisen matkakumppanini kanssa jo Tallinan laivalla Isä ja poika-kombinaation matkallaan Kroatiaan. Noin kahden sekunnin miettimisen jälkeen totesimme, notta kuulostaa kivalta ja me kans.
Tästä alkoikin sitten rautaperse-tyyppinen siirtyminen kohti etelää varsin vaihtelevissa sääoloissa..

Baltian halki ajamisesta ei paljoa jälkipolville jää kerrottavaa. Tiestö varsin vaihtelevassa kunnossa, ruoka hyvää ja rasvasta ja liikenne kamalaa.
Otimme tiukan suomalaisasenteen ja ajoimme neljallä pyörällä vielä kahjommin kuin paikalliset reikäpäät.

Satunnainen matkakumppanini, joka oli ex-tempore tyyppisesti liittynyt taakseni alkumatkan ajaksi, jäi Kaunasiiin ihmettelemään Liettuan iltaa. Noin kaksi sekuntia miellyttävää lämpötilaa ihmeteltyämme, jäljellejäänyt partiomme jatkoi jäähyvaisten kera kaasuttelua Puolan rajaa kohti.
Kovia jätkiä kun ollaan, niin otimme tiukan ilmeen ja painelimme kaikkiaan noin 740 kilometriä E67aa ja päädyimme rajan paremmalle puolelle noin niinkuin alkuveryttelynä. Ohessa kuva rajalta.

Pikku hapuilun jälkeen leirinta-aluekin löytyi Suwalki-nimisen paikan itäpuolelta koneinsinööri A:n loistavan matkamotoristivaiston avulla. Osittain käsipelillä änkyttäen ja heikohkolla saksalla avustettuna painuimme nukkumaan pikku possujen tavoin köytettyämme ensin pyörät kaikenmaailman mukanaoleviin kettinkeihin ja hälyttimiin, jotka reissun kestäessä pysyivät useammin ja useammin laukuissa.

Varsin koiravoittoisen haukuntayön ja varsin levottoman korskahtelun jälkeen koitti day 2. On se perhana, etta ihmiset hankkivat pieniä, kova-äänisiä rakkeja, jotka metelöivat koko yön.
Ei Suomessa tällasta...

3.7.2005

Aamulla oli joskus kukonlaulun aikaan jo menokenkä jalassa ja Puolan suuruus piti lähteä toteamaan. Paikallisessa mestassa kaffetta, suolakalaa ynnä sampylää nahkaan ja matkaan siis.

Teimme pienen koukkauksen itään Sejnyn kautta ennenkuin käänsimme kokan taas kohti etelää ja E67aa.
On se vain vähän perhanan suuri maa. Teitä riittää todella paljon ja hyvinkin vaihtelevan kuntoisia. Näköaloja ei paljoa taas katseltu, vaan tuppi auki liikuimme kohti etelää lähes valon nopeudella.
Bialystokin kohdalla erkanimme E67sta, (joka vie Varsovaan) ja välttääksemme suurkaupungin kauhut otimme suunnaksi-Bielsk Podlaskin ja tien 19.
Lublin-Rzeszow ja sitten E371 olivat seuraavat suuntimat kartanlukutaitoisille.

Muutamasta tutkasta vetelimme ohi kuin miehet konsanaan, mutta ilmeisesti retkikuntamme koko tai käyttämämme tilannenopeus ei antanut aihetta paikallispoliisin huikealle takaa-ajokohtaukselle. Epäilen, että ylinopeutta pitää ajaa tuollapäin oikeasti paljon ennekuin sinivilkut syttyvät peileissä, tai sitten retkikuntamme neljän pyörän partio ei vain antanut mahdollisuutta pysäyttää kaikkia ja sakottaa niitä virannomaisen omaan laskuun ilman Suomi-Puola paikallispainiottelua suhteella 4-1. Edellistä sakotuskäytäntötarinaa olen nimittäin kuullut paikallisen poliisin suorittavan kokolailla usein Puolan maalla yksinäislle motoristeille.

Vähän ennen Slovakian rajaa alkoi ensimmäinen moottoripyöräilyn kannalta mielenkiintoinen mutkapätkä ja seurakunta paineli pitkin teitä kuin naudat talven jälkeen laitumella. Mahtavaa! Tuli muuten kokeiltua pikku japsin jalkatappien paikat kanssa. Iso kronk ja mahtava pelästyminen. Aika syvälle se fillari mielestäni kallistui...Navigaattorimme, tekumies I tosin kertoi myöhemmin, että tien profiili oli myös otollinen moisille osumille, joten en ehkä sittenkään saanut fillariani aivan äärirajoille vaan kolhin sitä muuten vain tien pintaan..

Slovakian puolella pistettiin retkikunta taas seis yhteensä 700 km siirtymisen jälkeen Nova Kelca-järven tienoilla.
Tämä leirintä-alue olikin sitten ns. keskellä tontun perfektiä. Campingpaikan merkki löytyi Genimapin kartasta kyllä, mutta tieto oli vanhentunutta ja paikalla oli nykyään jokin hostel-tyyppinen katakombi, ja ääriään myöten täynnä. Jälkeenpäin ajateltuna ei kauhean suuri tappio, koska olo oli kuin rikollisella cowboylla lännenleffassa saapuessamme paikalle..Jiihaa partner!

Paikallinen, varsin viehettavä inkkariopas perheineen opasti yön selkään eksyksiin ajatuneen retkikuntamme pitkin maaseutua jonnekin aika tosi syvälle, josta löytyi viimein telttailualue. Kaikki hyvin muuten, mutta paikka oli nuorison kansoittama ja pääosin koko ryhmä aivan pelti kiinni.
Tässä vaiheessa päivää vaihtoehtoja keskellä pimeintä Slovakiaa oli aika lailla nolla, joten eikun läheiseen hotelliin ensin pikku iltapalan kimppuun (suolaa oli, kyllä) ja sitten siirtymä takaisin leirinta-alueelle ja nukkumaan.

Jossain kohdassa yöta myos Slovakialainen nuoriso hyytyi viimein.
Pikku unien jälkeen aurinko nousi tässä osassa maailmaa.

4.7.2005

Aamu-uinnin jälkeen lähdimme kohti ensimmistä varsinaista matkailupäivää ilman kuningassiirtymiä. Tiestö täällä on hyvinkin mielekästä ja ensimmäistä kertaa moottoripyöräilyhistoriassani tuli tunne, että en osaa ajaa palaakaan...Isä-poika-kombinaation salainen minä paljastui jo vähän, parivaljakon liikkuessa kokolailla reipasta marssivauhtia kohti tangenttia.

En valitettavasti muista tarkalleen käyttämiämme teitä tällä kohdalla, mutta päivitän ne tänne, kunhan saan selville.
Mutkia, kaarteita, nousuja, suoria jne kaikilla herkuilla....AIVAN MAHTAVAA!
Jos kaarreajo pelottaa, niin älä aja täällä.
Retkikunta paineli vaihtelevilla nopeuksilla pitkin vuoristoteitä ja hymyili niin, että naama meinasi kipeytyä. Muistelisin ajaneemme ainakin Kosice-Miskolic suuntaa jossain kohdassa kohti Unkaria.

Unkari sitten tulla kopsahti vastaan. Varsinkin ennen (numeroimaton tie) ja jälkeen Egeriä (24) maasto oli hyvinkin mahtavaa ajella. Unkarin pohjoisosa on kyllä motoristille mukava paikka.
Matkamme kuitenkin oli suuntautumassa enemmän lounaaseen ja tasaiselle maaperälle.
Tatravuorten jälkeen pusta-tyyppinen maasto ei oikein osunut liian hyvään tottuneeseen porukkaamme ja päätimme ottaa viela yhden siirtymän ja päätyä reippaalla vauhdilla Balatonille, joka on varmaakin yksi suurimpia turistihelvettejä Unkarissa.

Hyvä ajatus, paitsi et huono.
Retkikuntamme faijahahmo, koneinsinoori A tuli uskollisesti suhteellisen iäkkäällä BMW Gllään muiden mukana noin 185km/h ja jossain kohdassa katosi myös endurolla ajavan Kaptahin kanssa peileista. Jatkoimme navigaattori I:n kanssa noin miljoonaa konetietä pitkin ajatellen, että enduromiehet ottavat meidät kyllä kiinni jossain kohdassa kun maltamme tiputtaa taas maltilliseen normaaliavaruuteen...
Sitten ukoista ei kuulunutkaan hetkiseen mitään.
Pysäytimme Guzzin ja pienen japanialaisen moottoritien laitaan noin Gödöllön tienoilla (Hungaroringin vieressä) navigaattori I:n kanssa vähän kysyvän näköisinä konemetelin yli huutaen ettämitähäh???

Noin parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen Kaptah ilmestyi Kotarillaan näköpiiriin ja ilmaisi että paskaks meni. Käytännössä ajelimme takaisinpäin parikymmentä kilometriä toteamaan BMWn sanoneen huoltosopimuksen irti Unkarilaisella maantiellä.
Eikun hinaamalla pyörä läheiselle huoltoasemalle (vain 1km toisella präkällä hinaten, onneksi) ja puhelinta käteen.

Huoltogubbe tuli paikalle kuin ajatus noin vartin odottelun jälkeen. Pyörä peräkärryyn ja kohti Budapestia hämärtyvässä illassa. Koneinsinööri A hinausauton mukana ja me muut saattueena seuraillen tiukin ilmein, ettei fillari katoa näköpiiristämme koneinsinööriparan kanssa Budapestin iltaan..
Päädyimme paikkaan x tai n jossain Budassa.
Koneinsinööri A kaivoi kuvettaan ja pisti kuljetusjätkälle 150e ilman kuittia..tai siis kuittikysymys ei ollut valittavissa kun ukko oli käsi ojossa ja molotti sukulaiskielellä että anna rahaa..
Ei sitten löytynyt paikallisen bemarikorjaamon voimin mitään, jolla rikkinäisen vanhuksen korjaisi heti siinä, joten varsin myöhään liikuimme nyt kolmella pyörällä taas jonnekin päin kaupunkia leiripaikan hakeminen kirkkaimpana tavoitteena päällä maan..

Teltta pystyyn ja sateessa krooh.

5.7.2005

Sukulaismiehet keskenään painelivat heti aamusta hoitelemaan rikkinäiseen pyörään liittyvia ongelmia ja Kaptahin kanssa otimme liiat kamat pois fillareiden päältä ja painelimme kaupunkikierrosta päin.
Aika mielenkiintoinen trafiikki. Vetelimme kuin pampperssit ikään liikenteen seassa ja päädyimme aikamme kaupunkia kruisailtuamme rennoin liikkein jonnekin kahvilaan ihmettelemaan kaupungin syvintä olemusta.

Mahtava perusilme, ja vähemmän jokikahviloita kun Prahassa jäi ehkä yleisfiilikseksi kaupungista. Nähtävyyksiä ainakin sata tai tuhat, jotka nyt tälläkin kertaa jätimme eläkepäivinä ihmeteltäviksi.
Hoitelimme myös rahallisia perusasioita jonkin aikaa yleisesti hyväksytyillä kommunikaatiovalineillä, eli interetkahvilassa, sekä ihastelimme paikallisen katukuvan naiskauneutta, jota riitti kyllä loputtomasti reissumiehen ihmeteltäväksi..Aivan älytön paikka noin niinkuin urbaanilla estetiikalla mitattuna..

Takaisin leiriin jossakin Jakomäki-tyyppisellä alueella ja unta päähän muutaman naurettavan iltakaljan siivittämänä iloisesti paskaa jauhaen katoksen alla..vai oliko niitä kaljoja sittenkin monta??...hmm...
Ei ainakaan haitannut sade, ei.

6.7.2005

Koneinsinööri A sai viimein kontakteillaan rikkimenneeen BMW:n kohti Suomea ja matka jatkui taas. Kohti Balatonia.
Taas konetielle miljoona mittarissa ja lounasta kohti E71/M7aa pitkin. Jo pelkän Szekesfehervarin ilmestyminen näköpiiriin tuntui kestävän valovuoden. (Koitapas muuten lausua tuo..)
Balaton olikin eteläpuoleltaan sitten erittäin perse paikka. Karmea ruuhka, miljoona turistia ja tähän asti valvottujen/huonosti nukuttujen öiden väsymystä sata kiloa niskassa. Not Good.
Otimme pikku paussin järven rannalla sadantuhannen muun turistin kanssa ja jatkoimme matkaa.

Painelimme nyt siis kolmella pyörällä modaria alas. Ei ole moottoritiella ihmisen hyvä olla, ei.
Kaali humisee, nopeutta puuduttava 140km/h ja maisemassa katsottavaa nolla.
Ja sitten tuli yhtäkkiä vähän lisäkulua.
Otimme nimittäin huminaan kyllästyttyämme rampin alas kohti rauhallisempaa reittiä ja, ja ...tietullitarkastukseen. Yht 56e/pyörä. Kiitos. Nam. Perkele vieköön.
Vaikka koneinsinööri A käytti kaiken neuvottelutaitonsa, oli vietävä kättä kupeelle.
Äkkiä Unkarista pois ja kohti Kroatian mutkateitä...Tämä maa oli nyt nähty..ja tielaitosta tuettu.

Kroatia tulla tupsahti viimein vastaan 600 kmn jälkeen. Zagrebin ohitettuamme käännyimme Karlovacin kohdalta mutkateille pohjoiseen kohti Slovenian rajaa ja sitä seuraillen saimme viimeinkin Adrianmeren silmiimme hämärtyvässä illassa. Tällä pätkällä alkoi olla taas erittäin miellyttävää settiä noin ajamisen kannalta. Loistava asvaltti, haastava mutkameno jne jne. Vetelimmme muutamia valokuvia matkan varrella jotka myöhemmin nähtävissä. Aivan lostavaa meininkiä taas kerran. Oikein suositeltavia nurkkia moottoripyöräilijälle..

Laskeuduimme viimein päivän päätteeksi Rijekan satamakaupunkiin ja koko reissun rasitukset katosivat kertaheitolla kaalista. Aivan kuin olisi laskeutunut johonkin Tähtien Sodan lavastekaupunkiin, jossa muhkeiden vuorien väliin pudottautuessa tuli aika ns pieni olo..Vaikeasti näin suusanallisesti kerrottavissa, mutta mielikuvana aivan mahtava. Suosittelen kokeilemaan.

Teistä täälläpäin varoitettakoon sen verran, että vaikka olosuhteet olivat mitä mainioimmat, saattaa kovan vauhdin pitäminen iltasella pitkän päivän päätteksi olla aika hasardia hommaa noin henkikullan kannalta.. Henkilökohtaisesti meinasin nimittäin ajaa kaksi kertaa tieltä, kun mutka jyrkkenikin suomalaisittain loppua kohden.. Ne paremmat ajajat sevisivät luonnollisesti tästäkin ilman naamanliikeitä..
Ja niin kuulemma itsekin. Tuntui vaan että läheltä meni.

Lerintäalueen valinnassa emme tällä kertaa valikoineet pätkääkään ja ensimminen sopivan näköinen oli valittu heti. Kalliinpuolenen oli, mutta valkkaava valvoo pitkään..

Teltat pystyyn ja munat iltatuulessa viuhuen Adrianmereen uimaan matkan pölyt pois.
Erittäin jees.

7.7.2005

Aamu valkeni siis Riejkan liepeillä ja aamutoimista selvittyämme päätimme siirtää leirin KRKille, joka on turistien suosima saari Kroatian pohjoisosassa. Siltamaksut maksettuamme pääsimme kohti lerintäaluetta.
Kämpät pystyyn ja lungi meininki. Päätimme olla ajamatta sen kummemmin tänään ja perussuomalaisittain otimme muutamia naurettavia oluita hengaillen löysästi rantaboulevardilla. Naapuripöydän saksalaisporukka oli ottanut ilmeisimmin vähän enemmäkin virvokkeita..
Ehdimme onneksi syömään loistavan kala-ateriamme loppuun ennekuin varsin suuriääninen norjalais-saksalainen naaras päätti yrjötä pöydän alle haastettuaan vähän aikaisemmin kilttiä kollektiiviamme juomakilpailuun maaotteluhengessä.
Naapuriporukka poistui aika paljon hiljaisimpina jonnekin yön pimeyteen.
Turistimeininki hyvä meininki.

Pistäydymme illan kuluessa myös muissa paikallisissa juottoloissa, sekä dicessä keikuttamassa tyrää lanteet palaen, mutta eipä niistä nyt sen enempää..
Normaalia baarimeininkiä turistikohteessa ja suomalaisia tangoja lauleskellen leiriin takaisin.
Neljästä ukosta lähtee muuten aikamoinen meteli.

8.7.2005

Varsin kalpoinen partiomme kerääntyi aamu-uinnille lillumaan Adrianmeren syleilyyn.
Varsin sateisessa kelissä päätimme myös yksissä tuumin hengailla leirissä ja odotella parempaa aikaa elämiselle. Nukkuen. Vanhuus ei tule yksin..

Puhalleltuamme aikamme lähdimme suorittamaan iltapäivästä sitä ainoaa tehtävää, joka reissulla oli. Eli ajamaan.
400 km mutkateitä rannikkoa pitkin ja vuorilla oli kohtuullisen makeata puuhaa. Kävimme reissun eteläisimmässä kohdassa Karlobagissa ennen varsin vaihteleville vuoristopätkille siirtymistä.

En nyt repostele aiheesta enempää, mutta aika tavalla parasta settiä tähän asti ainakin asvalttiosuuksien puolesta. Ne maasto-osuudet eivät nyt niin soveltuneet henkilökohtaisesti...

9.7.2005

Mahtava kissapäivä!
Sinkkumiehenä saa vapaasti tarkastella naiskauneutta, uskoisin. Tänään sattui varsin viehettäviä tapauksia matkan varrelle useita.
Lähdimme aika lailla aamupäivästä siirtymään kohti pohjoista. Jo Krkin bensa-asemalla tiskin takana seisoa möllötti sellainen tapaus, että oksat pois. Suu auki sekavia änkyttäen sain kuin sainkin laskuni maksettua. Seurueemme ukkomiehet tyytyivät hienovaraisempaan kommentointiin. Aimo pakkaus. Huhhuh.
Liikuimme moisesta ilmestyksestä huolimatta läpi sen maantieteellisesti hassun sarven, jonka eteläosassa on Pula.

Porecin kohdalla tuli vastaan sitten matkamotoristin painajainen. Ainakin noin mielikuvana. Olin kääntymässä risteyksessä suojatien yli, kun rengas meinasi livetä alta. Sain pidettyä tasapainon hädin tuskin ja kiroillen nostin katseen kohti seuraavaa risteystä, jossa koneinsinööri A ja navigaattori I olivat kyljellään Guzzinsa kanssa. Perkele!
Sekunnin murto-osassa kuitenkin kävi ilmi että mitään vakavampaa ei ollut käynyt, koska molemmat ukot kampesivat jaloilleen. Etupyörä oli mennyt jarruttaessa yksinkertaisesti ensin lukkoon, sitten oikeaoppisesti jarru irti ja uudestaan kiinni edessä jarruttanutta autoa kohti koko ajan ajautuen, jolloin etufillari lähti alta poks. Tappioina rikkimennyt vilkun lasi ja satulalaukun vinoutuminen. Onneksi.
Melkoisen liukasta asvalttia, sanoisin. Pollaribensaa. (=Renkaat vinkuivat syystä tai syyttä)

Lipoista huolimatta reissu jatkui. Jossakin kohdassa ennen Slovenian rajaa pysähdyimme aterioimaan varsin viehettävän bambi-tyyppisen neitosen vanhempiensa kanssa pitämään paikkaan ja jatkoimme taas kohti Slovenian rajaa ja Italian Triesteä.

Sloveniaa on aika lyhyt pätkä siinä kohdassa rannikkoa, mutta kukkuloille tiirailtuamme olimme kaikki yhtä mieltä, eet kyseinen maa tulisi nähdä joskus tarkemmin. Näytti varsin hyvältä noin ajowise. Hyvä bore.

Italiassa pysähdymme Marttineille pikku hetkiseksi ja tuulispäänä painelimme edelleen kohti itävaltaa. Pakolliset pizzat oli luonnollisesti myös pakko vetäistä ja tässäkin paikassa olisi mallikoulun tuottajilla ollut taas vähän kriteerin maillia tarjoilijan muodossa.

Ilta alkoi hiipimään matkamiehen kiusaksi ja keli muuttui huonommaksi. Kuluneella eturenkaalla, lyhyehköllä ajokokemuksella, väsyneenä, peuravaara-alueella, pimeillä, märillä, jyrkillä ja mutkaisilla itävaltalaisteillä alkoi olla aika hasardia liikuskella ja yötä vasten löysimme viimein sopivan leirintäalueen.
Teltat pystyyn ja paikalliseen tuopille. Loistavan kissapäivän kruunasi varsin miellyttävä itävaltalaisbaarimimmi, joka iloisesti saksaa pulputtamalla tarjoili muutamia laatuoluita uupuneille matkamiehille.

Kiihkeä lauantai-ilta ei ilmeisesti ole käsitteenä saavuttanut näitä kolkkia. Kun palasimme takaisin leirintä-alueelle, oli kuin neutronipommi olisi pyyhkäissyt kaiken elävän päältä maan. Aivan kuolemanhiljaista eikä ketään missään. Spooky..
Ja äkkiä sateessa nukkumaan hissun kissun ettei idyllinen rauha vain rikkotuisi läsnäolostamme..

10.7.2005

Varsin tukkoisessa sadekelissä painelimme taas tielle. Kohteena tällä kertaa itävallan korkein kohta.
Kieli keskellä suuta painelimme vuoristoteitä ylös alas. Kurja tuuri, että keli oli niin huono, koska useita maisemapaikkoja jäi nyt pilvien peittoon ja ajaminen oli kivuliasta kampeamista kaatumisen pelossa. Myös kokeneemmat motoristit manailivat hartialukkojen vaivaavan aika ajoin..
Grossglockner Hochalpenstrasse oli ja on kuitenkin kipuamisen arvoinen paikka. Tiemaksua törähti taas joku 20 e, mutta hinta oli kyllä varsin halpa suhteessa laatuun. Alpit jyrää!

Alaspäin olikin sitten varsin jännittävää laskeutua. Näkyvyys ehkä 2 m ja sadetta. Aivan märkiä ukkoja kaikki tyyni varusteista riippumatta ja kukaan ei pistänyt vastaan gasthausmajoitusta pohdittessa telttailun sijaan päivän päätteeksi. Hinta noin 20/yö et aika halvalla kuitenkin pääsi. Sisälsi saunan ja olutta. Ja varmasti parempitasoinen kuin suurin osa suomen hotelleista, joissa allekirjoittanut on kuitenkin nukkunut kokolailla useissa duunin puolesta..

11.7.2005

Keli itävallassa oli aivan perse heti aamusta. Suomesta kantautuneiden säätietojen mukaan koko etelä-Eurooppa oli suuren matalapaineen keskuksen sisällä, joten pakkasimme vaisuina kavereina pyörät ja päätimme yhteistuumin painella kohti pohjoista tavoitteena Praha ja parempi sää.

Koko matkan satoi vettä. Paljon.
Vielä Prahan sisäänmenotiellä tuli samaa kamaa taivaalta kuin aisaa. Poksahdimme kuitenkin keskustan liepeille turistimielessä ja yhtäkkiä keli parani huomattavasti hops. Nopealla päätöksellä päätimme jäädä Prahaan hostelliin.

Eikun kamat kuivamaan, pyörät lähes majoituksen hintaiseen, mutta vartioituun parkkiin ja kaupungille roikkuilemaan. Very Good.

Praha on tuttu kaupunki aiemmilta vuosilta, joten ei tässä sen enempää aiheesta. Sorjat ja pitkäsääriset kaunottaret sulostuttavat katukuvaa edelleen, rakennukset ovat tulvan jäljiltä korjatut, olut on aivan loistavaa ja mukataiteellisia jenkkejä on joka paikassa etsimässä kadonnutta hippiä itsessään. Ruokailimme tukevasti vähän turistyrysien ulkopuolella varsin edullisesti ja palkitsimme itsemme muutamilla oluilla. Kahdeksan olutta, kahdeksan euroa.
Mukava kaupunki, johon palaan aina mielelläni edellisistä huolimatta tai niistä johtuen aina vain uudelleen. =)

12.7.2005

Tästä voinee laskea paluumatkan alkaneeksi. Praha jäi ooppera-aamiaisen jälkeen taakse ja nyt helteisessä kelissä painelimme kohti Saksan rajaa.
Enpä ole koskaan nähnyt missään niin montaa yksityisyrittäjää yleisen tien varressa kuin tällä pätkällä. Seireenien tavoin ne kutsuivat päättäväistä joukkoamme hairahduksien tielle, mutta iloisesti takaisin vilkuttaen annoimme moottorien laulaa moisten typeryyksien ohi.
Kaikennäköistä se köyhyys teettää täälläpäin katukuvaan. Kotia kohti.

Saksalainen maasutu oli nyt mielenkiintoisempaa ajaa kuin autobahn, mutta jossain kohdassa maseman muuttumattomuus meinasi käydä hermoille.
Puurivistöä-sikaani-kylä-sikaani-puurivistöä....tämä toistui noin kuusikymmentä kertaa ja välillä alkoi jo tuntua siltä että olen joutunut "Päiväni Murmelina"-elokuvaan, jossa kaikki päivät olivat tapahtumiltaan samanlaisia...

Jo aikaisemmin oli tullut selväksi, että etunakkini oli kaputt Alppien työntöohjailujen jäljiltä. Dresdenissä otimme paikallisen Sukisukiliikkeen tähtäimeen ja tuikkoina ukkoina painelimme tivaamaan moiselle nakille töineen hintaa. Halpaa varmaan kun Saksassa, autoilun ihmemaassa ollaan..

200e sanoi gubbe.
Ja mä että saatanan kallis in English. Just ennen reissua kysyin nimittäin kotimaista hintaa samalle operaatiolle ja se oli noin 160e. Se siitä hintatasosta sitten.

Koska matkan piti jatkua, oli pakkorako pistää homma työn alle ja kättä lompakolle. Söimme Mustassa Lampaassa tukevahkon saksalaislounaan odotellessa. Fillaria haettaessa Saksalaisen yhteiskunnan luottokorttivastaisuus meinasi käydä hermoille. Käteistä, bliis, totesi kassarouva. Ja ei kun automaatin hakuun.
Kielimuuri, varmaankin..
Taisin näyttää vähän kypsältä tässä kohdassa ja loppulasku oli 189e, kun palasin viimein maksamaan operaatiota.. Alennusta tuli suomipoijjalle että töksähti.

Ja tien päälle taas. Aika karu kaupunki. Ei tule ikävä.

Jäimme arvioidusta tavoitteestamme hieman ja yövyimme jossain aika tosi landella siistillä, mutta mitäänsanomattomalla leirintäalueella. 5e/naama. Halpa. Kiva.

13.7.2005

No niin.
Sama murmeliteema noin maisemallisesti jatkui tänäänkin ja välillä meinasi jo alkaa nukuttamaan, kun ympäristössä ei tuntunut tapahtuvan mitään vaikka ajoi miljoonaa eteenpäin.
Jossain näillä paikkeilla uskollinen Kaptah teki katoamistempun terävän. Taas kerran moottoritiellä oli jotakin suomalaisturistia vastaan. Näin ainakin oli retkikuntamme epäilys.
Sattui nimittäin niin, että etenimme reipasta marssivauhtia jossakin ja yhtäkkiä Kaptahin kotari katosi. Patsasteltuamme aikamme tankkauspisteellä, loogisesti lahjakkaimmat sukulaismiehet keskenään lähtivät paluureittiä takaisin varustautuneena pienellä määrällä polttoainetta juomapullossa. Itse jäin mahdollisimman näkyvästi tankkiaseman kohdalle tien varteen jottei kadonnut jäsen pääse syystä tai toisesta livahtamaan ohitsemme...
Kadonnut lammas oli löytynyt neljänkilometrin päästä hikisenä, mutta hyvävoimasena. Ja tankki täysin tyhjänä. Että sellanen episodi.

Saavuimme Lubeckiin ja sieltä edelleen lauttaa kohden ensin Tanskaan 33e/naama ja siltaa pitkin Ruotsiin. 17e/pyörä kits.
Tästä eteenpäin onkin sitten todella vähän kerrottavaa noin ajoa ajatellen.
Tarkoituksenamme oli koukata Skånen pohjoisosia myöten ruotsin halki öölannissa matkan varrella pistäytyen. Kaksi vastaantullutta mutkaa olivat nekin merkitty ainakin kadellasadalla varoitusnuolella kuutta kilometriä aikaisemmin joten tällä pätkällä ei tapahtumia kyllä liiaksi ole.
Ruotsi on suuri...ja tylsä..ja jossain kohdassa pistimme karavaanin vain seis kun ei huvittanut yhtään enää. Liian hallittua ja tavallista ja samankaltaista kuin rakkaassa kotimaassamme.
Majotuimme jonnekin kansankodin lomakehtoon, joka siisteydessään oli jo vähän liiankin kliininen.

Paikalliseen juottolaan kolmen kilometrin käveleminen kuitenkin kannatti sekä esteettisesti että ruoan puolesta. Sympaattisen satamakaupungin sorjat ruotsalaitarjoilijattaret kantoivat parasta mahdollista pyötään ja vetäydyimme taas kerran telttoihimme hyvillä mielin mahat täynnä pikku iltakävelyn jälkeen, jonka isä-poika kombinaatio suunnisti paremmin kuin uskollinen Kaptah ja tomumajani...
Asianosaiset tietävät tämän tarinan paremmin.

14.7.2005
Aamu-uinnin jälkeen otimme pikku palaverin samalla kuin purimme leiriä maan tasalle.
Uskollinen Kaptah ja Navigaattori I lukivat madonluvut heti aamutuimaan:
Jos aikoisimme ehtiä lähtevään laivaan, olisi syytä aloittaa matkanteko heti.
550 km odotettavissa ja seuraavassa laivassa ei ole tilaa. Here I come, home vaikkakin pikku pakolla.

Voi käsi että puudutti. Söimme huotoaseman pihalla hätäisen aamiaisen ja painoimme putket punaisina kohti Tukholmaa. On se vain pitemmän päälle rankkaa homma toi ajaminenkin. 250 kmn välein oli luonnollisesti pakko tankata, mutta muuten päivä menikin sitten puikoissa.

Ehdimme laivaan aika täsmällisesti loppujen lopuksi. Pyörät liinoilla kiinne ja eikun saunomaan, seisovaan pöytään, baariin diskoon ja lattalle nukkumaan. Reissumeinigillä loppuun asti. (Laiva oli siis täynnä ja vain kansipaikoilla tilaa)

Aamulla pyörät laivasta ja himaan...

15.7.2005 Kustannuksista

Kustannuksista
Bike-lehden sinänsä ansiokas artikkelisarja keväältä -05 pitää kokolailla paikkansa kustannuksia laskettaessa.
Tonnin viikko kun varaa, niin pärjää erittäin hyvin. Tämän reissun budjetti jää tosin tuon alle, koska yövyimme pääasiassa kahta yötä lukuunottamatta teltoissa camping-alueilla. Cämppäreiden hintataso oli keskimäärin ehkä 8 e/yö +/- 5e varustelutason vaihdellessa vaatimattomasta (Slovakia) ultrasiistiin (Itävalta). Raffi arvio ilman vielä saapumatonta Shellin bensalaskua on tällä hetkellä noin tonnin toisella puolella. Gasthauseja ja hotelleja käyttäen tulisi varmasti enemmän.

Luottokortteja on hyvä olla olemassa useita variaatioita, koska esimerkiksi Ruotsissa ei käynyt Visa electron yhdelläkään huoltoasemalla. Ja shellin mainostaminen korttinsa käymisestä tietulleihin pitkin Eurooppaa on puhtaasti paskapuhetta. Nimim Italialaisella automaattitullilla hermonsa menettänyt torvien soidessa takana...
Shellin asemia oli muutenkin aika harvassa tuolla päin että mainitsemani yleisimmät luottokortit ovat aika paljon vahvempi vaitoehto noin bensan ostomeininkejä mietittäessä. Visa tai Master kävi pääpiirteittäin huoltoasemaketjusta riippumatta. Kuitti ja otettu määrä kannattaa tosin aina tarkastaa ettei laskutus mene kahteen kertaan niinkuin yhdessä mestassa... (Tappio ehkä jopa 2e..)
Saksassa ei käy sitten mikään kortti missään muualla kuin huoltoasemilla. Kummallinen talousmahti..

15.7.2005 Pyörätyypeistä

Pyörätyypeistä tällä retkellä
Näillä ajettiin:
Moto Guzzin joku... Vuosimallista ei mitään hajua...jota Koneinsinööri A ja poikansa Navigaattori I ajoivat vuorotellen. Tehoputkilla ja powercommanderilla varustettu ja erittäin rocknroll. Sain kunnian ajaa pätkän tällä upealla laitteella Unkarin pustalla. Erittäin jees peli. Vääntöä...on.
BMW GS...alunperin 750, mutta tonniseksi porattu, liittyy edellämainittuun sukulaisuussuhdekollektiiviin
KTM 640 Adventure, jota ohjasti uskollinen Kaptah,
sekä Suzukin gsx600f, joka oli allekirjoittaneen kaverina

Homman nimihän on nyt se, että ajomiehet ovat ajomiehiä, ja aloittelijat aloittelijoita. Vaikka paperilla käyttämäni Suzuki on varmaakin joukon nopein, ei isä-poika kombinaatiosta näkynyt jälkeäkään horisontissa kun mutkateille päästiin.
Kaarreajo ujostuttaa tomumajaani selkeästi edelleen, ja se on varsinkin päivän kestäessä jäykkää. Kaali tulee vastaan ennen kallistusvaran loppumista ja kaarreajon aikana tekee liian usein typeryyksiä hölläämällä kaasua, käyttämällä jarrua jne tilanteen mennessä liian kovavauhtiseksi. Asioita joita vain oikein opeteltu rutiini voi parantaa. Ja jota ei voi muodostua, jos tekee asioita lähtökohtaisesti väärin.

Vanha sotaratsu bemarikin paineli ilosesti putputellen ennen hajoamistaan tapit maata viistäen sellaislla nopeuksilla, että oksat pois. Guzzi pysyi edellisen kannassa mahtavalla väännöllä ja hyvin ajotaitoisilla ohjastajilla varustettuna.
Kaptah tuli itseäni kokeneempana motoristina kotarillaan peileissä myös varsin helpon oloisesti, taitellessani suitzaa mutkasta toiseen. Suorilla pääsin aina ottamaan pienen kaulan hyvän kiihtyvyyden ja kovien kierrosten turvin, mutta mutkasta ulos tultaessa kotarin parempi vääntö otti aina kiinni selaillessani vaihdepakkaa paria alemmas. Ja kysymys oli todellakin normaalista matka-ajosta mutkateillä, eikä mistään kilpailusta.
Se siitä katetun kyykyn illuusiosta nopeana etenijänä matka-ajossa mutkateillä.

Ajotaidollani (takana siis noin 17tkm) selkeästi pärjää ja jopa matkustaa ihan mukavasti myös Puolan kaltaisissa liikennekulttuureissa ja Slovakian (..Unkarin, Kroatian...) mutkateillä, mutta opittavaa on edelleen vaikka kuinka paljon. Jotain tuli opittua matkan kestäessä (mm etujarrun käyttämisestä mutkaan mentäessä ja takajarrun ei..), mutta ensi keväänä kauden alkaessa on ehdottomasti mentävä kurssille ja otettava hommaa enemmän haltuun. Muuten noihin hartialukkoihin vielä menettää henkensä jonain päivänä.
"Eikä tarvitse spekuloida", kuten retkikuntamme motto kuului useassa kohdassa.

600 kuutiota antaa vääntöä aika vähän edellisen kaltaista reissaamista ajatellen. Jos ajaa esimerkiksi mutkateitä vuoristossa, muodostuu ajamisesta hyvinkin aktiivista vaihteitten käytön suhteen. Ja tämän huomaa jo aloittelevakin matkamotoristi. Hermo menee.
Suzukin GSX600F on luotettava matkakumppani, mutta itä-Euroopan väillä vaatimatonta tiestöä ajatellen turhan kyykky ajo-asennoltaan ja -ominaisuuksiltaan. Jokin pystympi fillari soveltuisi selkeästi paremmin. Sutza oli nimittäin kyykyin pyörä, joka itä-osien mutkateillä tuli vastaan.
Autobahnoilla suitzalla pärjää, mutta aika kovilla kierroksilla joutuu ajelemaan ja se on kovaäänistä, kallista ja tylsäääää se.

15.7.2005 Turvallisuudesta

Turvallisuudesta
Mikään ei viitannut siihen, että keneltäkään olisi viety mitään.
Kukaan karvanaama ei mukiloinut ketään ja lompakot papereineen säilyivät.
Pyöriä lukittiin alkuun kimppaan ja varustettiin mm levyjarrupiipparilla (joka EI tykkää kosteudesta), mutta tämä into laimeni voimakkaasti reissun kestäessä. Olimme nimittäin aika landella kuitenkin loppujen lopuksi. Ja koiran-unisia suomalaisurhoja...not.
Tottakai myös kypärät lukittiin aina, kun poistutuimme leiristä pois jne (kun teltassa oli nähkääs aikas vähän tilaa). 8mm (lähinnä pyörien yhteenliittämiseen tarkoitettu) ketju oli tarkoitukseen kuitenkin liian hevi ja lyhyt. Tähän pitäisi keksiä jotakin muuta, että kypärän pystyy lukitsemaan ajon jälkeen helposti, eikä siitä tarvitsisi koko ajan huolehtia. Kelailujen paikka.
Pääpiirteittäin ihmiset tuolla maakunnissa olivat kuitenkin jotakin välinpitämättömän ja uteliaan välimaastossa emmekä herättäneet mitään sen kummempaa huomiota. Olimme reissumiehiä matkan päällä. Siinä kaikki.

Älliä päähän ja järkeä jonnkin, sillä pärjää jo aika pitkälle näköjään.
Paitsi et tossa ylläolevassa kuvassa on aika paljon mustalaisleirimme syvintä pakkausosaamista ja kamojen silmälläpitoa.

15.7.2005 Motoristin niksipirkka

Sitten vähän matkan varrella tulleita huomioita..
Puutelista tms...motoristin niksipirkka
-Kunnon alusasu. Hikoilu puuvillakamoissa on aika tukalaa hommaa. Ja hien jäädessä ihoa vasten päivän vaihtuessa illaksi vilustuu
-Pikku lukko mukaan teltan sulkemiseksi edes vähän. Ajokamat ovat siellä kuitenkin päiväsaikaan. Ja harvemmin leirintäalueella nyt veitsen kanssa mennään sisään
-Minigrip pusseja kaiken maailman juttuja varten
-Paskapaperia em pussiin. Itäblokissa ei ole vessoissa moista tarjolla kaikissa paikoissa ja on tavallista että leirintäalueilla kävellään rulla kädessä aamufantin vääntöön.
-Lenkkareiden tms tossujen tulee olla PIENET ja kokoonmenevää tyyppiä. Vievät aivan saakelisti tilaa. Ja mielummin vähemmän pahanhajuiset. Hyh.
-Varusteverkko joka jätkälle, johon voi kiinnittää vesipulloista alkaen kaikennäköistä. Muistaakseni 9e allrightista.
-Alusvaatekertoja riittää kolmet. Pesujauhetta vain mukaan ja aamupesun yhteydessä pyykkihommaa. Kauniilla säällä kamat em verkkoon repsikan paikalle kuivumaan pyyhkeen kanssa. Tuulettuu ja ottaa mukavasti ulkomaan tuoksuja. Tai jotain.
-Pieni tyyny! Vie tilaa, mutta kannattaa. Perhanan kovat nuo ajohousujen panssarit.
-Riittävä teltta. Vaikka Kaptahin kanssa olemme tunteneet vuosikaudet, ei se tee persoonistamme pienempiä. Tai ketterämpiä. Toinen kun kääntää kylkeä, niin toinen herää. Not good.
-Kiilat. Muutamalla leirintäalueella maa oli niin kirotun kovaa että sinänsä nerokkaat ja kevyet kevytmetallikiilat menivät aika mielenkiintoisiksi avaruuskuvioiksi niitä lyödessä
-Kunnon makuualusta. Karrimatti on hieno keksintö, mutta mukavuustasosta riippuen kannattaa ottaa huomioon että maa on erittäin tallattua ilman kotimasta sammalpeitettä. Futonilla nukkuvat tyypit pärjännevät helpommin.

...jatkuu....

15.7.2005 Varusteista

Varusteista
Kuten aikaisemmin tarinassa kävi ilmi, Itävalta on sateinen paikka. Ei varmaankaan aina, mutta nyt oli.
Ryhmällä oli varusteina Sekä Gorea, että nahkaa merkkeinä Dainessea, Yokoa, Sinisaloa, MP-asua, Goresaapasta, nahkasaapasta kumisuojilla, vaihtelevia ajohansikkaita jnejnejne ja joka ikinen tuotemerkki tai materiaali kastui tasan yhtä paljon.
Pääpiirteittäin ajotakit pärjäsivät aika hyvin, mutta hansikkaiden, housujen ja saappaiden suhteen oli melkoisen kosteaa meininkiä. Sisähanskat rutussa ja hanskojen vetäminen käteen siten vaivalloista, saappaista ei vesi poistunut kerran sisään mentyään millään, ajoviiman nostattama vesi kasteli alusasuja myöten jne.
Koitan tällä kaikella änkyttää vain sitä, että ajovarusteita hankitaessa kannattanee hankkia se puolivälin vaihtoehto noin hintawise, eikä vältämättä kallenta, joka markkinoilta löytyy ja kastuu yhtä lailla kuin halvempikin. Ja kunnon alusasu joka jätkälle! Varsinkin mulle.
Tämä aiheuttanee muitakin näkökantoja...

15.7.2005 Epilogi

Epilogi
5950 kilometriä, 13 päivää ja 14 maata on nyt takana, ja edellä on vähän yhteenvetoa reissusta.
Kaikki on nyt annettu, jota kollektiivinen muistimme vielä täydentänee eri matkan vaiheisiin. Eli ei kannata ihmetellä sivujen sisällön jatkuvaa muutostilaa. Se on sitä interaktiota vissiin.

Matkailu moottoripyörällä on mahtavaa hommaa. Se vie rahat ja kukkarot, mutta väitän silti sen olevan yksi mielekkäimmistä matkustusmuodoista, jota voi tehdä itsekseen hyvässä porukassa. Tekisi mielä lähteä heti uudestaan.. Aivan loistava keikka!

Loppukaneetin paikka on tässä ja kirjoitan jotakin sen kaltaista hyvin lyhyesti.
Mahtavaa! Ja iso käsi osallistujille!
Ensi vuonna tielläsi taas!

Zen ja sivulaukkujen kinnittämisen taito

2005-06-12T13:12:00.000+03:00

No sillälailla.
Ostinpa sitten loman lähestyessä viimein satulalaukut ja tellingin pikku japanialaiseen.
Romut haltuun ja eiku askartelemaan ajatuksena painella vielä baanalle perjantai-iltana tellingin paikalleenlaiton jälkeen.

Purin lähinnä avaruuskuviolta näyttävät raudat paketeistaan ja ohjeet auki. Helppoa tähän saakka.
Sitten tuli vaikeuksia.

Ensinnäkään missään ei ollut mainittu, että koko takapää piti purkaa lähes komponentteihin ennekuin raudat menivät edes sinne päin prätkää. Noh, siitä sitten kuin kipeätä junouwhattia näpeltäen muoviosia pikkuhiljaa poies ja varovarovasti.
Viimein tarvittavat osat olivat irti.

Ja eikun seuraava probleemi.
Vaikka miten päin kääntelin, en saanut mitenkään aikaiseksi rautojen sopimista paikalleen. Takajalkatappeihin tuleva reikä oli yksinkertasesti kaksi centtiä väärässä paikassa ja vilkkujen sähkökaapelit olivat aivan liian lyhyet ylettyäkseen johtosatsiin kiinni. Muutamakin kaveri pistäytyi paikalla ihmettelemässä projektia, joista paikalle saapunut kalakukkokeisari tajusi tässä vaiheessa häipyä paikalta vähin äänin tangenttin. Muisteli vielä lähtöä tehdessään, että kaikki hänen tuntemansa prätkäasentajat kiroavat sivulaukkutelineiden asennushommat yleensä alimpaan helvettiin asentamisen vaikeuden takia. Rälläkkä-hitsaus-vääntö-kääntö saattaisi siis olla hyvinkin mahdollista.
Ja perhana vieköön oikeassa oli.

Loppujen lopuksi velimiehen avustuksella yhteensä yhden illan ja päivän työmäärän, huikean viilaus-ja sovitussession, muutaman varaosakauppakäynnin, kahden katkenneen metalliporanterän ja perän sähkötöiden täydellisen uusimisen jälkeen himmeli on paikallaan. Ja hermo ihan loppu. Ja ruma kuin perkele. Mutta toimii.

Halavalla sai ku ite teki.
Tästä eteenpäin asennutan telineet tuleviin pyöriin. Se on yksi asia, joka on ihan varma.

Satunnaiselle lukijalle....

2005-05-26T20:20:00.000+03:00

Edelleen hengissä, mutta pitkähkössä tv-tuotannossa kiinni, joten lupaan päivittää tätä heti kun aikaa vain liikenee.
Koneen puute hidastaa myös kirjoitusharrastusta koko lailla.
Pirskatin hauskaa kesää kaikille kuitenkin.

Pari tonnia kilsoja jo takana ja eikun yhtä mahtavaa prätkän selässä edelleen.
Menen baanalle.

Kausi on avattu...

2005-04-10T16:08:00.000+03:00

10.4.05
...ei tämän kummempaa.
Aika perekeleen siistiä. Miehissä punnersimme pikku fillarin talviunilta liikenteeseen ja pikku lenkistä tulikin sata...
On se mukavaa. Aivan täpinöissä.

18.4.05
Nyt tuli sitten vetästyä löysät pois oikein kunnolla. Torstaina duunin jälkeen pikku Porvoon lenkki, Lauantaina luoteis-Uusimaan pikkuteitä joku 400 km ja sunnuntaina toiset 450 km ekaks Finnoosta kuninkaantielle (tosi huonossa kunnossa) ja siitä sitten Mustio- Fiskari-Tammisaari- Lohja- reittiä Paraisille ja sieltä veks. Meinas tulla vähän vilu paluumatkalla...
Nyt on vähän paikat arkana ja nokka vuotaa, mut silti kannatti..

Kohta alkaa kausi!

2005-03-28T18:36:00.000+03:00

Arska mollaa ja lumi sulaa. Aika mahtava homma.
Kaverin tuossa vieraillessa tulevan kesän jäämeren matkasuunnitelmien kanssa, pistin pääsiäisen kunniaksi pienen japanilaisen kuusisataakuutioisen hetkeksi käyntiin ja kiillotin kypärästä visiirin. Olipas mukavan tuntuista.
Kamala polte tien päällehän siitä sitten seurasi välittömästi, mutta maltoin nyt vielä mieleni.. Aihetta ei myöskään helpottanut palaakaan "Moto"-lehden ylistävät arviot uudesta Triumphin STstä huikeine kuvineen jostain etelä-Afrikan suorilta baanoilta....huoh...
Jonain päivänä tuo kyseinen mopo on vielä allani, sanokaa minun sanoneen...Muutama viikko vielä tälläistä keliä, niin kaivan tuon nykyisen kaksipyöräisen katakombeista, pukeudun kuin michelin-ukko ja painun baanalle joka tapauksessa edes vähän. Kohta on yksinkertaisesti pakko.
Joku hätäinen uusi gixeri näytti pyörivän nyt jo Koiviksen tienoilla, mutta kyllä se aika viileältä touhulta vähän vaikutti auton hytistä seurattuna. Ne nuoremmat...

Muuten tuli otettua nuo munabileet varsin iisisti.
Sukulaisia kävi runsain mitoin popsimassa lammasta kitusiin, viinaa tuli juotua aikalailla nolla ja nukuttua ainakin sata tuntia per yö. Pari kirjaa sain luettua ja kaiken kaikkiaan tuli lepäiltyä pitkästä aikaa oikein kunnolla. Tässähän on muuttumassa kunnolliseksi. Hyi olkoon.
Teki joka tapauksessa aika tissiä.

Varmaankin pääsiäisrentoutumisen syytä, että tein myös periaatepäätöksen olla tekemättä salaojia tänä kesänä. En minä jaksa. Eikä huvita.
Taidan ottaa tän kesän nyt ihan lungisti reissaillen ja katselen noita suuria päätöksiä sitten taas ensi kevään puolella. Toi tönö on kuitenkin tönöttänyt tossa jo viiskytä vuotta kastuen ja kuivuen aina vuodenaikojen mukaan, niin yks kesä sinne tai tänne ei tee kesää eikä talvea.

Varsin helpottava päätös kaiken kaikkiaan. Huhhuh.

Live after death

2005-03-07T13:36:00.000+02:00

No nyt on sitten bileitä vietetty parin viikon aikana. Ekaks noi omat hypyt ja sitten vielä heti seuraavana viikonloppuna naapurin sedän kolmekymppiset.
Ei ole ihmisen hyvä olla, ei.

Tupikset menivät varsin mallikaasti.Mitään ei mennyt sen kummemmin rikki, saunassa viihdyttiin tuntikaupalla ja tyhjistä pulloista tuli noin 30 e eli aikas juovuksissa porukka poistui. Ainoastaan vähän häiritsemaan ku ei oikein ehtinyt olemaan kun sen kaks minuuttia per tyyppi, ennenkuin piti taas kiitää eteenpäin...
Noh toivottavasti kaikki viihtyivät.

Nyt on siivoaja tilattuna (ei, en ole rikastunut, olen vain käyttänyt ammattilaisen n kerran vuodessa putsaamassa kämpän oikeasti) ja tavaratkin alkavat löytää taas paikalleen.

Kerrottakoon tähän lopuksi sellainen episodi, notta sunnuntain koiettaessa panelimme luonnollisesti jäljelle jääneiden apassien kanssa paikalliseen kankkuspizzalle. Noh, kävi sitten niin, että sukulaismies soitteli juuri pizzan häivyttyä oikein puhelimella ja ilmoitti omaavansa auton ja peräkärryn jolla saisin lainatuolit pois kämpältä heti ja helposti.
Lähdin tietenkin viivana kotiin, koska helppo on mukavaa, ja kannettiin kamat kärryyn. Tässä vaiheessa olin vielä palaamassa iloiseen joukkioon paikallisessa. Väsy kuitenkin painoi silmiä sen verran, että oikaisin sohvalle aivan hetkiseksi....
Keskellä yötä heräsin samalta sohvalta, puhelin pään vieressä ja "6 vastaamatonta puhelua" ruudulla...
Oli vissiin vähän väsy.
Tälläistä tällä kertaa.

Nyt on painettava taas hommia. Lisää dataa taas myöhemmin.

Satunnaisen bailaajan pikkuopas

2005-02-26T01:00:00.000+02:00

Koska luet tätä, olet ilmeisimmin saanut kutsun pikku tilaisuuteen.
Kolmevitoset nyt menevät/menivät vähän niinkuin työn merkeissä taas kerran, mutta vietetään nyt sitäkin huikeammat kestit tupiksien muodossa. Kostoksi.

Ketä tulossa ?
Noh, tämä kutsu meni lähes kaikille, jota puhelinmuistiosta löytyi. Viiteryhminä mm vanhat ja uudet kaverit, vanhat bändikaverit, SuuriSeikkailu-crew, sukulaiset, kollegat... Vähintäänkin värikästä, sanoisin. Ilmoittautuneita on tällä hetkellä löysästi laskien ehkä nelisenkymmentä. Tähän kun lisää ilmottautumatta jättäneet, tv-tyypit, joiden aikatauluista ei ota kukaan selvää, sekä satunnaiset (mutta harvat) peruutukset, niin....ei mitään hajua määrästä. Hehe.

Homman nimi ?
Hätäisimpien olisi syytä saapua noin klo 16 ja siitä sitten kotitilanteen, uskonnon ja mukeloiden nukkumisien etc. mukaan pitkin iltapäivää ja iltaa.

Juoma ?
Boolia tulee olemaan, mutta suosittelen varautumaan myös perinteisellä OPM-(omat- pullot-megeen) meinigillä, koska kaltaisemme vanhat reliikit tuppaavat olemaan niin kovin vaativaisia ja viinikellarini kuitenkin liian pieni täyttämään vaativaa makuanne.

Syömä ?
Koska keitokseni ovat vähintäänkin arveluttavia, suosittelen pienimuotoista nyyttärihommaa. Suolapalaa itselle ja lähinaapurille. Toki koitan itsekin saada aikaiseksi kaiken maailman jauhonyyttejä, mutta näin tappiot minimoidaan keitosten suistuessa syteen tai saveen.

Pulkkailu ?
Aivan oikein...Mikäli lunta on, viritetään hirmuiset pulkkakarkelot lähesellä mäellä halukkaille. Jallukahvia termariin ja baanalle. Ei osallistumispakkoa ja säävarauksella. Hankin muutamia toki, mutta jos pulkka kulkee helposti mukana, niin ota megeen. Lupaan palauttaa tämän talven aikana.

Sauna ?
Lämmitetään haluttaessa. Pyyhe pykälään, jos mieli tekee oikeaan puusaunaan, jota on myös eteläsuomen parhaaksi haukuttu. Sisältää saunavuorojen ratkaisemisen panimalla.

DJ/Musiikki ?
Isäntä soitttaa välillä Jamppa Tuomisen best-of kokoelmaa ja laulaa mukana

Kaljakauppaan tulomatkalla ?
Rekolan sykkivästä keskustasta löytyy sekä K-market että Ruokavarasto a.k.a roskis
150m pelialueesta.

Jatkot ?
kts seuraava kohta

Baariin ?
Paikallinen Rav. Paradice palvelee 200m päässä 3,40 hintaisilla tuopeilla niitä, jotka haluavat kokea aitoa lähiötunnelmaa
Kysyn Arjalta jos vaikka suostuisi pitämään putiikkia auki tavallista pitempään. Tämä toimenpide peruutetaan, mikäli residenssini antimet tyydyttävät kaikkien makua.

Jatkojen jatkot
Vähäks jännää...ja vähintääkin sekavaa.

Yöpyminen ?
Sopii toki. Yläkertaa voi käyttää nopeusjärjestyksessä. Nopeimmin juopuneet nukkuvat mukavammin. Hitaat aamuyön fiilistelijät lattialla. Luonto hoitaa loput.

Olen nyt lukenut edellisen ja haluan bileisiin, eli MITEN?

Junalla
K-junalla Rekolan asemalle. Noin kolmen minuutin kävelyllä selviää ja juopuneilla saattaa kestää jopa viis. Kulkee noin yökolmeen 20min/puolen tunnin/tunnin välein suuntaan ja toiseen. Karttaa oikeaan suuntaan en nyt saakaan aikaiseksi koneeni levittyä.

Kohtisuoraan omakotitaloaluetta kohti kävelemällä aseman portaat nousten löytyy oikea suunta. Siitä ekasta mahdollisesta kävelytiestä vasempaan ja oikealle taittuvan mutkan kautta noin 200m. Siitä pirr.
www.reittiopas.fi kertoo junista ja bussista tarkemmin.
Oikeasti helppo keikka. Ja halpa.. olisko peräti 3,40e/kärsä.

Taxilla
Stadista joku 35-40e

Bussilla
730 Rautatientorilta. Rekolan K-kaupan jälkeen pois. Vähän hitaampaa kuin junalla, mutta tulee Hämeentietä pitkin syrjäisen rannikkokaupungin päässä n3,40e.

Autolla (jaa miks?)
Tuusulan- tai lahdentietä KORSOn liittymään. Tulet etelästä päin ajatellen ikäänkuin maantieteellisesti ensin ohi ...Uraa pitkin kunnes vesitornit näkyvissä. Siitä NESTEEN paikkeilta REKOLAn kyltti. Pari hankalaa mutkaa välissä. Seuraa kylttejä.
Rekolantietä suoraan kunnes oikealla puolella näkyy yllämainitun kuvauksen mukainen kämppä. (150m ENNEN "keskustan" shelliä ja K-kauppaa).
Rekolan ala-asteen parkkikselle voi jättää kärryn. Kävelyä 50 m. Piha on liian pieni useille elintasokoteloille. Prätkät mahtuvat. Hehe.
Parkkis pohjoisesta päin tullessa vasemmalla puolella. Mut oikeasti kotilo kannattaa jättää kotiin, ku tää reittikin on näin hankala selittää.

Huhhuh, olikohan tässä kaikki ?
Toivottavasti saavut yksin/avec/nelinkontin ja otat lähiöminän itsetäsi esiin. Soitelkaapa rohkeasti jos jotain jäi sanomatta. VASTAUSPYYNNÖT TAMMIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ, joko piippamalla, mailitse tai kirjoittamalla tähän blogiin. Tämä vain siksi, notta tiedän paniikin laadun ja boolin määrän.
Kiitos ja anteeksi.
Erittäin tervetuloa! Mukava nähdä teitä kaikkia!

Hyvä päiväkirja...nyt alkaa olla kiirus...

2005-02-22T14:46:00.000+02:00

Johan on aikaa taas vierähtänyt tämänkin turhuuden päivittämisestä.
Paljon on vettä virrannut Donissa...eiku...

"Kun remonttia siirtää riittävän pitkään, tulee jossain vaiheessa kiire" - vanha Rekolalainen sanonta.

Miten KAIKKI remontit menevät 1) aina pitkäksi 2)maksavat ainakin kymmenkertaisesti aiottuun nähden 3) etenevät vain vaikeuksien kautta? Minä vaan kysyn?
Vielä pari viikkoa sitten olin hyvässä vauhdissa. Seinät saivat uuden pinnan vauhdilla ja kaikki kulki kuin ajatus. Viikkokausia aikaa tupaantuliaisiin, johon mokoman piti valmistua.

Sitten iski lattian kirous.

Sattupas nimittäin niin, että:
Reippaana Reiskana painelin paikalliseen rautakauppaan tapojeni mukaan täysin persaukisena rekentajana taas kertaalleen kiroillen liksapäivän kaukaisuutta ja tyhjää lompsaa.
Ja kas, huomasin että näppärä rahoitusmuoto rakentajille/remontoijille onpi syntynyt päälle maan. Korko aika jees, maksuaika hyvä jne.. MAHTAVAA!..
(Helpottaa nimittäin kummasti kun saa jaettua kertarysäyksellä varsin suurehkoksi kertyvää rautakauppalaskua vähän pitemmälle aikavälille).
Eikun tuumasta toimeen ja papereiden tekoon. "Juu..helppoa...menet vain palvelutiskille ja teet siellä katevarauksen, jonka sitten esität kassalla ja painut nikkaroimaan kamojen kanssa. Loistavaa, mahtavaa kiitti hei"..
Lähtiessäni ihmettelin vain että mitään dokumenttia ei jäänyt käteen,mutta kaipa järjestelmä sitten toimii kun seuraavan kerran asioi jne.

Noh, seuraavalla viikolla olikin sitten lattian tekemisen aika. Marssin ensinnäkin jo aikaisemmin päivällä hankkimaan maalia, tärpättiä jne tulevia kaapinovia varten, jotka ovat ohjelmassa välittömästi lattian valmistuttua. Jo tuolloin ajattelin testata uutta ja hienoa rahoitussysteemiä tilin ollessa nollan vaiheilla. Edelleen.
Kamat kantoon ja kassasta ulos. "Kiittimoi". Kaikki hyvin. "Lasku tulee perästä".

Tästä pari tuntia eteenpäin tuli uudestaan tarpeita rautakauppaan. Viittä ennen sulkemisaikaa ja sataa..(kun sinänsä ystävyydellä saamani parketin osaset eivät sopineet toisiinsa... Ku halvalla eli ilmaiseksi sai).
Eli lattiakauppaan ja äkkiämars. Urakka kusee.

Kamitsut messiin ja kohti kassaa, jossa tuli stop. Ensinnäkään paikalla ollut kassahenkilö ei tiennyt hölkäsen pölähtävää koko järjestelmästä.
Sitten paikalle hiihtänyt seireeni sai viimein loihittua lausuman notta "rahoitustiliäsi ei ole vielä avattu".
No siinä sitten "änkyn änkyn ku mä viime viikolla sen jo avasin ja aikaisemmin jo kamaa hain ja blaablaa"...
Ei auttanut, ei. Kamat jäivät tiskille ja "joku soittaa huomenna moido".

Tässä vaiheessa mittari oli jo kokolailla punaisella. Bileisiin aikaa viikko ja kolme päivää. Ja lattia tekemättä.

Noh, aamu toi valoa asiaan puhelinsoiton muodossa ja "kaikki pitäisi olla nyt selvää jeespahiottelutolihyvämeiniki-kiitosvaivannäöstä". Eiku auto taas lainaan ja kauppaan heti aamusta kun vasta iltaa vasten oli mediamaailman morian suolakaivoksille mentävä.

Loistava alku ja kärry täyteen kamaa. Ja sitten tuli paholainen.
Painelin ensinnäkin palvelutiskille taas kerran lattian ja muun kamamäärän kanssa. "Juu...mä en tiedä tosta uudesta rahoituksesta mitäänmitään, mut mene vain suoraan kassalle". Menin kassalle.

"Eikäkö sun pitää palvelutiskillä ensin tehdä katevaraus ja sitten kamojen kanssa tänne" totesi kassatäti.
Tässä kohtaa meni hermo.
Tuli sanottua pari aika pahaa sanaa täysin rauhallisella äänellä sinänsä viattomalle ihmiselle.

Seuraavan tunnin aikana kolme myyjää ja kassavastaava seisoi palvelutiskillä ihmettelemässä ja opettelemassa järjestelmää asianmukaisesti pahoitellen vuorotellen.
Hapyy end ja kamojen kanssa kotiin.
Ja seuraavaksi karmaiseva huomio siitä, että osatamani lattia on väärässä korossa jo asentamaani nähden eli ns. hammastaa liitoskohdastaan.

Ai jummaleisson... Ei jaksa käyttää edes huutomerkkejä kuvaillakseni tilannetta juuri tuossa kohtaa.

Noh, nyt lattia on jo paikallaan ja käsityön aito leima on hyvinkin näkyvissä.
Miten voikin mennä aina välillä vähän vaikean kautta.

Nyt enää sähkötyöt, kaapinovet ja homma on valmis. Kai. Tai siis olisi paree olla.
Juhliin on nimittäin neljä päivää.

Kevät toi prätkämessut ja duunarin

2005-02-07T16:25:00.000+02:00

Näin se homma etenee.
Moottoripyörämessut ovat takana ja kevättä ilmassa. Tai jotakin. Ainakin henkisesti.
Taas on kaali täynnä kalliita haaveita ja messukissojen hymyilyä.
Messukeskukseen järjestetty happening oli taas kerran mukava tilaisuus ja pirun täynnä täynnä jengiä. Vaikka pitkien Triumph-miesten kanssa koitimme lähteä vaikka kuinka aikaisin (kymmeneltä), oli ajoitus silti väärä. Lähes koko Kuopio maakuntineen oli liikkeellä samalla aikataululla. Ja kännissä.
Noh, aikansa odotettuamme aukeni kuitenkin messujen uksi jonon kadottua ja päästiin savolaisia väistellen itse asiaan.

Trumphin ST Sprint on livenä erittäin jees. Tuo unelmieni kohde ja märkä päiväuni pitää vaan sellaista hintalappua kyljessään että ainakin tuleva kausi pitää odottaa ennen kuin moiseen pääsee käsiksi. Jos silloinkaan. Jokin puolivälin krouvi lienee hankintalistalla ennen tuohon suurempaan hintaluokkaan siirtymistä. Hullu stuntajaja tarjosi tähän kohtaan Suzukin uutta GSX750Rää vaihtoehdoksi välittömästi, mutta moinen saattaa olla hämäläiselle luonteelleni turhan kiihkeä paketti. Hinta on kylläkin jees ja nykyisenä sukisukimiehenä hyppäys ei olisi ajoasennoltaan ja rungoltaan suuri...toisaalta "eiku"-osasto saattaa tulla vastaan nopeassa kohdassa tietä..
Funtsailun paikka ensi kauden jälkeen.Siis todellakin ensi kauden jälkeen. Laiha lompakko otsalla viilentää kummasti ostokuumetta..
Yksi viime aikojen haave on myös Hondan XX Blackbird, jonka kylmät tyypit tuntuivat erittäin käteensopivilta. Mukava ajoasento ja kaikki "käsillä" saman tien. Vähän niinkuin hyvässä hansikkaassa. Kallita unelmia, mutta mahdollisia. Ehkä. Pahoittelen sylkiroiskeita etupleksin sisäpuolella.

Ducatin koko kalusto livenä on saakelin siistiä katsottavaa, mutta järkevimmiilläänkin yli parinkympin hinta poissulkee tomumajani tuon kategorian ulkopuolelle. Tosin noin viisi minuuttia tuijotettuani maaiman kauneimman messuemännän silmiin myyntipuheista ehkä prosentin kuullen, olin aivan vakuuttunut, että ducati on aino pyörä, jonka tulen ikinä tarvitsemaan. Tämä lumous kylläkin haihtui välittömästi poistuttuani kissanaisen vaikutuspiiristä... Koeajot meinaan silti käydä heittämässä kevään saapuessa. Mikä nottei.

Kawan ja Yamahan osastot eivät olleet nyt enempää tai vähempää huonoja tai hyviä, mutta jotenkin kävelin sinänsä hienon esillepanon aika kursorisesti ohi. Porukkaa näytti riittävän, joten mielipiteeni mistään tuskin liikuttaa tässäkään suhteessa kesän myyntiä suuntaan tai toiseen. Thundercatit ja ZX-12t ovat kyllä hienoja pelejä kummatkin.

Krääsäosotoa oli aika tavalla, ja pitkien Triumphmiesten kanssa kävimme aika selektiivisesti tuon puolen läpi. Tärkeimpänä oli ehkä hyvien saappaiden löytyminen viimeinkin ja hintaakin oli vain 150e.
Jotain hyviä ideoita myös vahauksen ja kypäräpuhelimien suhteen oli, mutta siinäpä nuo tärkeimmät.

Messut päättyivät massiiviseen DVD-katselusessioon jossa Evan McGregor (kyllä...se Moulin Rouge ja Star Wars tyyppi) matkustaa kaverinsa kanssa pallon ympäri Lontoo-Tsekki-Venäjä-Kazakstan-Venäjä-Alaska-Kanada-New York reittiä BMWn RSllä. Raina on käsittääkseni juuri vuoden vaihteessa valmistunut DVD-boksi, joka saa jokaisen ihmisen harkitsemaan vakavasti moottoripyöräilyä. Suosittelen, vaikka aihe ei kinnostaisi periaatteellisesti yhtään.
Yöllä ajoinkin sitten ainakin tuhat kilsaa hana auki..

Paluu arkeen koitti sitten sunnuntaina. Bileet lähestyvät ja raksahommia on painettava.
Katon valmistuttua piti fixata parit kaapit, jotka olivat ikävästi asennuksen tiellä tuolloin. Sitten menikin seuraavat kuutisen tuntia maalaushommissa, kun koitin tehdä raemaalilla seinistä taidetta. Saas nähdä miten onnistui..
Vähän jännittää itteeki.

Nyt on syytä sutia pois tästä koneen äärestä taas vaihteeksi.